sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Päiväni piikana

Tänään sain hieman tuntua siihen, millaista on ehkä ollut olla piikana tässä talossa, tai missä talossa tahansa iso- ja iso-isoäitiemme aikaan. Aamujemme ilo, blogilukijamme "aamun lukija" kyseli eilen, onko meillä tehty jo viimeinen sadonkorjuu ja mainitsi, että yöpakkaset tulevat. Seuraan hyvin tiiviisti säätiedotteita yleensä, mutta viimeisessä tiedotteessa ei oltu ennustettu vielä yöpakkasia. Muutos oli tullut ja tännekin lupailtiin ensi viikolle parille yölle -4 pakkasastetta. Tulipa vipinää kinttuihin! Isäntä oli hiomassa patakaappia verstaallaan, joten vetäisin punaiset kumpparini jalkaan ja painelin kakkoset vanavedessä kohti köökkipuutarhaa. Siitä alkoikin melkoinen homma!

Olemme syöneet satoa koko kesän ja syksyn. Sitä on jo säilötty ja pakastettu, mutta kottikärryt silti piti ottaa avuksi, ei noita muuten olisi tupaan saanut.



Sitten alkoi putsaaminen. Ämpäreittäin ja vadeittain. Olipa tämäkin varsinainen homma ensikertalaiselle (kuvassa vain osa juureksista tietysti), mutta pientä siihen verrattuna kun illalla pesin kottikärryllisen juureksia yksi kerrallaan! Hildur, oi Hildur, tuo mainio virtuaalipiika/sisäkkömme kävi mielessä! Olisin puolivälissä antanut munuaiseni vaihtokaupassa yhtä vanhanajan Hilduria vastaan!



Tänään sitten alkoi punnitseminen ja pilkkominen, sillä tarkoituksena oli tehdä maukkaita juureslaatikoita sunnuntaipaistien lisukkeiksi tuleville syksyn ja talven viikonlopuille. Pidän paistisunnuntaiperinteestä ja meillä onkin yleensä sunnuntaisin jotain paistia, ankanrintaa tai ylipäätään jotain kokoliharuokaa. Noh, tuumasta siis toimeen..



Menneen maailman Hildurit eivät olisi moisista saaneet nauttia, mutta tämä emäntä kyllä osaa viihdyttää itseään puuhatessaan järkeviä. Vaikka saareke oli pullollaan kulhoa, konetta ja vuokia, mukaan piti saada mahtuman läppäri, jolta katsella Komisario Lewistä. Biotakka oli kovin sopiva alustaksi. Ja sitten hommiin..



Pilko, keitä, soseuta, sotke! Liukuhihnana ainakin kolme toimintoa menossa koko ajan samaan aikaan.



Kippaa vuokiin, kuorruta, koristele, vuole voita päälle ja paista.



Nuuhki valmiita ruokia ihastuneena. Levitä valmiita ja paistoa odottelevia vuokia joka tasolle. Muista merkitä vuoat kunnolla, jotta ystävän vierailuja varten tehdyt lakto-gluttanegat eivät mene missään vaiheessa sekaisin tavallisten kanssa.



Toista kunnes olet tehnyt 16 litraa juureslaatikkoa, pari lanttulaatikkoa, keittänyt ja soseuttanut pelkkää porkkana-palsternakkaseosta keittoja ja juures -duchesseja varten. Jäähdytä, pussita ja pakasta soseet. Katso tiskivuorta pökertymättä ja ajattele taas Hildureita!

Jos jollain siellä on valtaisat juuressadot tai juuresruoat noin muuten kiinnostavat, laitanpa tähän tuon juureslaatikkoni ohjeen. Se on kerrassaan maistuvaa paistien ja liharuokien lisukkeena noin ylipäätään. Yleensä tarjoilen sitä paistin lisäksi valkosipulikurkkujen, jonkin hyytelön ja paistikastikkeen kanssa. Jos tarjoilusta jää juureslaatikkoa yli, loput voi paistaa uunissa duchessen tyyliin seuraavana päivänä joko sellaisenaan tai lisäämällä muutaman keitetyn ja soseutetun perunan sekaan. Tämä juureslaatikko on mukaelma keskiaikaisesta serkustaan.

