jovela

jovela

tiistai 25. elokuuta 2015

Ordninkia, prkl!

Niin justiinsa, oikeen kirosanalla korostettuna! Me ollaan asuttu enemmän ja vähemmän erilaisten kaaosten keskellä jo pari vuotta. Kaikki tietenkin alkoi siitä kun Jovela löytyi tammikuussa 2013. Ensin asuttiin yhtäaikaa kahta 200 km etäisyydellä toisistaan sijaitsevaa kotia reilu vuosi kunnes päästiin muuttamaan. Oli kaksi kotia myllerryksessä. Muuton myötä piti sitten yhdistää kahden kodin inventaariot - sen kaupunkikodin ja remppavaiheisen Jovelan. Eikä siinä vielä kaikki, kuten TV-Shopeissa tavataan sanoa. Oli vielä yritys varastoineen, möksäkin tyhjennettiin (ei siellä ehdi käydä) ja lopulta äidin poismenon myötä myös äidin tavarat piti saada sijoitettua meille ja siskolleni. Armoa!

Me muutimme 78 neliöisestä kolmiosta 120 neliöiseen kaksioon vailla säilytytiloja. Tavaraa on paljon ja sitä on joka paikassa. Kyllähän te tiedätte sen tunteen, kun poissa silmistä on poissa mielestä, mutta ei se kauan sieltä mielestäkään poissa pysy varsinkaan, kun ei ole ollut riittävästi säilytystilaa. Alkaa ahdistaa. On ollut tavaraa, remppaa, myllerrystä (eikä se ole ohi vielä piiitkään aikaan) ja on ollut hetkiä, jolloin todellakin on huudahdettu, että ordninkia, prkl! Kun joka toisessa blogissa on jo pidemmän aikaa ollut kaikenlaista vähentämisen ja luopumisen huumaa, on välillä tehnyt mieli käydä vattallensa tämän oman kaaoksen kanssa. OOoordninkia, p-r-k-l!

Nyt sitä ordninkia on taas saatu lisää. Voittajafiilis. Olen nääs vaatekaappiongelmainen. Vaikka niin mielelläni pidän tavarat järjestyksessä ja isäntä on ihmeellinen vaatekaappiguru, jonka vaatelootat voisi milloin tahansa yllätystarkistaa armeijan tarkimman vaatehuoltoinspektöörin toimesta vailla moitteita, omat ryysytilani ovat aina sen näköisiä, kun raivotautiset hillerit olisivat tehneet pesää löytämättä sopivaa sopukkaa. Rätei ja lumpui on liikaa, suurinta osaa en käytä koskaan tai en ole käyttänyt vuosiin. Ikinä ei mitään löydä, koskaan ei muka ole mitään päällepantavaa ja silti tulee käytettyä aina niitä samoja lemppareita. Se on loppu nyt (ordninkia, prkl!) totesin ja teimme täydellisen, raa'an ja säälimättömän tyhjennyksen vaatevarastoomme. Vain ne oikeasti käytettävät säästettiin, vain ne, joita tiedetään käytettäväksi vuodenajan vaihtuessa ja muutama juhlavaate, ettei tarvitse röhnöasuissa rellestää juhlissa. Uffin ja omaksi iloksemme meillä on nyt yksi vaatekaappi, jonka ovet menevät kiinni ja ne uskaltaa myös avata ilman, että joutuu päällehyökkäyksen uhriksi, kun kaapin sisältö pyrkii ulos.




Koreissa on mm. alusvaatteita, lyhyt- ja pitkähihaisia paitoja ja sukkia kun taas kaapin omissa syvissä laatikoissa on mm. housuja rullattuna siististi.Kaapin päällä laatikoissa talvitakit ja talviasusteet. Isossa muovilaatikossa on sesonkivaatteita.


 Kaksi ihmistä saa pärjätä yhdellä vaatekaapillisella vaatteita. Jos ei pärjää, ryhdytään nudisteiksi. Uffin laatikko on saanut ruokailla, eikä meidän tarvitse huokailla. Runollista.

Kotivaralassa

Pantry/ruokakomero/skafferin kotivaravarastolla ollaan sievistelty. Kiinnitin hyllyjen reunaan pitsinauhaa. Hyvä tästä tulee, keskeneräisenäkin kiitettävä, sievistelty ordninki.





Pitsiteippi on Teippitarhasta ja se on konekudottua kangaspitsiä, jonka selkäpuolella on teippinauha. Kiinnitys on ällistyttävän helppoa. Jos teippi ei kestä, autan liimalla, mutta toistaiseksi ovat pysyneet paikoillaan, kop, kop.



Kotivarasta puhuttaessa mainittakoon, että jotain satoa ollaan saatu tänä surkeana kasvatusvuotena. Tomaattia sen seitsemää eri sorttia saa poimia nyt päivittäin - ja syödä. On kyllä nuo omat tomaatit niin hyviä, makeita ja maukkaita!


Kaikkea muuta kitukasvuista kompensoi huikeat maa-artisokat. Koskakohan sato olisi syytä kerätä?


