tiistai 2. syyskuuta 2014

Siitä tietää syksyn tulleen

Meillä on ollut viimeisen vuorokauden aikana netti poikki tämän tästä ja tunteja kerrallaan. Katsotaan pääseekö tämä eetteriin tällä yrityksellä!

Siitä tietää syksyn tulleen

Kun paljukin on välillä tyhjillään. Tai ei se ihan tyhjä ole. Niityn laidalta koivu sylkee siemeniään sisukkaasti paljulle saakka. 
 



Kun ovenpieliin on laitettu syyskukkia. Kryssat. En ole kukkaihminen, en osaa olla niiden kanssa. Nämä kaksi riittää meille. Ovenpieliä laitellaan ja alaosaa aletaan muokkailla sellaiseksi, ettei viimat ja hiiret ihan suorilla pääse kuistille. Olemme hyväksyneet sen, että tänä vuonna ei maalata. Ensin helteet, sitten sateet. Ei ole ollut maalausilmoja. Ensi vuonna sitten..

 


Kun kirveellä on töitä. Sadevälipäivinä on hyvä tehdä hieman klapeja. Ja ennen lunta, lumen alta ei ole mukvaa kaivaa pölliä.


Klapeille tarvitaan lisää katoksia. Puuvarasto sijaitsee tontin toisella laidalla. Gerdan seinustalle tehdään talven varavarastoa. Lähivarastoa.  




Siinä sitä klapia on syntynyt, kottikärrykuorma kerrallaan. Hiljalleen jatketaan, hieman joka päivä. 



Siitä tietää syksyn saapuneen, kun tuvan penkkilaatikoihin aletaan laittaa sisävaravarastoa. 





On kyllä nuo penkkilaatikot käteviä. Meillä sellaisia on tuvassa L-muotoon rakennettuna, kuvassa näkyvää enemmän. Fiksusti ovat aikoinaan nuo nikkaroineet osioihin. Ei tarvitse koko seinän mittaista kantta nostella ja kansikohtien väleissä on kiinteä kohta penkkiä. Voi siirrellä tavaransa pois kannen tieltä. 


Siitäkin tietää, että on syksy, kun tekee mieli säilöä ja hillota. Eilen testasin ensimmäistä kertaa pihlajanmarjahyytelön valmistusta. Se onnistui erinomaisesti, mutta ei ihan kommelluksitta.

Pihlajanmarjahyytelö

Pihlajanmarjahyytelöön tarvitaan 1 kg puhdistettuja, pestyjä ja pakasteessa käytettyjä pihlajanmarjoja. Pakastaminen parantaa marjan makua. Lisäksi tarvitaan ½ kg hillosokeria, 2,5 dl vettä ja 1 rkl konjakkia. 



Marjoja keitellään vartti, jonka jälkeen ne laitetaan valumaan lävikköön. Marjoja ei saisi survoa, jotta hyytelöstä tulee kirkas. Kun kaikki mehu on saatu kerättyä talteen, liemi laitetaan uudelleen kattilaan hellalle. Sokeri lisätään ja seosta keitellään kymmenisen minuuttia. Tehdään hyytymistesti: pari tippaa seosta kylmälle lautaselle jääkaappiin, uran vetäisy keskelle ja lautanen jääkaappiin. Jos ura ei ole minuutin kuluttua umpeutunut jääkaapissa, hyytelö on valmis. Jos ura umpeutuu, keitä tovi lisää. Lopuksi hyytelöön lisätään konjakkia ja se purkitetaan. Pihlajanmarjahyytelö on eri namia lintujen, paistien ja juustojen kanssa. 



Kuinkas sitten kävikään? En ole ennen tehnyt tätä hyytelöä, syönyt kyllä. Noh, kun olin keitellyt marjoja (ne muuttuvat kellertäviksi) niin tietysti sitten pistin lusikkani soppaan maistaakseni miltä tuo melkoisesti vaivaa vaatinut liemi maistuu.