Juureslaatikko a'la Jovela

Käytän yleensä porkkana-palsternakka (3:1) tai lanttu-porkkana-palsternakka seosta, jossa on 2 osaa porkkanaa, 1 osa lanttua ja 1 osa palsternakkaa.

Yhtä (yhteen laskettua) juureskiloa (pesty, putsattu) kohti:
1 dl korppujauhoja, jotka imeytetään
2 dl kermaan, joihin lisätään
2 rkl siirappia ja
1 tl kanelia tai keskiaikamaustetta (valmis seos) ja
1 muna

Juurekset pilkotaan, keitetään suolatussa vedessä ja soseutetaan ilman vettä. Muut aineet saavat imeytyä sillä aikaa keskenään. Juuressose sekoitetaan muihin aineisiin. Tarkista suola. Kippaa seos voideltuun vuokaan, tasoita, ripottele pinnalle korppujauhoja ja tee lusikalla pintaan kuviointi. Vuole jääkaappikylmästä voista lastuja vuoan pinalle. Paista 200C, määrästä riippuen n. 45 min - 1,5h. Itse teen juureslaatikot yleensä 2 litran vuokiin, joiden paistoaika on n. 1h.

Kymmenen kuvaa kesään

Niin moni on tämän tehnyt ja niitä on kiva seurata. Nyt teen meillekin oman. Olkoon tämä reuhkala ensimmäinen kuva. Keittiöpuutarhan puoli kaipaisi hoitavaa kättä ja siimaleikkurimiestä, mutta emäntä on ollut muissa puuhissa ja isäntä omissaan, joten tältä se näyttää kun ei toviin jouda mitään tekemään.


Kesän perään en haikaile, vaan nautin tästä upeasta syksystä sen kaiken annin myötä. Odotan ensimmäistä talvea talossa sen asukkaana. Olen iloinen siitä, että on ylipäätään neljä vuodenaikaa, vaikka pimeys ei olekaan itselleni aina ihan helppoa siedettävää. Nyt on kuitenkin puutarhan aika päästä hyvin ansaittuun lepoonsa. Sen anti meille on ylittänyt kaikki toiveemme. Vailla mitään kokemusta olemme ensikertalaisina saaneet sadon, josta on riittänyt syötävää pitkin kesää ja syksyä ja nyt saimme vielä melkoisen satsin juuresruokia ja niiden raaka-aineita pakastettavaksi. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Ensi viikolla nostelemme vielä perunaa ja teen siitä sitten osittain pakkaseen ruokia.

Kannattiko? No kyllä! Pelkästään tänään sain pakastettavaksi n. 3 kuukauden edestä sunnuntaipaistin lisukkeita, eikä ne tokikaan kaikki ole tuota juureslaatikkoa. Myös joulun lanttulaatikot ovat nyt jo tehtynä ja se on kertakaikkiaan niin sykähdyttävä juttu, että voisin tirauttaa tipan simmusta. Ensimmäistä kertaa omaan joulupöytään oman maan lantuista tehtyä lanttulaatikkoa. Oi miten meinaan rinta rottingilla kantaa herkkua pöytään kun joulu tulee!

Tällainen sunnuntai tällä kertaa täällä. Huomenna jaksaakin taas tarttua arjen askareisiin työsaralla. Pää on tyhjennetty muilla puuhilla ja kroppaakin rasitettu, sillä eihän tällainen puuha mitään kevyttä kokkailua ole, kun se lähtee saappaat jalassa ja kourat mullassa. Ensi viikolla isännän pajaopinnot jatkuvat. Saapas nähdä mitä jännää ehkä jo ensi viikolla syntyy!

Ps. tänään ei taideta pönttikseen paljoa puuta laittaa yön viileyttä karkoittamaan. Täällä tuoksuu kuin maustekaupassa ja lämpömittari näyttää sisälämmöksi 24. Sellaista se on, kun koko päivän tuvassa paistuu ja kiehuu!

Entisten ja tämän ajan Hildureille ja käsityötaitajille hattua nostaen (Hildur, oi Hildur, mikä tiskivuori täällä onkaan!)