Täällä on meneillään outo yhdistelmä uupumista ja energisiä pyrähdyksiä. Yhtenä päivänä saatan olla aivan uuvuksissa ja toisena taas tekisi mieli kuurata koko huusholli. Mistään kaksisuuntaisesta ei ole kysymys, olen vaan välillä väsynyt ja välillä tekee mieli puuhata. Syksy on usein työlästä aikaa monella tapaa ja menen sitten sen mukaan, mikä fiilis on. Sunnuntaina oli matonpesufiilis. Män de Soopia ruikittiin matolle ja jynssättiin paikallisella matonpesupaikalla. Tuli puhdasta!


Män de Soop on muuten mäntysuopa, jos joku sitä ihmettelee. Viime vuonna kävimme pesemässä kerralla kaikki mattomme ja tuoksuimme sen mukaisesti. Kun menin samalla reissulla käymään pikkukaupassa, siellä samaan aikaan asioinut, kirjaimellisesti siideripissiksen laatuluokituksen täyttävä nuori neito kysyi toiselta samanlaiselta nenäänsä nyrpistellen, että mikä vttu täällä haisee, kun kävelin heidän ohitseen - johon tuumasin, että mäntysuopa! Siiderihyllyn masentavan pientä valikoimaa tutkaillut neitonen pyöritteli silmiään ja kysyi kaveriltaan, että mikä vtun mään de soop? Meinasin tukehtua nauruun. Tämän episodin jälkeen mäntysuopa ei ole enää koskaan ollut mäntysuopa, ei meille, eikä lukuiselle ystävällemmekään (eikä tämän jälkeen ehkä teillekään!). Se on New Fragrance from Lande: Män de Soop!

Tuoksuista tuli mieleen, että Villi Varpunen haastoi tovi sitten muutaman bloggaajan kertomaan ja näyttämään jonkin lempipaikan kunkin omasta puutarhasta. Vastaan haasteeseen kertomalla, että juuri nyt se on pieni rohtosuopayrttiniitty tupamme päädyssä. Tuo loistava hyötykasvi tuoksuu niin uskomattoman hyvälle ja on juuri nyt täydessä kukassa. Niin ihana tuoksu, niin kertakaikkisen hurmaava!


Mitäs sitten.. Gerda! Gerdan suojamaalauksen loppu häämöttää. Takaseinän yksi kohta ja sen päätykotelot enää maalaamatta. Homma on nyt paussilla, koska ei olla ehditty hakea lisää valkoista maalia. Ehkä ensi viikolla.. Tässä Gerda nyt.




Meidän Mai-makkaraprinsessa on hieman sairastellut. Aikoinaan nälkiintyneen neidin vatsa kiukkuilee välillä, vaikka mitään syytä ei varsinaisesti ole. Suoraan sanottuna Maita pierettäisi, mutta mitään ei tule ja jos tulee, se pelottaa. Yksi yö taas meni on ja off läähättävää koiraa paijaillen ja kun ei kohtaus mennyt millään normaalilla tempulla ohi, käytiin aamulla hakemassa kipupiikki. Kaikki taas hyvin. Itku pitkästä pierusta vaan taas maistuu meno!

Pippa-pienoinen se vaan kasvaa, mutta on se vaan niin pieni  vielä. Leikkisä, iloinen, sosiaalinen, ihana ja niin hassu. Tässä Pippa on lempipaikallaan torkustelemassa. Maailma ulkona on jännä pienen kissan mielestä.



Unipussi, röhnöliini, on se vaan niin <3, kuten nuo muutkin karvakorvamme.


Eipä tänne tämän kummempaa, same old, same old. Viikonloppuna olisi taas ystäviä, notkuvia pöytiä ja lyhtyjen juhlaa, kun käymme sadonkorjuujuhlan hengessä paistien ja " vegetaristiska förbundetin" kimppuun saman pöydän äärellä. Me tapaamme ystäviä eniten tällä tavalla. He painavat perjantaina työpaikan ovet kiinni Pääkaupunkiseudulla, istuvat autoon viikonloppukassinsa kanssa ja heittävät arkihuolet matkalle kohti Jovelaa. Täällä sitten käydään pöytään, saunotaan ja paljuillaan, katsellaan tähtiä, lantustellaan laiskoina, käydään ehkä yhdessä jossain lähialueen kiinnostavassa paikassa ja kaikilla on mukavaa. Sellaista rentoa ja helppoa olemista viikonloppu kerrallaan. Vaikka emme tietenkään näe joka viikko, emme ehkä joka kuukausikaan, silloin kun näemme otamme kaiken ilon irti yhteisestä ajasta. Sitä on vähän kuin itsekin lomalla omassa kodissaan. Jovela on kesät ja monet viikonloput kuin pieni aikuisten kommuuni, jonne me odotamme ystäviämme aina kovasti. Välimatka ei ole loitontanut meitä, päinvastoin! Nyt meillä on hyvä syy viettää kunnolla aikaa yhdessä! Ihanat viikonloput! Usein ystävien kanssa, välillä kahden isännän ja karvanaamojen kanssa. Ollaanpas me onnekkaita, tuo isäntä ja minä, vaan vielä ei olla viikonlopussa, joten se siitä ja takaisin arjen puuhiin!