Jätän kertomatta omin sanoin. Kinnunen tekee sen niin paljon paremmin tässä




Puoli kiloa sokeria ja luraus konjamiinoa myöhemmin olin taas taivaissani. Kyllä oli vaivan arvoinen ja vaikka meinasin jo heittää koko keitoksen kattiloineen päivineen tunkiolle, niin lopputulos oli kyllä herkullinen. Pientä sähellystäkin tuli harrastettua. Mittasin sokerit vaakaan, hetken kuluttua kippasin pussista sokerit keitokseen ja nakkasin sokeripussin pönttöuuniin. Ne mitatut sokerit jäivät siihen vaakakuppiin.

Tästäkin tietää syksyn saapuneen! Lantunlehtien mutustelijat ovat lakanneet mutustelemasta. Paleltuneet kai. Lantut saavat viimeisen sanan. Edes jotain silläkin osastolla on tulossa. Ainakin parikymmentä lanttua, joiden muodot kelpaisivat vaikka Kiasmaan. On siellä niin persoonallisia tyyppejä.

 


Näin sieväksi käy parsakaali, kun revit sen loppuun kasvaneet taimet maasta ja nakkaat kompostiin. Tekee uudet juuret ja alkaa kukkimaan!




Ja niin kukkii vielä suopayrttikin viimeisiä tuoksuvia kukkasiaan. Kesän viimeinen tuoksu ennen kun syksyn tuoksut ottavat kokonaan vallan.



 Mukavaa syystiistain aamua toivotellen

Jovelan Johanna
 

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Johtotehtäväviikko

Tämä viikko oli suunnilleen sellainen, millaiseksi sen kuvittelinkin. Uuvuttava ja vaativa, mutta monella tapaa mukava. Olisin selvinnyt viikosta huomattavasti kepeämmin jos nuhastelu olisi jäänyt asuttamatta nenää ja jos olisin saanut nukuttua enemmän. Olen sitä sorttia, joka pyörittelee asioita päässään silloin kun pitäisi nukkua. Noh, tämä viikko oli tässä, kiireisempää kautta kestää taas kuukauden verran ja se tulee menemään ihan hyvin. piste. päätetty.

Tällä viikolla Jovelassa tapahtui jotain niin merkittävää, etten oikeen vielä sitä ymmärrä. Olemme tässä yli vuoden aikana ehtineet tottua siihen, että meillä ei ole sähköä kuin kahdessa tilassa koko talossa (tuvassa 2 pistokekohtaa ja vessahuoneessa 1). Olen tottunut siihen, että sietämättömiä johtoja roikkuu siellä ja täällä. Likaisia, pelottavia (vaikkakin harmittomia), mutta kaikin puolin ärsyttäviä johtoja kiemurtelemassa ja roikkumassa katoissa, seinissä ja lattioilla. Loputonta jatkojohtojen määrää, siihenkin jo ehdin tottua ja siihen, että välillä sähköt menevät poikki jos käyttää samaan aikaan vääriä masinoita.

Kuvat kertokoot pari tarinaa.





Sähköt on sellainen juttu, kuten tulipesätkin, että niiden kanssa emme lähde itse leikkimään. Siksi olemme olleetkin tässä tilanteessa näin kauan. Tällä viikolla, aikalailla yllättäenkin tuosta pääovesta käveli sisälle sähkömies pakkeineen ja poistuttuaan kaikki oli toisin. En vielä ollenkaan ymmärrä, että meillä on sähköt! Sähköön liittyvät ajatuksemme eivät tämän myötä ole muuttumassa, mutta onpas ihanaa, kertakaikkiaan ihanaa, että sähköasia on nyt poissa mielestä. Rumat, pelottavat ja aivan karseat johdot ovat poissa. Kaikki on siistitty, laitettu ja joka huoneessa on pistokkeita! Samalla saimme sähkökaapin kupeeseen kaksi ulkopistokepaikkaa. Se on äärimmäisen upea juttu erityisesti talvea ajatellen, sillä kaivon pumppu vaatii sähköä ja sitä on saatu vain avaamalla ikkuna ja ottamalla sähköä tuvasta. Täytäpä siinä talvella paljua tunti kun viima pääsee sisälle. Nyt ei ole sitä ongelmaa ja toiseen pistokkeeseen voimme laittaa vaikkapa valoköynnöksen kiinni. Ulkovaloasia parani myös, sillä sähkömies korjasi myös ulko-oven lampun. Siellä oli joku kytköshäiriö ollut, eikä toinen kahdesta ulkolampusta syttynyt. Nyt syttyy.