Jovelan Johanna

perjantai 19. syyskuuta 2014

Takaisin taloon

Isännän verstaan takahuoneeseen on aikojen myötä kertynyt jos mitä tavaraa ja roskaa silkasta rojusta vanhoihin ikkunoihin ja se kaikki jäi meille talokauppojen myötä. Monia aarteita olemme sieltä löytäneet, paloja talon historiasta, jotkut pieniä ja jotkut suurempia. Tällä kertaa kerron teille hieman suuremmasta löydöstä.



Verstaan varastohuoneen takaseinää vasten piileskeli sinne hylätty vanha pata- ja maustekaappi. Keittiöantiikkia kirja kertoo näistä kaapeista seuraavaa:

"Hyvin varustettuun keittiöön kuului ehdottomasti maustekaappi, jonka lokerikoissa säilytettiin niin kaupasta hankitut kuin itse kasvatetut ja kuivatetut mausteet ja yrtit. Korkean keittiökaapin yläosan laatikoissa säilytettiin mausteita ja myös manteleita. rusinoita ja muita kuivattuja hedelmiä. Alaosassa pidettiin kattiloita."

Patakaapeiksi näitä kutsuttiin aikoinaan ja tämä Jovelan kaappi on todennäköisesti jostain vuosisadan vaihteen jälkeiseltä ajalta, sillä siinä on myös maustelaatikot "oikealla kohdalla" ja vetoalustat niiden alla.



Kaappi on kohtuullisessa kunnossa. Hieman kolhuja ja vaurioita, pari kerrosta maaleja, tunkkainen sisältä ja takalevy alaosastaan rikki. Tässä isäntä on jo kipannut kaapin vatsallensa saamaan selkäpuolelle uutta korjauslevyosaa.



Kaapissa on 4 ovellista kaappia, keskiökolo ja laskutaso, jonka alla on 2 ulosvedettävää laskutasoa sekä 2 leveää aterinlaatikkoa.



Maustelaatikoiden tila on keskellä kaappia. Ne sijoitettiin yleensä tuohon, jotta laatikon saattoi ottaa kokonaan alas ja laskea tasolle. Vaikka vuosisadan vaihteessa mausteet alkoivatkin jo olla yleisiä ja hinnatkin tuonnin vuoksi kohtuullisia, mausteita käsiteltiin edelleen arvostavalla tavalla vanhasta tottumuksesta. Mausteet annosteltiin usein laskutasolla, jotta niitä ei kanneltaisi ympäri keittiötä, jolloin maustelaatikko saattaisi lipsahtaa kädestä. Osa mausteista piti jauhaa siemenistä käyttöä varten, joten laatikoiden yläpuolella olevassa syvennyksessä saattoi olla mortteleita.



Onneksi kaikki laatikot ovat ehjiä ja tallella! Ulos vedettävät laskutasot ovat rikki, mutta ne voi korjata. Nämä maustelaatikot ovat ekstrasöpöjä mielestäni.



Nyt tämä kertaalleen hylätty kaappi korjataan ja se hiotaan vanhoista maaleistaan puhtaaksi. Kuvissa värit saattavat näyttää ihan kivoilta, mutta livenä ne ovat aika karseita. Vanhaa, teräväreunaista maalilastua irtoilee, pinnat ovat nuhjuisia ja kolmen eri värin yhdistelmä paljaaksi kuluneiden puupintojen kanssa ei toimisi. Lisäksi hionnalla saadaan kaappi kunnolla puhtaaksi. Emme aio maalata kaappia ainakaan vielä. Hirsiseinän vuoksi kaappi sopinee valkoiselle helmiponttiseinälle sellaisenaankin.



Patakaappi pääsee siis takaisin taloon, jonne se on kuulunutkin. Sen leveys 120 cm on juuri passeli jääkaapin ja lavuaarin väliseen tilaan tuvassa.

Tästä kaapista tulee ensimmäinen huonekaluprojekti taloon jääneiden lukuisten mööpeleiden saralla. Aika ihana kaappi kerrassaan!