Nonnih, tässäpä terveisiä Jovelan väeltä. Työt kutsuvat jälleen, joten se on heippaa vaille valmis tämä postaus.

Lämmintä elokuun viimeistä viikkoa ihanat ihmiset siellä!

Jovelan Johanna

tiistai 18. elokuuta 2015

Ruokakomerolla

Tuossa aiemmin mainitsin, että haluaisin tyhjentää ruokakomeromme ja tehdä sinne hieman parannuksia. Muutenkin on hyvä välillä käydä läpi varastoa, jotta käsitys kotivaran sisällöstä on ajanmukainen ja samalla tietenkin tarkistaa, ettei mikään ole mennyt vanhaksi. Inspis iski eilen illalla.

Tyhjensimme ruokakomeron, imuroimme sen kunnolla, lajittelimme ja järjestimme kaiken uudelleen.


Tekaisin nopeasti laatikoille etiketit, jotta tarpeita löytyisi helpommin myös silloin, kun kokkailemme ystävien kanssa. Jos joku mielii vastaavia etikettejä, joihin voi kuvankäittelyohjelmalla lisätä omat tekstit, laitan postauksen loppuun linkin valmiiseen etikettipohjaan.


 Kotivaramme on nyt lajiteltu omiin laatikoihinsa. Meillä hieman lipsui järjestelmässä pysyminen hetkeksi, mutta nyt järjestys on palautettu. Pastalaatikossa on vain pastaa, eikä sitä samaa ole sitten muualla ja niin edelleen. Ordninki se olla pitää!


Lattiatasolla säilytetään mm. juomia, kuten oluita ja purkkijuomia jotka pysyvät viileinä lattialla. Ruokakomero on lämmittämätön tila, joten se pysyy viileänä kesälläkin, mutta siellä ei kuitenkaan lämpöasteet mene pakkaselle, vaikka se talvella nurkissa paukkuisikin.


Seinään rakennettujen hyllyjen lisäksi ruokakomerossa on korkea irtohylly. Hyllyn korissa on megakattila ja kaasukeitin sähkökatkojen varalle. Hyllyyn mahtuu mukavasti myös viinitonkkia ja säilytyslaatikoita.

Säilytyslaatikoina meillä on mm. makeislaatikoita, eli ns. tukkulaatikoita, joihin mahtuu koonsa puolesta erilaisia pienpakkauksia ja pusseja, joita ei varmuuden vuoksi uskalla jättää paljaan pakkauksen varaan hyllyille. Jos hiiri pääsisi jostain raosta sisälle, harmitus olisi suuri.



Suuremmat pakkaukset ovat tietenkin suuremmissa muovilaatikoissa. Näitä on ostettu Biltemasta muutamalla eurolla aina tarpeen mukaan, eli sen mukaan mitä laatikon sisälle on tarkoitus laittaa. Tässä kuvassa on keskikokoa ja lattialla yksi suuri laatikko, jonka sisälle on laitettu joitain leivontatarvikkeita sekä kaikki sellaiset kodinkoneet, joita ei tule käytettyä usein, kuten yleiskone, mehulinko ja kahvipapumylly. Siellä ne pysyvät poissa silmissä, siististi ja pölyttöminä muovikannen alla.


Pienimpiin laatikoihin saa mahtumaan usean pakkauksen vaikkapa teetä, kuten meillä on tässä laatikossa. Ruokakomerohan on meillä se paikka, josta täydennämme tarpeita käyttövarastoon keittiöön. Kun keittiöstä loppuu, ruokavarastosta täydennetään keittiöön ja suunnilleen kerran kuussa täydennetään (yleensä tarjousten mukaan) ruokakomeroon lisää tarpeita.


Tämä on nyt vasta ensimmäinen askel siihen suuntaan, millaiselta haluaisin ruokakomeron näyttävän. Olen mielessäni nähnyt hieman suloisenkin kyläkauppamaisen seinän ruokatarpeita, mutta ensimmäinen askel on se järjestys. Tästä taas edetään seuraavan kerran.

Meillä muuten tuoksuu aina melkoisen mukavalle tuolla ruokakomerossa. Alla olevassa kuvassa näkyy kangaspusseja, jotka on täytetty kanelilla, kardemummalla, neilikalla, aniksella ja piparkakkumausteella. Idean nappasin joskus vuosia sitten Olde Hansa -keskiaikaravintolan myymälästä. Siellä tuoksuu aina keskiaikaiset mausteet, jotka nykyään mielletään lähinnä joulumausteiksi. Siinäpä se varsinainen vinkki sitten onkin! Jossain vaiheessa joulun jälkeen likimain jokaisessa kaupassa meinaan myydään pois joulumausteylijäämää. Silloin maustepusseja saa huikean halvalla. Meillä näitä tuoksupusseja on 20 ja mausteet niihin on ostettu parin vuoden aikana. Nyt sitten ruokakomerossa on jouluisen mausteinen tuoksu aina, eikä tuo hurmaava tuoksu suinkaan ole ainoa etu - monet ötökät meinaan inhoavat juuri näiden mausteiden tuoksua, joten ruokakomero on ötökkävapaa!