En viitsi laitella kuvia jokaisesta katosta ja nurkasta, mutta tämän yhden kuvan laitan. Pelottava-ruma-ärsyttävä vyyhti on poissa, uunimuuriseinän luota tuvan takaseinään menevä roikkuva johto on poissa. Tilalla on siisteyttä ja saarekkeen yläpuolella on valaisin, joka syttyy jos painaa seinässä olevaa katkaisijaa!



Hyrskyn, myrskyn ja mullin mallin sen sijaan oli koko huusholli, koska toki tällaisen urakan toteutus vaati sen, että tavaroita ja mööpeleitä siirreltiin ja pinottiin vuoroin sinne ja tänne, jotta sähköjä pääsi vetämään. Eilinen menikin pitkälti siihen, että laittelimme kaikkea paikoilleen.

On se outoa, että meillä on sähköpistokkeita ja ettei niitä kaikkia rumiluksia enää ole. Jopa tulevan joulukuusen paikan luona salissa on pistoke odottelemassa joulukuusen valoja. Saimme myös hyviä vinkkejä tulevan kanalan sähköistykseen. Tuo asia oli huolestuttanut itseäni, sillä kanoja ei voi ottaa jos emme saa jotenkin järkevästi sähköä vedettyä aittaan, jolla taas voimme lämmittää paloturvallisesti kanalaa talvella. Nyt asia ei enää huoleta. Kanat saavat tulla kunhan saamme aitan korjattua ja laitettua kanalaksi ensi keväänä. Lämmin kiitos sähkömiehelle, joka teki elämästämme helpomman ja turvallisemman tuntuisen. 

Mitään muuta tähän viikkoon ei sitten sähköasian, suunnittelupalsujen ja leipätyöpuuhailujen lisäksi mahtunutkaan. Olipa tässäkin! (tai no, voisin mainita, että perjantaina täällä kuunneltiin joulumusiikkia, sillä yksi projekteista liittyy jouluun.) Eilen olisi ollut Venetsialaiset tuossa 20 kilometrin päässä, mutta ei jaksettu lähteä. Piti saada hieman levätä. Ainoastaan ruokatäydennysreissulla kävimme ja sitten taas kotiin.

Loppukevennykseksi laitan muutaman kuvan avan uskomattomasta hellasta! Vietin keskiviikkona kolmisen tuntia Turun VPK:n juhlatalolla miitissä ja sen yhteydessä sain napsia kuvia. Oman puuhellamme hormia odotellessa sain ihailla Suomen suurinta puuhellaa. Ainoa vastaava löytyy Ruotsalaisesta linnasta. On tuon kanssa ollut lämmittämistä!





Lämmintä elokuun viimeistä päivää sinne! Onpa mukavaa, kun vaihteeksi aurinko paistaa. Se tietää sitä, että vedän kumpparit jalkaan ja menen hakemaan seuraavan satsin pihlajanmarjoja lintujen talviruokintaa varten ja isäntä meinaa pistää kirveen heilumaan, jotta saadaan puuta klapiksi. Tuvan laatikkopenkkien täyttely on alkanut! Ihan normaalia olemista siis. Kumppareita ja kirves. Arkisia askareita ja lokostelua sunnuntaina.

Jovelan Johanna

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sairastuvan sadonkorjuuta

No nyt se tuuppasi sitten vilustelua, nuhaa ja kurkkupiikkiä Jovelan akkaan. Höh! Salviatroppi tulikin sitten tarpeeseen. Ei täällä ihan vällykunnossa olla, mutta ei tuo kaukanakaan ole. Onneksi tuli maanantai-iltana korjattua satoa pihalta, nyt ei meinaan jaksaisi kun on töidenkin kanssa tohinaa ja sato ei odota räkänokan kuivumista. Sipuliparat olivat jo hukkua alati valuvaan sateeseen.