Kulunut viikko on ollut melkoisen rankka ja olen kovin uupunut. Inhottava päänsärky on kiusannut melkein joka ilta kaikesta näytön tuijottelusta johtuen, mutta toisaalta olen kyllä iloinen projektin etenemisestä ja siitä, että saan keskittyä hommaan kunnolla. Pari viikkoa vielä pitää jaksaa puurtaa, mutta tässä välissä pidän kyllä ainakin yhden päivän viikossa, etten pahemmin edes katso koneen suuntaan. Onneksi täällä on aina paljon kaikkea muutakin puuhailtavaa, joka vie ajatukset ihan muualle ja tuo vaihtelua mukanaan.

Kylläpä osaakin haukotuttaa! Silmät lupsuvat unihiekkaisina ja uni kutsuu.

Ps. Olen lisännyt tulevan pajamestarin toivelistalle kunnollisen joulukuusen jalan! Sellaisen, joka ei kippaa vaikka kuusta hieman tönäisisi. Uskomatonta ajatella, että syksy on jo edennyt näin pitkälle. Vielä riittää lämpöä päiviin, mutta illat alkavat jo olla kovin koleita auringon painuessa mailleen joka päivä edellistä aikaisemmin ja se kaikki kyllä kertoo siitä, että talvea kohti mennään. Talvi tuo tullessaan joulun, sen ensimmäisen täällä. Uskomatonta. Olemme pian asuneet Jovelassa puoli vuotta. Onko se pitkä aika vai lyhyt aika, pohdin joskus enkä osaa vastata. Toisaalta aika on mennyt nopeasti, mutta toisaalta tuntuu kuin olisimme aina olleet täällä. Tämän puolen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon ja juuri nyt tuntuu siltä, että tulevaisuus on tarjoamassa meille aivan uusia seikkailuja ja elämyksiä runsain mitoin. Niin paljon, mitä odottaa ja niin paljon mistä nauttia tässä ja nyt.

On ihmisellä hyvä olla. Väärän vänkyrän talo ja pian patakaappi sen tuvassa. Mielihyvä siitä, että saadaan korjattua jotain käytöön. Oma sänky missä nukkua puhtaissa vällyissä. Onhan siinä mistä iloita. 

Pss. Linnunrata kuulema kulkee juuri paljumme yläpuolen yli kaartuen. On se taivaan tähtivyö niin komeaa katseltavaa säkkipimeässä illassa, kun lämmin vesi höyryää ympärillä ja maailman ainoat äänet ovat joitain yölintujen huutoja. Buranaakin parempaa lääkettä päänsärkyyn, tuli eilen todettua.

Hyvää yötä ja kauniita unia!

Jovelan Johanna 

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kun Jovelan isäntä yllärit teki!

Pikaiset terveiset työpajalta! Eihän tämä mikään työpaja ole, vaan salista eroteltu työnurkkaus, josta nakuttelen teille, mutta teki niin kovasti mieli käyttää sanaa paja. Miksikö? Olen ratketa ilosta, joten kerronpa sen teille!


Noh, Jovelan isäntä on pohdiskellut jo tovin, jospa vielä muutaman vuoden alle nelikymppisenä lähtisi uudelleen koulunpenkille ja hankkisi itseään kiinnostavan koulutuksen. Pohdinnot loppuivat eilen, kun isäntä kävi lähikoulussa jutustelemassa ja tuli takaisin opiskelijana!

Jovelan isäntä aloitti siltä istumalta, tai oikeastaan varsinaisesti tänään uuden alan työpohjaisen koulutuksen, joka tähtää siihen, että hänestä tulee perinneseppä. Tänään isäntä kävi sitten tutustumassa koulutuspaikkaan, opettajiin ja pajaan ja pääsi testaamaan olisiko hänestä alalle.  Minä sanon niin ylepänä, että ON! Todellakin on! Puolen tunnin tutustumisajan jälkeen isäntä meinaan tarttui työkaluihin ja takoi meille kaksi hakaa ja niiden vastakappaleet. Eikö ole hienot ja ihan ensikertalaiselta vielä!