Laitan tähän vielä kuvalinkin (ks. alempi kuva) valmiiseen etikettipohjaan jos jollekin olisi tarvetta moisille.


Jos haluat etiketit käyttöön, klikkaa alla olevaa kuvaa, tallenna se itsellesi (kuva skaalautuu oikeaan mittaan A4-tulostukselle) jonka jälkeen voit lisätä haluamasi tekstit etiketteihin kuvankäsittelyohjelmalla.


Ruokakomeron muutokset on nyt aloitettu. Ensi kerralla sitten lisää muutoksia ja todennäköisesti hieman fiinistelyäkin. Ruokakomero on nyt järjestyksessä ja sinne syntyi lisää tilaakin järjestelyn vuoksi, joten tästä on mukavaa jatkaa. Aion mm. kuivattaa tuosta vaatimattomasta sadostamme juureksia valmiiksi keittoainespusseiksi.

Lyhyesti kotivarasta

Meille on tullut taas paljon uusia lukijoita (hei vaan uudet tulokkaat), joten kerron vielä lyhyesti mistä kotivarassa on kyse mikäli se ei ole tuttu juttu. Kotivara ei siis ole mikään uusi juttu, maalla on aina pidetty ruokavarastoja. Nykyään kotivaroja ei juurikaan pidetä, mutta syytä olisi!


Kotivara on tarvittava varasto perustarpeita, johon on olemassa viranomaissuosituksiakin. Niitä noudattamalla kotitalous pärjää hetkellisesti mikäli jostain syystä perustarpeiden saanti estyy. Suositukset  riittävyydestä vaihtelevat muutamasta päivästä viikkoon. Pelastuslaitos mainitsee tällaisen poikkeustilanteen voivan syntyä esimerkiksi myrskyn myötä. Myrsky voi estää teillä liikkumisen, nostattaa tulvia, kinostaa lumet teille tai katkoa sähköt pahimmillaan viikoiksi. Silloin ei voi asioida kaupoissakaan, jotka ovat täysin sähkön varassa, eikä myöskään bensa-asemilta saa lisää polttoainetta. Myös kunnon flunssa- tai vatsatautiaaltoon osuminen ei tee kaupassa asiointia miellyttäväksi, ehkei mahdolliseksikaan. Koko perhe voi olla (ja usein onkin) saman taudin kourissa.

Toisenlaiset poikkeustilanteet voivat sitten syntyä esimerkiksi kaupan tai kuljetusalan työnseisausten tai lakkojen vuoksi, tuontantoon liittyvin ongelmien myötä (meillä ja maailmalla) tai vakavemmista poikkeusolosuhteista kuten epidemiat, katastrofit, levottomuudet ja sodat. Niiden ei tokikaan tarvitse tapahtua meillä, sillä suurin osa suomalaisten arkipäiväisistä tuotteista ovat nykyään tuonnin varassa, vaikka ne olisivat kotimaisia tuotteita. Esimerkiksi Suomen suosituimmat leivät tehdään nykyään Virossa. Mikä tahansa suurempi poikkeustilanne syntyy maailmalla tuntuu myös meillä. Esimerkiksi tällä hetkellä suurta huolta aiheuttaa sääilmiö El Niño, jonka ennustetaan aiheuttavan mittavia satotuhoja. Me täällä Suomessa olemme suojassa El Niñolta, mutta sen vaikutukset koskevat meitäkin. mm. riisi, kahvi, sokeri ja suklaa ovat vaaravyöhykkeellä ja mikäli satotuhot ovat mittavat, tuotteiden hinta nousee taatusti. Pahimmillaan tietenkin voi käydä niinkin, että koko sato menetetään.

Monelle kunnon kotivara on myös lisäturva epävakaisen talouden aikaan. Jos perhettä kohtaa tilanne, jossa toimeentulo heikentyy, kotivara helpottaa kummasti. Ainahan sitä voi ajatella, että sukanvarresta sitten, sieltä säästötilin puolelta kaivetaan kuvetta, mutta niin hyvä kun sukanvarsi onkin, se ei välttämättä toimi jos ei ole sähköä tai nettiä. Tuoreena esimerkkinä vaikkapa Kreikka, jossa taloustilanne ajauttui siihen pisteeseen, ettei sitä rahaa toviin saanut pankista lainkaan tai vain rajoitetusti, koska sitä ei vaan ollut saatavilla. Suomi on seuraava Kreikka, on nyt huudeltu kansainvälisen lehdistönkin toimesta tai kuten Guardian uutisoi keväällä: ""Not as bad as Greece, yet, but it's only matter of time".