Miten te säilötte sipulit? Yritin kovasti letittää sipuleita. Meni moniuusintana, mutta jonkinlaiset letit nyt sain aikaiseksi ja sipulit ovat kuivamassa hellan yläpuolella. Saas nähdä kuin käy. Varuiksi silppusin vadillisen sipulia pikkupusseihin ja pistin pakkaseen. Lettejä tein vaan kaksi. Ei sitten harmita jos menevät pilalle. Sipulisato on ollut onnistunut ja runsas, osa jo säilöttynä hillokkeina, joten voi hieman testaillakin.



Kitukasvuisiksi jääneet pygmitomaattipensaat pukkaavat aina vaan uutta tomaattia, mutta ei ne tuolla sateessa ja koleudessa kypsy, eikä varret jaksa kannatella sitä tomaattimäärää. Oksat näyttävät erikoisilta, kun oksaa ei melkein näy - pelkkää tomaattia toisen perään! Keräsin siis vadillisen minitomaattia tupaan kypsymään. Kuulema omenan asettaminen sinne sekaan auttaa kypsymisessä, joten tulee sekin testattua. Kun tomskut ovat (toivottavasti) kypsyneet, halkaisen ne ja pakastan basilika-tomaatti-halloumi pastakastiketta varten. Tuolla on vielä ainakin vadillinen (tai pari) tomaattia tulossa. Ja kurpitsaa on ryteikköjemmoissa useitakin. Pääsi rontti leviämään aidan toisellekin puolelle!




Kun nenä vuotaa ja palelee, on asiallista heittää pörröinen viltti päälle, sytyttää pönttöuuni ja tusinoittain kynttilöitä, kömpiä nojatuoliin.. ja ottaa korillinen pihlajanmarjoja käsittelyyn. Böördikahvilan avajaiset ovat varmaan lokakuussa, mutta varaudun jo siihen (ja talveen). Lintukahvilan siemenkakkuihin tulee somisteeksi kuivattua pihlajaa, joka toki maistuu linnuille sellaisenaankin. 




Eihän nuo vielä riitä mihinkään, joten viikonloppuna sitten seuraavat satsit keruuseen ja kuivaukseen. Talvi on pitkä ja mikäs se sellainen kahvila on, jos herkut loppuvat kesken?!


Jos joku ihmettelee, että mikä ihmeen böördikahvila, niin olemme tuunailleet isosta nukkekodista linturuokintapisteen, jonne on tarkoitus laittaa nettikamera - sen kautta voi kuka tahansa seurata Jovelan lintukahvilan siivekkäitä asiakkaita. Viime talvena böördikahvila oli tällainen. Nyt Böördikahvila saa ihan oikean rakennuksen kahvikuppeineen kaikkineen. Tällä hetkellä se seisoo tuvan lattialla odottelemassa viimeistelyä.



Syksyn ponteva läsnäolo ja alati valuva sade saa puuhaamaan kaikkea hassua. Kun en muuta keksinyt, enkä jaksanut, mutta puuhausfiilis oli vahva, tein taas uuden satsin uudenlaisia sytykkeitä. Nämä muistuttavat pullon muotoisia liköörikonvehteja, jotka on kääritty rouheasti paperiin. Ostin niitä lomareissullamme Ranskassa, täällä en ole vastaavia nähnyt. Sytykkeen sisällä on siis kruunukynttiläjämä, se sellainen nysä, joka jää jäljelle siinä vaiheessa kun kynttilä on syytä puhaltaa jos meinaa saada kynttilänysän vielä pois jalastaan.



Soisi sateen loppuvan ja nenänalustan kuivuvan, mutta näillä mennään. Ei ole ihan huono juttu sekään, että jos vointi heikkenee, voin hyvällä omatunnolla kömpiä sänkyyn ruusupussilakanoihin ja lukea koko päivä kirjaa piittaamatta muusta kuin siitä, että kupissa piisaa lämmintä teetä. Se päivä ei kuitenkaan ole tänään. Suomen Turku odottaa ja siellä suunnittelupalsu, jota ennen on aikaa käydä pyöräyttämässä taas pyykit - ne eteisen välioven vetostoppariverhojen taustahuovatkin ja palsun päälle pääsee vielä jonkun toisen valmistamalle lounaalle.  Työ, huvi ja koti samalla keikalla. Verrattain mainiota tämä tällainen!

Toivottavasti kuitenkin illaksi olo tokenee. Saamme vieraita pohjoisemmasta Suomesta muutamaksi päiväksi.