Isäntä opiskelee siis aikuisoppiskelijana työnäyttöpohjaisesti ja on oppia saamassa kolmena päivänä viikossa. Miten voikin olla niin fiksu järjestely mahdollista!? Olen kovin yllättynyt moisesta ja ihan järjettömän iloinen tästä päätöksestä. Isäntä itse on kovin tyytyväinen ja innoissaan mahdollisuudesta päästä taontaoppiin ja takomaan kaikkea. Eikä edes nyrpistellyt kun toikaisin innoissani, että sittenhän saan sellaisen kattilatelineen, joka ripustetaan kattoon ja ja ja.. Tuumasi vaan suu virneessä, että hän saa käydä takomassa pajalla vapaapäivinäänkin, joten pitääpä sitten joku päivä sinne mennä takomaan kattilatelinettä ja ja ja!

Olen niin iloinen, niin ylpeä tuosta maailman parhaasta miehestä, joka asustelee tätä Jovelaa kanssani. Tulevaisuudessa siintää haave omasta pajasta isännälle täällä Jovelassa, sillä haluamme elää, tyoskennellä ja olla täällä - ei vaan tulla tänne mennäksemme pois hankkimaan rahaa, jotta voimme käydä kodissamme nukkumassa välillä.

Niin iloinen ja ylpeänä (joko mainitsin?!). Voi huokaus! Takorautaa! Me likes!



Senat sakaisin soperrellen

Jovelan Johanna (se innostunut, miehestään ylpeä tulevan perinnesepän vaimo, jos asia jäi vielä hieman epäselväksi!)

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

# Gerda # Risuaita

Oho, mikä sunnuntai! Jos viikko on mennyt koneella kökkien, nyt sai läppärin luukku olla tiukasti kiinni, sillä pistimme hulinaksi pihalla! Nämä uskomattoman upeat syyspäivät suorastaan vaativat luokseen nauttimaan auringosta. Meillä kun tuota raivattavaa löytyy, teimme lisää tilaa auringolle.

Gerdan edusta kaipasi hieman huomiota. Nuo nurkkapuskat tien laidassa tursuilevat joka suuntaan ja näkyvyys tielle on huono kun lähtee autolla pihasta.




Kävi siinä sitten mielessä - kun olin juuri aamusella lukenut Autuas Olo -blogistin kukkasipulikirjavinkin, että jos meinataan epäonnistua kevätkukkien kanssa, pitäisi kukkasipuleille olla jonkinlainen istutuspaikka. Gerdan eteen olen ne kuvitellut, tuohon kivijalan eteen siis. Huomatkaa nurkkapuskat! Viimeinen tilaisuus!


Puskat meinaan saivat kyytiä a' la minä ja samalla isäntä loihti lanta-multaseoksesta ja ylijäämätiilistä mainion kukkaloistoalueen.



Puskat pois ja kukkaistutusalue tilalle! Näen jo kaikki ne lumikellot, perunanarsissit ja mitä niitä nyt sitten onkaan tuossa edustalla, kun kevät taas saapuu.


Entä se toinen hästäkki? No se on sitä itseään, eli nyt alkoi se viime syksynä mainittu perinnerisuaitojen kasaaminen. Meillähän on oli tuossa Gerdaa vastapäätä, saman tien laidalla tämä tilanne:



Ihan pikkasen on ryteikköä sielläkin. Nuo romppeet tuossa ovat hetkellisesti siirretty pois Gerdan seinustalta, koska tuossa laiteltiin juuri sitä kukka-aluetta, mutta kaikki muu on sitä itseään; r-y-t-e-i-k-k-ö-ä. Pihan sisäänajo, hyh!

Risuaita

Risuaitoja on tehty varmaankin siitä alkaen, kun jotain piti raivata ja samalla aidata. Itse tutustuin eri tekniikoihin ja ihastuin n. 400 vuoden takaisin menetelmin. Oikein upeita aitoja taivutellaan tukien lomitse, mutta rustiikkisemmassa versiossa risut ja pienet puut vaan painellaan tukitolppiensa väliin. Aita muodostuu itsekseen vuosien saatossa risua lisäämällä. Osa oksista saattaa lähteä uuteen kasvuun, jolloin syntyy elävä aita. Aita syntyy nopeasti ja se on helppo tehdä. Ilmainenkin se on!