Piruja seinille maalaamatta uutiset eivät ainakaan kovin valoisia aikoja lupaile, joten kovivara on ihan tosissaan hyvä asia olla. Kotivara on noin ylipäätään kiva juttu ja wanhan ajan ruokakomerot kerrassaan käteviä! On hieman turvallisempi olo, säästyy rahaa ja talouden pyörittäminenkin on helpompaa kuin alati kaupassa hyppäämällä. Meillä kotivara tavoittelee tilannetta, jossa pärjäisimme suht normaalisti ainakin kuukauden päivät ja kohtuudella parikin. Tästä on tullut elämäntapa, jota ei tule enää edes ajateltua. Maailmanloppua ei ole syytä odotella tai itseään huolesta uuvuttaa, mutta kuten sanotaan, vara ei venettä kaada, joten ei kun kotivarailemaan!

Huolettomia päiviä ja hurmaavia ruokakomeroita jokaiseen tupaan toivotellen

Jovelan Johanna

maanantai 17. elokuuta 2015

Rapujuhlat & 6-varpainen kissa

Oi, mikä viikonloppu! Isännöimme lauantaina rapujuhlia, joista tuli niin hauskat, että vieläkin hymyilyttää. Saimme viettää iloisen illan läheltä ja kaukaa saapuneiden ystävien kanssa. Rapuja ja muita herkkuja syötiin, maljoja nosteltiin ja illan hämärtyessä sytyttelimme ulkotulet paljualueelle, jossa viihdyimme taas monen monta tuntia. Jovelan talopäiväkirjaan sopii nyt tallentaa tämäkin muisto, kesän parhaita hetkiä!


Tässä katetaan pöytää. On tarpeellisia tarpehia, fiinit uudet rapukaulurit ja rapuprinttiä.


 

Illat ja varsinkin yöt ovat jo kirpeän viileitä, päivä- ja yölämpötilan ero voi olla yli 20 astetta. Viime yönä täällä oli vain +4 astetta, mikäli ennustelijat ovat osuneet oikeaan. Vilpoista oli joka tapauksessa niin illalla kuin aamuvarhaisellakin. Lauantain juhlissa laitoimme jokaiselle oman huovan tuolin selkänojalle. Daameille oli varattu punaiset huovat ja herroille harmaat. Vilunkarkoittajia!


Kullekin vieraalle oli tehty oma rapukestipakkaus, jossa oli peltinen snapsimuki, rapu- ja voiveitsi. Menun alla oli piilossa serviettejä ja käsipyyhe, johon saattoi kuivata sormiaan huuhtelumaljassa huljuttelun jälkeen.



Isäntä nosti tuvan kattoon orren, joka on ilmeisesti ollut jonkinlainen kärryjen aisa. Aisaorsi sai ensimmäiseksi valosarjan kantaakseen. Jatkojohdon kanssa oli oma hupinsa, koska valosarjan oma johto on niin lyhyt, mutta saatiin sekin sitten säädyllisen siististi piiloon.


Kattaus kolmesta vinkkelistä! Laseina meillä oli palkintojakin keränneet Govinot, jotka ulkonäöltään näyttävät lasilta, mutta ne on tehty särkymättömästä PETG -muovista. Ei meillä sentään niin riehakkaita olla, etteikö lasia rohkenisi kattaa, mutta ruokailun jälkeen lasittomat lasit ovat paikallaan, kun siirrytään paljuilemaan. Paljun ympärillä on paljon kiviä. Nuo Govinot ovat käteviä kaikkialla siellä, missä lasi on hieman riskaabeli valinta. Govinot ovat lisäksi muotoilultaan erinomaisia! Niistä saa kunnon otteen peukalopainanteen vuoksi ja lasi itsessään on mukavasti käteenistuvaa mallia.




Ja sitten syötiin! Syötiin, pidettiin pieniä happihyppelytaukoja ja taas syötiin!


Rapujen lisäksi meillä oli tarjolla kokonaisia katkarapuja, katkarapu Skagenia, lohimoussea, vihersimpukoita, aiolia, Salsa rosaa, saaristolais-, maalais- ja maissileipää sekä tillillä ja merisuolalla maustettua kotivoita. Ruokajuomina oli erilaisia oluita (alkoholillisia ja alkoholittomia), muutamaa erilaista viiniä (niissäkin myös alkoholitonta), tillisnapsia ja kivennäisvettä.

Meillä oli erillinen juomapöytä, josta jokainen sai valita juomia oman maun mukaan pitkin iltaa. Juomapöydällä oli myös hauska opas 30-40 -luvulta. Euron kirppislöytö oli juomapöydässä hauskuttamassa juhlijoita. Tuo ajan ohjeistus on tietenkin nykyaikana melko hupaisaa luettavaa, niin tarkkaan ihmistä opastetaan käyttäytymään sopivalla tavalla. Ryystää ei saa, kuiskia ei sovi ja muutenkin pitää sievästi olla - ja me tietenkin olimme!



Näin fiinisti ystävämme asetteli syömiään rapuja laitasen reunalle. Itse en tainnut olla ihan (ollenkaan) yhtä fiini. Keko lautasellani oli sekä suuri, että homsuinen!


Myöhemmin illalla sitten tosiaan heitimme huovat olille ja marssimme paljulaan. Isäntä oli lämmittänyt saunan, laittelimme ulkotulia pitkin pihaa, palju höyrysi ja ilta viileni. Pikkutunneilla maltoimme jo lopetella polskimisen ja saunottelun ja käydä juustovadin antimien kimppuun.