Nuhanenänä nakuttelee villasukkavarpaistettu

Jovelan Johanna

maanantai 25. elokuuta 2014

Vanhoja villoja & uusia puuhia

Kyllä se nyt on syksy! Vettä vihmoo, välillä paistaa kuin hellettä pukkaisi ja heti perään taivas vetää taas synkempää peittoa päällensä ja jyrähtelee salamat sinkoillen. Se meinaa sitä, että syyspuuhat on syytä aloittaa (jipii!)

Eilen Jovelassa kerättiin pihlajanmarjoja, jotta saisimme niitäkin säilöön ennen kun linnut popsivat kaiken. Ymmärtääkseni marjoja voisi ja pitäisi kerätä myöhemmin, mutta minkäs teet kun siivekkäät ovat sitä mieltä, että maistuvat jo!



Marjat on nyt perattu, pesty ja pakastettu. Niistä tehdään myöhemmin pihlajanmarjahyytelöä ja likööriä. Osa marjoista kuivataan linnuille Böördikahvilaa varten (böördikahvila, miten odotankaan sen avajaisia!).




Koska monessa reseptissäni käytetään pihlajanmarja per kilo, pakastin marjat puolen kilon erinä. Niitä on siten helppo ottaa sopivassa määrin pakkasesta käyttöön. Pihlajanmarjojen happamuus taittuu hieman pakastuksen myötä ja marjojen luontainen makeus tulee paremmin esille.


On muuten aika sormiuuvuttavaa puuhaa tuo pihlajanmarjojen putsaaminen!

Gerdan puolella 

Villa Gerdan kuistin katolle on kertynyt jos mitä moskaa. Isäntä putsaili eilen kuistin kattoa. Osa työvarastosta muutti Gerdaan, joten sisälläkin hieman  laiteltiin ja eristeltiin hiirien ja muiden talviasukkaiden estämiseksi.



Kuistin katossa on havaittu pieni vuoto. Kovasti sitä vuotokohtaa eilen etsittiin, mutta mitään reikää katossa ei ole. Tuumimme, että kiinnitysnaulat ovat nousseet ja ehkäpä sellaisen kautta sitten vesi on päässyt valumaan sisälle. Naulat on nyt hoidettu ja tilannetta seurataan. Gerdalla tapahtuu muutakin. Rempsottava kivijalka-aukko on siistitty ja korjailtu laastitta, riittää kun talolla on riittävä tuki, ettei rakenteet painu. Gerdan tuvan eteen aletaan rakentaa tilapäistä klapisuojaa talvea ajatellen. Rakenteina käytetään trukkilavoja, joita meillä piisaa ja tietenkin sitten hieman nikkaroidaan kattoa ja muuta tukea. Tässä ollaan aloittelemassa puuhaa.Maa on tasoitettu, kivet kohdisteltu ja lavaa rontattu.




Mukavaahan se tuota Gerdaakin on hieman huoltaa, vaikka sen remontti onkin edessä vasta joskus huomattavasti myöhemmin. Ensin pitää saada päätalo kuntoon. Jotain pientä siistimistä kuitenkin on syytä aina harjoittaa.



Satoa

Omppupomppusatoakin ollaan korjattu. Puu on suunnilleen satavuotias ja omenalajike ilmeisimmin jotain keittiöomenalajiketta. Hapakkaa, sano. Omenoista tehdään omenakompottia ja makeaa jälkiruokalikööriä, joka maistuu mainiolle esimerkiksi vahvojen juustojen kaverina. Reseptejä pukkaa tuonnempana.



Eilen sade salli meille pieniä taukoja lorotteluunsa, joiden aikana kävimme laittelemassa keittiöpuutarhaa talviteloille. Sipulia nostettiin, kaalilootat tyhjennettiin, herneet muuttivat kompostilaan ja kopsuttelimme istutuslootia puhtaiksi rikkaruohoista. Ruusukaali on vielä pontevasti pystyssä ja sato kai hieman myöhässä. Annamme hänen yrittää saada pikkuruiset kaalinsa satokypsiksi. Jos ei onnistu, niin onhan tuota kivaa ihan katsellakin. Valtava kaalivarsi keskellä lootaa! Moista koskaan nähty!