Aidan kasaaminen

Ensin siis pistetään ryteikkö nurin, karsitaan joitain runkoja ja tehdään niistä tuet. Keltainen tanko on rautakanki, jolla tukien kuopat hakattiin maahan. Hanskat ovat isännän. Puuhahuumoria. Tukia laitettiin n. 1,5 m välein.


Sitten alkaa varsinainen aidan valmistus ja se menee suunnilleen näin: kaada, karsi, nosta tukien väliin, paina, kaada, karsi, nosta tukien väliin, paina jne, eikä aikaakaan, kun aita on valmis! Tässä vaiheessa aita on kovin vihreä, mutta lehtien kuivuttua siitä tulee risuaita, joka tiivistyy vuosi vuodelta kunhan muistaa lisätä risua aina välillä. Risuaitaan (sen rinnalle) voi istuttaa kukkivia köynnöksiä, villiviiniä, elämänlankaa.. mitä nyt haluaa, jos haluaa, jolloin aita peittyy hiljalleen kukkiin ja köynnöksiin..

Sivuhuomautus: Miten aina onnistun seisomaan niin, että kaikki on kummasti kallellaan?! Isännän verstasrakennus - se jota ei aloituskuvissa edes kyennyt kunnolla näkemään, on kallellaan, mutta ei se sentään noin pahasti ole syliin tulossa!

Aita joka tapauksessa näyttää tältä:



Karsimme siis pois pusikkoa ja pikkupuita urakalla. Puita taisi kaatua kymmenisen. Suurin osa suunnilleen ranteen paksuista, mutta mukana oli muutamia hieman suurempiakin puita. Ei kuitenkaan mitään kunnolla suurta, vaan juuri sellaista ärsyttävää ryteikönmuodostajaa, jotka yhdessä villiintyneiden puskien kanssa valtaavat pihan. Poissa ovat Gerdan puskat ja pihatien laitaryteiköt. Ensimmäinen risuaita on tehty. Ei hullummin kahdelta yhtenä sunnuntaipäivänä.



Huijasin! "Eikä tässä vielä kaikki" voisi sanoa. Meinaan tuossa kukkaloota-gerdapuskat ja risuaidan välissä kävin järkkäämässä ja rymsteeraamassa työtilaani. Se oli päässyt hieman sekaiseen olotilaan, tavaraa tursuili ja lootat olivat sekaisin joten oli syytä rauhoittaa tilaa, jotta pääsen sotkemaan sen uudelleen ensi viikolla!

Työtilassa näyttää siltä, että siellä ei olla tehty mitään ja ulkona näyttää siltä, että siellä on tehty paljon. OOo! Miten loistava sunnuntai! Passeli kerrassaan! Mankelikin löysi oman paikkansa! Nokkosen puraisu hieman polttelee kinttua ja selkä kiukuttelee, mutta pyh sanon minä! Jos ei missään tunnu, ei mitään ole tehnytkään ja tässä oli sitä tekemisen makua, jota jo kaipasin. Takapuolta ehtii puuduttaa taas koko tulevan viikon.



Kun viimeinen korsi oli taitettu, sauna olikin jo valmis ja kömmimme äitini jälkeen isännän kanssa lauteille rentoutumaan. Nyt jo köllin puhtailla pahnoilla sängyssä. Unettaa! Mikä päivä! Unen tuloa ei taida joutua odotelemaan kauaa. Ihanan väskä olo kerrassaan. Huomenna sitten taas arkisiin puuhiin (sotkemaan työtilaa) ja ihmettelemään mitä viikko tuleekaan tuomaan tullessaan. Saapi nähdä ja sopii kertoa - ja niin sitten teen täällä, kun taas touhuilta joudan.

Hyvää yötä ja kauniita unia toivottelee

Jovelan Johanna

lauantai 13. syyskuuta 2014

Arjen tohinoissa

Jopas on pitänyt kiirusta Jovelassa! Viime ja tämä viikko on mennyt tiiviisti leipätöiden parissa sen tutun numerosarjan 24/7 hengessä. Intoa ja puhtia kuitenkin riittää, joten antoisaa aikaa tämä on ollut. Saan upota oikeen kunnolla ideointiin ja puuhiin - se vasta passaa! Kotipuuhat ovat pakostakin jääneet paitsioon, mutta olen yrittänyt joka päivä kuitenkin varata ainakin tunnin kotoisille arkipuuhille, joista kuitenkin pidän eniten tässä maailman elelyssä. Se on ollut sitä normaalia; saunaa, paljua, kokkailua, siivoamista, koirien rapsuttelua, kirjoja, äänikirjoja, puuhastelua.. mitä milloinkin.