Jossain vaiheessa iltaa käväisin sisällä ja siinä saunapolkua takaisin palatessani pysähdyin hetkeksi katselemaan juhlijoita. Paljulassa oli kovin tunnelmallista. Osa juhlijoista oli paljussa, osa huovat harteillaan sen ulkopuolella. Yö oli tumma ja ulkotulet sekä rautainen terassilämmitin loimottelivat lämmintä valoa takapihalle. Ihmiset nauroivat, oli hauskaa ja lokoisaa. Pysähdyin siihen hetkeksi vaan katsomaan ja ajattelin, että olen onnekas. Meillä on ihania ystäviä ja kun sanotaan, että vieraat tekevät juhlan, se ei olisi voinut olla lähempänä totuutta. Me katoimme pöydän, vieraat tekivät juhlan ja se oli taas niitä hetkiä elämässä, jolloin tuntuu siltä, että kaikki on vaan niin mukavasti juuri siinä ja nyt. Iloisia hetkiä, joita muistelee niin mielellään nyt, kun juhlat ovat ohi ja koristukset on purettu pois odottamaan seuraavaa kertaa, kun käymme saksiniekkojen kimppuun.

Pippa

Näinä viikkoina taitaa olla jokaisessa postauksessa ainakin maininta Pipan pentuajasta. Pipalla on tänään elli, eli eläinlääkäri iltapäivällä. Siitä nyt ei tarvitse asiaa tänne tehdä, mutta aasinsiltana kelpaa kyllä, sillä Pipalla on pieni poikkeavuus. Pipan heippakuva on otettu, koska Pipalla on 6 varvasta etutassuissa. Kannusvarpaita on kaksi yhden sijaan. Saapi elli varmistaa, ettei liikavarpaat tule haittaamaan Pipan askellusta. Siltä ei näytä, mutta tarkistaa pitää samalla kun rokotetaan. Nuo lisävarpaat tekevät kyllä Pipasta tarkan nappaajan. Harva juttu irtoaa Pipan otteesta, kun lisävarpaassa on kynsikin, joka sopivasti kuvassa sojottaakin oikealle. Normaalisti kynsi ei tietenkään noin ole, mutta Pippa "teki juuri varpaita" kun nappasin kuvan. Punainen klöntti Pipan tassussa on kynsi sekin, mutta minun.


Osalla kissoista lisävarvas tai -varpaat muodostavat leveämmän tassun jossa vaan on useampi varvas normaaliin verrattuna. Toisilla varvas tulee selkeästi reunalle, kuten Pipalla.

Wikipedia kertoo lisävarpaisista seuraavasti:

Laivakissa eli suokissa tai Hemingwayn kissa on kissa, jolla on tavallista enemmän varpaita. Ylimääräiset varpaat johtuvat geenivirheestä. Geenivirheen aiheuttama polydaktylia on tavallista yleisempi maine coon -rodun kissoilla. Monivarpaisella kissalla usein yksi ylimääräinen varvas kiertyy ”peukaloksi” tassun reunaan. Kissa kykenee tarttumaan näin kädellisten tavoin esimerkiksi köysiin, kaiteisiin tai kahvoihin. Monivarpaisuus on esimerkki evoluutiossa hyödyllisestä mutaatiosta. Mutaatio on havaittu ensimmäisen kerran 1600-luvulla Bostonissa.  Kirjailija Ernest Hemingway oli erityisen mieltynyt monivarpaisiin kissoihin. Hänellä oli monivarpainen kissa, jonka jälkeläisiä elää edelleen Hemingwayn kotimuseossa. Kissa oli tuotu Key Westiin Kuubasta. Monivarpaisia kissoja on ympäri maailmaa, niin rotu- kuin tavallisissa maatiaiskissoissakin.

Nonnih, se olisi taas maanantai, oikein kaunis, kuulas ja aurinkoinen maanantai. Töitä tehtävänä, asioita hoidettavana ja eläimiä paijattavana. Hommiin siis!

Hyvää alkanutta viikkoa toivottelee

Jovelan Johanna

torstai 13. elokuuta 2015

Auvoisat aamut, arkien ilot

Olen aiemminkin maininnut, että nykyisessä elämässämme mukavimpia seikkoja on se miten luontevasti ja raja-aidattomasti arki, työ ja vapaa-aika nivoutuvat toisiinsa. Näin kesävapaapäivien jälkeen (varsinaista merkittyä lomaa kun ei ole) on kuitenkin aina hetken melkoista haipakkaa kun ottaa taas arjen uuden rytmin vastaan. Arki tuntuu taas erityisen hyvältä, on mukavaa puuhailla ja keskittyä vain siihen kunnolla. Alkusyksystä unirytminikin muuttuu. Olen uneliaampi illalla ja toisaalta herään jo ennen 07:00 ilman herätystä. Illat ovat jo pimeitä ja valon määrä vähenee, aamut kauniin aurinkoisia, viileitä ja usvaisia. Kroppakin tietää, että syksy on tulossa, vaikka koko kesän hidastelleet hellepäivät saapuivat vasta nyt.