Lampaantaljojen pesu

Lupailin lopputulosraporttia lampaantaljojen pesun jälkeen ja se tulee tässä! Korostan nyt, että taljoissa voi olla eroja. Tämä kokeilu koskee Ikeasta ostettuja taljoja sekä yhtä vanhempaa taljaa, jonka olen joskus ostanut kirppikseltä. Sen alkuperästä ei ole tietoa.

Pesimme siis lampaantaljat matonpesupaikalla kylmällä vedellä. Pesuaineena oli mäntysuopa. Ensin kastelin taljat vedellä niin, että ne muistuttivat hattaroita. Letkulla vaan niin paljon vettä päälle, että taljat ovat möyheitä. Sen jälkeen mäntysuopaa ja pehmeällä juuriharjalla harjaamista. Huuhtelu kuten alkukastelu - runsaasti. Tämän jälkeen harjasin taljat samalla harjalla, jolla ne pestiinkin, jotta karvat menevät samaan suuntaan. Käytimme taljat mattomankelissa, koska sellainen oli käytettävissä, mutta saman asian ajaa kun rullaa taljan kääröksi ja painelee siitä vedet pois. Taljat valutettiin mattorekillä ja kuivattiin kotona lappeellaan karvapuoli alaspäin. Ennen kuivumaan laittamista vanuttelin ja venyttelin taljoja hieman nahkapuolelta. Sen kerrotaan olevan eduksi taljan nahalle.Tämän jälkeen harjasin taljat kevyesti taaskin samalla pesuharjalla. Kun taljat olivat kuivat, harjasin ne vielä kertaalleen, sillä taljan villat menevät käkkärälle pesussa. Karvaa ei lähtenyt irti paljoa kaikista harjaamisista huolimatta. Pieniä palleroisia vaan.

Tässä on lopputulos. Taljat ovat mielestäni (ja vertailun perusteella) pehmeämpiä ja tuuheampia kuin ennen pesua. Mitään, en siis todellakaan mitään vaurioita havaitse. Taljat ovat kuin karhunpentuja, pörröisiä ja tietysti puhtaita.




Luin monen kokeneen, että taljan nahka parkkiintuu, eli kovettuu pesussa. Itselläni ei ole kokemuksia esimerkiksi konepesusta tai lämpimällä vedellä pesusta, mutta tällä tekniikalla näihin meidän taljoihin ei mitään nahan kovettumista tullut. Ehkäpä asiaan vaikutti myös se, että vanuttelin ja venyttelin nahkaa taljan ollessa märkä. Tässä vielä kuva kääntöpuolesta pesun jälkeen. 



Taljat ovat taas käytössä täällä. Niitä on ruokapöydän tuoleilla pyllyjemme alla, tuvan laatikkopenkkien päällä, nojatuolissa, työpisteen pöydän alla varpaita lämmittämässä ja loput ovat siellä ja täällä lattioilla. Meillä tosiaan on paljon taljoja. Vanha talo, puulattiat..



Keitä te ootte te uudet siellä?!

Jovelan talopäiväkirjaan on tullut paljon uusia lukijoita viimeisen viikon aikana (mistä tulitte, tumpsahtaen?!). Ajattelin siis uusia lukijoita varten tehdä tervetuliaisiksi pienen briiffin Jovelasta.

Jovela ennen ja nyt

Jovela on 1868 rakennettu talo ja tila Vakka-Suomessa. Sen rakensi nuori mies vaimoineen nälkävuosina, joten todennäköisesti taloa on rakennettu ns. nälkäpalkalla. Talon nuori rouva oli raskaana ja odotti kaksosia. Ensisynnyttäjälle tuohon aikaan taatusti huolestuttavaa aikaa, sillä Suomessa nähtiin nälkää ja ihmiset kuolivat jos eivät nälkään, niin sen aiheuttamiin tauteihin. Talon alkuperäiset asukkaat, Henrik Henrikinpoika ja Fredrika Jacobsdotter kuitenkin selvisivät, rakensivat talon ja saivat 5 lasta, joista viimeinen kuoli 2-vuotiaana. Muut elivät pitkään ja asuttivat osin tilaa. Jovelan pikkuhuvila on nimetty yhden tyttären mukaan Villa Gerdaksi.