Niitä arkisia puuhia

Ensimmäistä kertaa muuton jälkeen sain uskollisen mankelimme taas käyttöön. Se ei ole vanha mankeli, vaan pari vuotta vanha sähkövekotin, mutta olen mankelipöhkö ja se, ettei ole ollut mankelointipaikkaa, on harmittanut. Nyt otin ilon irti, tökkäsin töpselin pistokkeeseen ja jumputtelin menemään kerralla koko huushollin liinavaatevaraston. Olin kovin tyytyväinen siinä rullaillessani. Samalla höpöttelimme isännän kanssa ja katselimme leffaa - tai minä silleen syrjäsilmällä, miten nyt puuhastellessa tulee jotain katsottua.



Tuo viimeinen rulla ei ole pussilakana, vaan tuoksuvaa liinavaatepaperia, jollaista laitan kerrosten väliin. Laatikkoon mahtuu 3 kerrosta pussilakanoita, joiden väleihin laitan tuoksupaperia. Liinavaatteet tuoksuvat aina suloiselle ja mahdollinen kosteus imeytyy paperiin.



Olen yrittänyt aloitella aamun kaikessa rauhassa, sytytellyt kynttilät, tehnyt tulet uuniin ja lätkäyttänyt edellisenä iltana kohoamaan laitetun leipätaikinan pataan. Koskakohan olemme viimeksi syöneet kaupan leipää? Taitaa olla ainakin se pari, kolme viikkoa.




Böördikahvilaan on tehty herkkumuffareita.



Tässä "marjaversio" - niitä kuivattuja pihlajanmarjoja.



Pihlajanmarjalikööri ja omenalikööri ovat tekeytymässä.



Oman maan aarteita on kerätty ja syöty. Vaikka lantut ovat pieniä ja hassun muotoisia, ne ovat todella maukkaita kuten pienet lantut usein ovat suuriin verrattuna. Porkkanaa ja palsternakkaa piisaa vielä paljon. Perunaa on niin, ettei tiedetä mitä sillä kaikella tekisi, kun mihinkään erikoisjärjestelyihin ei nyt ole aikaa.



Isäntä on hakannut klapeja kottikärrykuorma (tai useampi) kerrallaan.



Kolmostalvisuojan katto on nyt paikoillaan, mutta kesken. Klapit eivät tosiaan ole kiinni pikkuhuvilan seinissä. Rakenteiden ja seinän väliin mahtuisi vaikka koiramme kävelemään. Kuvassa sitä ei tosin näe, mutta jos katsoo tarkkaan vasemmalle yläkulmaan, näkee, että aurinkohan se sieltä läpi paistelee. Kovasti on isäntä pistänyt kirvestä heilumaan, sillä klapivarastot alkavat olla jo kovasti komeat.



Syksyn myötä mattoja on lisätty lattioille. Päivisin on ollut suloisen lämmintä, mutta illalla jo viilenee selkeästi ja muutaman kerran on ulkoyölämpö ollut tuossa 5-7 asteen välillä. Pönttöuunia on polteltu joskus iltaisin. Ei olla paleltu!




Koirat nauttivat huovista ja taljoista. Mai ottaa aurinkoa tuvan ikkunapenkillä ja Milo köllii äitini kanssa divaanilla. Äitini on ollut täällä lepäilemässä kuluneen viikon.




Isäntä on raivannut ryteikköä takapihalla. Taas yksi alue, joka ollaan saatu vallattua takaisin! Jipii! Näin se eteni! Romautettava kiesitalli ihka ensimmäistä kertaa näkyvillä!





Tämän raivaamisen myötä olemme saaneet kokolailla reilun puolet tontista vallattua takaisin ryteiköstä. Enää ei meinaa muistaakaan kuinka umpiryteikköä tämä koko tontti on ollut.