Tällä viikolla isäntä palasi pajan kuumien hiilien hehkuun saamaan lisää oppia. Olen noussut isännän kanssa samoihin aikoihin tai hieman sitä ennen ihailemaan alkusyksyistä aamuusvaa pelloilla. Päästän koirat ulos, tassuttelen niiden kanssa tovin pihalla ja nautin aamun aurinkoisesta viileydestä. Aamut ovat niin rauhallisia. Kun koirat on ulkoilutettu ne kömpivät mielellään takaisin torkkumaan, joten otan läppärin ja muut tarpeelliset mukaan, hipsuttelen paljain varpain lattialankut kitisten saliin kissanpennun luo, rapsuttelen ja paijaan hyrisevän nilkkapuskurin ja alan hommiin.

Pippa kasvaa melkein silmissä. Vaikka Pippa on ollut meillä vasta alle viikon, se on jo ihan täysin tämän perheen jäsen ja tärkeä osa tätä olemistamme. Tässä iässä kissat tietenkin kasvavat ja kehittyvät joka päivä ja sen tosiaan huomaa. Pippa on utelias, leikkisä, sosiaalinen, reipas ja kerta kaikkiaan suloinen pikkukissa, josta on meille paljon iloa.


Pippa rakastaa katsella ikkunasta ulos. Laitoimme salissa yhden ikkunan alle korin ja 2 paksua tyynyä, joiden päältä on mahdollista seurata elämää pihalla. Laitan tähän postauksen alkuun nyt hieman tarinaa Pipasta, koska tämä pentuaika on niin lyhyt. Pentukuvia saa otettua vain nyt.

Pippa asuu tällä hetkellä salissa, koska otamme koirien kanssa varovaisesti. Kakkoset ovat edelleen tietenkin kovin kiinnostuneita kissasta ja välillä ininä ja yninä on melkoista. Isäntä teki salin oveen 140cm korkean verkkoaidan, jotta voimme totuttaa eläimiä ajan kanssa toisiinsa. Koirat pääsevät välillä verkkoaidalle, mutta eivät saa olla siinä koko ajan, sillä kisun täytyy saada olla rauhassakin. Vietän työpäiväni pääasiassa salissa Pipan seurana. Järjestely on toiminut oikein hyvin. Kakkoset eivät ole enää ihan niin vauhkoina kissan suhteen ja Pippa on saanut kotiutua rauhassa.


Pippa rakastaa taljoja! Niiden päällä köllitään ja torkutaan. Välillä luikahdetaan taljan alle ja taas möyritään pitkin villoja. Kisu näyttää näissä kuvissa kovin aikuismaiselta ja suurelta, mutta todellisuudessa Pippa on kovin pieni tyttöpentu vielä. Pipan selkä mahtuu käteni alle.





Pippa on kovin leikkisä ja sosiaalinen. Kun teen töitä divaanilla läppäri sylissä, Pippa puuhailee omiaan tai tuo jonkun lelunsa siihen viereen ja antaa sille kyytiä. Usein Pippa istuu pitkiä toveja vaan katsellen emäntäänsä ja kun leikeistä on saatu tarpeeksi, Pippa kömpii joko syliin tai viereen torkkumaan. Pippa on myös kova tyttö kehräämään. Ihmisille kehrätään, paijauksille kehrätään tietenkin, mutta Pippa kehrää myös leluilleen ja joskus hieman unissaankin. Tiedän, että kissat voivat kehrätä jopa loukkaantuessaan tai pelätessään, mutta nämä kehräämiset eivät tunnu olevan epävarmuuteen saati pelkoon liittyviä. Pippa on kai vaan xtra kehräävää sorttia.


Tässä pyydystetään höyhentupsua tikun nokasta. Huoneen nurkassa näkyy hieman Pipan raapimispuusta. Se on nojatuolin takana. Pipasta tuntuu olevan hauskaa kiivetä kiipeilytankoa pitkin ylös, loikata nojatuoliin, siitä rahille, rahilta sohvalle, siitä lattialle sohvan helmojen alle ja samaa reittiä uudelleen ympäri muutaman kerran.



Sellainen asia on kovasti tässä ihmetyttänyt, kun Pipalle ollaan hankittu leluja ja muita tarpeita, että miksi ihmeessä valtaosa kissoille tarkoitetuista leluista ovat kuin sirkuspellen työkalupakista? Kissa ei värejä näe tai erota niitä kuten ihmiset - jos ylipäätään, joten miksi kissojen lelut ovat kikertävän kukertavia ja usein yhteen leluun on saatu sommiteltua likimain kaikki sateenkaaren värit? Ainoastaan ihminen kykenee näkemään ne värit, kissaa kiinnostaa tekstuuri. Varmaan monenkin mielestä on hauskaa, kun lemmikin lelut ovat värikkäitä. Meitä joiden mielestä kirkuvan väriset lelut eivät ole hauskoja omassa kodissa, on varmasti myös paljon. Valikoimaa voisi olla enemmän tällä nudesävyosastolla. Me löydettiin lemmikkikaupasta rauhallisempiakin sävyjä, mutta niitä on vähän. Pipalla on joitain pehmohiiriä, osa sulilla ja osa ilman, sulkatikku, kissanminttupalloja ja puuhkakeppi, joita kestää katsella. Lisäkysymyksenä voisin esittää, että miksi kissan kiipeily- ja raapimapuissa on aina teddyä/plyysiä (ja miksi niihin on usein pakollista tehdä se tassu), kysyn vaan!


Siinäpä oli Pippa-asiaa, joten jatketaan muilla asioilla. Gerda on edelleen maalaamatta. Paljoa ei puutu. Takaseinästä pätkä, pari koristelistaa (maali loppui) ja se olisi siinä. Tämä kuistin puoli on nyt suojamaalattu loppuun.



Syksy se sieltä ilmoittelee saapumisestaan lähetellen joitain kellastuneita lehtiä viestiksi Gerdan klapisuojan katolle. Karkuun rehevöityneessä puutarhassa kuitenkin kukkii edelleen. Tässä on Gerdan kupeelle keväällä istutettuja Aspen Rose -ruusuja. Aivan ihanan hentoisen sävyisiä kaunokaisia. Hyvin ovat kasvaneet, vaikken mitään ole niille tehnytkään.


Myös Gerdan valkoiset liljat kukkivat. Pitäisi vaan ehtiä rikkaruohosavottaan. Huh, miten niitä onkin taas ihan joka paikassa!


Tänä vuonna sato jää surkeaksi. Eipä tarvinne kottikärryillä kärrätä satoa sisälle, kuten viime vuonna. Ihan sadottomaksi sentään ei jääty. Siellä ja täällä kyllä kasvaa ja porkkanatkin näyttävät päässeen vauhtiin vihdoin. Satoisimmista köökkipuutarhalaisista on tämä reippaasti yli 2 -metriseksi kasvanut lila hernelajike.


Herneen palot ovat liloja, mutta itse herneet ovat vihreitä. Palot ovat aika jänniä. Ennen kun herneet ovat kasvaneet oikein pulleiksi, palko on samettisen sileä.


Kun herneet kasvavat syöntikokoon, palko on muuttunut tummemmaksi ja pinta muistuttaa nahkaa. Nämä lilapalkoherneet ovat todella maukkaita. Ensi vuonna aion kasvattaa niitä 4-5 kertaisen määrän siemenkannan säilyttämiseksi.


Erilaiset tomaatitkin alkavat tehdä kunnolla satoa ja kypsyä. Ensimmäisen kuvan mustat inkatomaatit ovat kyllä herkullisia. Niitä siis myös ensi vuonnakin.



Tässä sitä oli taas asiaa, tällaista tänne kuuluu. Syksy lähestyy, mutta aurinkoa ja lämpöä piisaa vihdoin. Ensi viikolla käymme mattopyykillä kun säiden puolesta se on vielä mahdollista. Viikonloppuna Jovelassa pidetään rapukekkerit. Saamme nauttia hyvästä seurasta, herkuista ja elokuun tummuvan illan lumosta, jota taidetaan taas kerran ihailla jokunen tovi paljusta käsin.

Olen ollut kiireinen ja haasteitakin on ollut taipaleella, mutta loppupeleissä molemmissa tapauksissa mukavalla tavalla. On mukavaa tehdä töitä, on mukavaa, että on töitä mitä tehdä ja ihanaa, että on kivat tilat missä tehdä töitä joista pitää. Nuo työmaskotit Maimai, Milo ja Pippa sitten tekevät työpäiviin oman mausteensa. Kun puuhailen Gerdassa kakkoset hääräävät mukana ja kun istun koneella, Pippa on haamukirjoittajana vierellä - kirjaimellisesti! Olen jo pari kertaa pyyhkäissyt pois neidin tassunpainallukset. Pipasta on kovin jännää, kun näytöllä liikkuu koko ajan jotain ja emännän kynnet hypähtelevät näppiksellä.

Arki on alkanut, vaan taisiko se missään vaiheessa loppuakaan? Tuskin, eikä arjen pitäisikään olla loman absoluuttinen vastakohta. Elämän rytmi nyt kuitenkin on taas tasapainossa. On töitä, on muuta. On kiirusta, on aikaa. On kuulaita rauhallisia aamuja, tekemisen makuisia päiviä, rentoja iltoja isännän kanssa sarjoista nauttien ja hyvin nukuttuja öitä. Sen kaiken keskellä kun ottaa pienen tauon käyskennellen puutarhassa (eikä välitä vaikka se rehottaa rikkaruohoja), istahtaa hetkeksi, rapsuttaa koiria tai paijaa hurisevaa kissanpentua - ei asiat maailmassa niin surkeasti ole, etteikö se hyvältä kuitenkin tuntuisi.

Pipan viimeisintä kirjoitusta lainatakseni:

Serserser tyyy! Nautitaan näistä upeista elokuun päivistä, aamuista, illoista ja kaikesta siitä mukavasta, mitä arjet tuovat tullessaan! Ja nyt tämä rouva jatkaa taas niitä puuhiaan!

Jovelan Johanna