Talossa on viimeksi asuttu 2000-luvun alussa, jonka jälkeen jo silloin huonokuntoinen talo jäi oman onnensa nojaan. Purkukuntoisen talon ja sen maat osti kiinteistövälittäjä, joka myi talon meille 2013. Olimme etsineet sopivaa taloa jo 4 vuotta, taloa joka olisi alkuperäiskunnossa. Jovelassa oli vaan romahtanut katto korjattu ja romahtanut salin lattia nostettu. Muuten talo oli oman onnensa nojassa surkeana. 

Taloa remontoidaan pääosin omin avuin. Ensin remontoimme joka viikonloppu ja lomat ajellen vuoden ajan joka viikonlopuiksi ja lomille Jovelaan. Taloon pääsimme muuttamaan virallisesti 1.4.2014. Saavuin talolle asukkaaksi silmät vedessä. Niin kauan odotettu hetki se oli.

Tässä on kuvia Jovelan salista, joka toimii olohuoneena ja työtilanani. Sali on viimeinen talon huone, jota ollaan laitettu kuntoon. Yksikään talon huoneista ei ole vielä valmis, mutta kaikkia voi käyttää ja se on tärkeintä.








7 kirjahyllyä luo salin toiseen päätyyn sopen, joka toimii sisävarastona kaikelle työsälälleni. Lämmittimen ja mankelin takana on suuri työpöytäsaareke, jonka äärellä voi puuhailla ja jonka ympärillä voi pitää 4-5 ihmisen palaveria tarvittaessa.



Jovelassa ei ole juoksevaa vettä tai viemäröintejä. Meillä on pihalla vankkurisauna ja palju. Vessahuoneessamme on pönttöuuni ja erittelevä vessa. Kakinduurat menevät säiliöön, josta pussi napataan pois kahdesti kuussa. Pisut lorisevat erilliseen säiliöön pihalle, jossa ne laimennetaan vedellä ja käytetään lannoitteena. Erotteleva vessa on kaikinpuolin yhtä hygieeninen ja hajuton kuin normaali vesivessakin. Ulosteita ei näe kun pöntön kannen nostaa. Erona on se, että vessaa ei vedetä ja se, että jätepussin joutuu ottamaan pois 1-2 kertaa kuukaudessa. Suurin ero on se, että ei tarvita viemäreitä tai vesiputkia ja se, että vessaa voi käyttää vaikka olisi viikon kestoinen sähkökatko. Vesivessaahan ei voi käyttää jos ei ole sähköä.

Tällaiselta näyttää vessahuoneemme, joka on vielä avointa tilaa käytävälle. Väliseinäasioihin paneudumme talvella, kun on aika siirtyä sisähommiin.




Yksi Jovelan ideologioista, jos nyt sellaista sanaa voi käyttää, on se, että pyrimme välttämään ylimääräisiä kuluja ja yhteiskunnan suoraan tai välillisesti tuottamia automaattipalveluita, kuten vesi ja sähkö. Emme ole missään mielessä yhteiskuntavastaisia, mutta oma porakaivo on meille paljuinemme ja keittiöpuutarhoinemme taloudellisempi vaihtoehto ja jos edes osan sähköstä voi tuottaa aurinkoenergialla, se on aina säästöä kotiin päin ja lisäksi olet oman itsesi herra. Jovelan talon päälämmitysmuoto on puu.

Osa asumisestamme ja koko elelystämme on suuntausta kohti omavaraisempaa elämää. Emme ole tavoittelemassa omavaraista elämää, se olisi jo kovin haastavaa, mutta lähtökohtaisesti yritämme tehdä sen, mihin kaksi ihmistä kykenee muiden töiden ja puuhien lomassa. Tämä tarkoittaa sitä, että kasvatamme osan ruoastamme itse. Olemme märkäkorvataustaisia ensikertalaisia, jotka ovat juuri korjanneet ensimmäiset satonsa keittiöpuutarhasta tyytyväisin mielin. Myöhemmin meille on tulossa kanoja ja vuohia. Ongimme kun sille tuulelle satutaan. Lähellä on sekä meri että järvi(ä).

Olemme myös preppaajia, eli meillä on hyvät kotivarat erilaisten tilanteiden, kuten pitkien sähkökatkojen, lakkojen, tuotantokatkosten, myrskyjen tai taloudellisen tilanteen muutoksien varalle. Tuvassamme on pakastin ja ruokakomero, eli pieni huone, jossa varastoimme ruokaa. Lisäksi tuvassa on suuri pantry-kaappi, jossa on lähinnä herkkuja ja perustarpeita. Avohyllyillä ja tupasaarekkeen laatikoissa on myös joitain arkikäytössä yleisiä raaka-aineita, joita täydennetään ruokakomeron varastosta.

Näissä kuvissa on tuvan arkivarastoja. Jovelan emäntä tykkää purkeista.




Jovela on itseasiassa kaksio (tupa, sali, kammari, vessahuone ja eteinen + kuisti), vaikka suurehkosta maalaistalon päärakennuksesta onkin kysymys. Näissä kuvissa on makuuhuoneemme, joka on talon pienin huone. Se on yli 5 metriä pitkä, mutta vain 2,7 metriä syvä. Plussapuolella suoraan sängyn jalkopäästä näkee keittiöpuutarhaan, sillä päädystä on 70 cm ikkunaan. Kanssamme taloa asuttaa kaksi kuvassa näkyvää koiraa, eli "Kakkoset" Milo ja Maya. Molemmat ovat löytökoiria ja kanssamme kaikessa mukana.

Makuuhuoneessa näkyy myös yksi remppaperiaatteemme, eli talon iän ja alkuperäisyyden kunnioittaminen. Meillä remontoidaan perinnetyylillä, aikalaismateriaaleja noudattaen aina kun siihen on mahdollisuus. Muoveja meillä ei näe kuin ketsupin nuttuna. Tuvan ja makuuhuoneen tapetit ovat perinnetapetteja 1800-luvulta. Ne ovat uustuotantoa, mutta hengittävistä materiaaleista perinnetekniikalla vanhaan malliin valmistettuja.





Olen yrittäjä. Keväällä 2013 eteeni tuli se, minkä tiesin olevan tuloillaan jo pari vuotta; poltin itseni melkein loppuun liialla työllä ja päällekkäisillä projekteilla. Olen edelleenkin sama tapahtuma-, juhla- ja tilaisuusjärjestelyalan yrittäjä, mutta päätyöpaikkamme sijaitsee Jovelassa. Puuhaamme, kokkailemme, remppaamme, laittelemme ja jaamme kokemuksia kokemistamme asioista. Olen siis myös downshiftaaja, koska toisen oli mentävä; entisen elämän tai koko elämän. Valinta oli täysin minun, valitsin Jovelan. Nyt työ ja eläminen yhdistyvät saumattomasti toisiaan poissulkematta. Arki on tullut hyväksi ja mielekkääksi.




Tässä sitä sitten nyt ollaan, melko päivälleen 4 kuukautta muutostamme. Kaksi kaupunkilaista on muuttanut maalle ja hakee hieman erilaista elämää, johon kuuluu paljon sellaista, miten ihmiset ennen elivät. Elämämme on muuttunut, huomaan sen itsekin.

Ystäväni sanoi viime viikolla, että olen nykyään koko ajan niin onnellinen. Se tuntui hyvältä. Hyvä olo siis näkyy ja välittyy myös ulospäin ja kun sen sanoo ihminen, jonka kanssa ollaan menty muutamakin kaikki mehut puristava projekti läpi periksi antamatta, annoin erityistä arvoa sille, että se sanottiin ääneen.

Tällaista täällä, Jovelassa. Intron mukaisesti syteen ja saveen, milloin mitenkin!

Tervetuloa siis uudet lukijat ja lämmin huiskutus teille ihanat vanhat lukijamme, jotka olette kannustaneet meitä jo monen vuoden ajan, ensin tälle taipaleelle kun talosta ei ollut tietoakaan ja usko meinasi välillä loppua ja sittemmin seuraten ja tsempaten meitä talon oston alkutohinoista sen asukkaaksi.

Kiitos!

Taivaltaan iloisin mielin taapertaen

Jovelan Johanna