Tuo syreeniviidakko siistittiin yhdessä. Lopuksi ronttailin jäljelle jätettyjen syreenien juurelle irtokiviä, joita meillä piisaa joka puolella. Näin maisema avautui pienellä karsinnalla.





Isäntä on valloittanut verstastakin, jonne suunnittelee itselleen työtiloja. Isäntä pohtii myös josko lähtisi vielä opiskelemaankin. Ties vaikka Jovelassa vielä taottaisiin rautaa (olen ajatuksesta kieltämättä ihan täpinöissäni!) Saapi nähdä mikä lopputulos on - piankin! 

Tämä verstas oli joka tapauksessa melkein palkkien korkeudelle saakka täynnä talolle jätettyä tavaraa lankuista rojuun ja isäntä kaipasi itselleen suojaisaa puuhatilaa. Eipä ole enää täynnä rojua ja päästään laittelemaan tuokin tila hyötykäyttöön. 




Samalla pelastettiin 4 paria kivoja vanhoja suksia. On Kilpaa, Järvistä ja Valtosta. Jos vaan saadaan lunta talvella, pari lumiukkoa saa sukset alleen!




Tomaatit puskevat edelleen hedelmää keittiöpuutarhassa. Ne jopa kukkivat taas! Ihan outoa! Mutta eivät pihkanat kypsyneet vaikka kuinka ystävystytin tomaatteja omenoiden kanssa, paperipussissa ja ilman. Vasta kun laitoin ne lautaselle kuvun alle, tyypit päättivät punastua.



Tällaista täällä on ollut viimeisen 2 viikkoa (ja tulee olemaan seuraavat 2). Koska ylimääräistä aikaa ei ole kirjaimellisesti lainkaan, blogissa ollaan normaalia hiljaisempia. Kun istuu muutenkin koneella 14-16h päivässä, ei mitenkään jaksa enää sen lisäksi katsella pikseleleitä ruudulla. Toisaalta ei ole juuri mitään kerrottavaakaan. Tämä postaus kuulostaa ehkä siltä, että täällä on huhkittu menemään jos minkä puuhan parissa, mutta parissa viikossa tunnin tai kaksi päivässä puuhaamalla syntyy kertapostaukseen paljon asiaa. Oikeasti täällä ollaan oltu Jovelamielessä aikalailla hissukseen.

Ihana syksy!

Aamut ovat sumuisia ja kauniita, valoa riittää vielä, illat ovat lempeitä ja pimeitä. Jovelassa on tuoksunut mausteille, lämmölle, joka syntyy kynttilöistä ja palavasta puusta pönttiksessä ja täällä on eletty normaalia arkea työtä ja vapaa-aikaa sovitellen. En vaihtaisi tätä mihinkään, en edes siihen lottovoittoon, jota mainostetaan viikottain kaikkialla.

Huomaatteko, miten iltaisin unettaa jo aikaisemmin? Huomaako joku muukin siellä heräävänsä normaalia aikaisemmin? Itselläni on nyt meneillään se aika syksystä, jolloin haukottelen (parhaillaankin) jo aikaisin illalla ja toisaalta herään hyvin levänneenä tuntia tai kahta normaalia aikaisemmin, enkä millään malta olla tarttumatta päivän askareisiin. Syksy on omalla tavallaan lupauksia täynnä, kuin sallivampi uusi alku kevääseen verrattuna. Jos paistaa, on energinen. Jos sataa, mieli halajaa kaikkea kodikasta puuhaa. Syksy on tasapainoista aikaa!

Vuosi sitten tähän aikaan olin kovin uupunut vaikka "mitään" ei olisi ollut erityisesti. Nyt puuhaan isompaa projektia ja vaikka työsarka on valtava, olen intoa täynnä. Miten iloinen siitä olenkaan! Elämä on tässä ja olen itse läsnä. Miten ihmeellisen yksinkertaista!

Ihanaa syksyä sinne teille kaikille! Palaan blogimaailmaan taas kun joudan. Tämä kuukausi kuitenkin tulee olemaan hiljaisempaa täällä blogissa.

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna