jovela

jovela

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kasvikuivuri- ja kuivatuskokemuksia

Täällä ollaan oltu reporankana. Ollaan lojuttu, saunottu, luettu, tuijotettu ruutua, rapsuteltu elukoita, pukeuduttu miten sattuu, syöty hyvin ja mitä sattuu, laiskoteltu, tutkittu blogeja ja jätetty kommentoimatta, koska käsi on niin hemmetin kipeä, ettei sormia kestä heilutella ja se vähäinen rasitus pitää varata tällaisille valtakunnan tärkeimmille tiedotteille, kuten että ollaan testattu sitä kasvikuivuria. Sarkasmia. Eli ollaan näiden puuhakkaiden toimettomuuksiemme lisäksi myös lykitty kuivuripellillisiä omaa ja muiden satoa kuivuriin, hämmästelty, nuuskuteltu ja ihasteltu. On se hiaano laite, kerrassaan.

Tähän oikeastaan voisi jo lopettaa laitearvostelun, koska tuossa tuli paljastettua, että ihmeellinen ja toivotun kaltainen vekotin se on ollut. Kyseessä on siis Optimum P200 -kasvikuivuri, jonka kerroin olevan matkalla meille tuolta isommasta maailmasta. Kuuden kuivuripellin kuivurista voit kiinnostuksesi mukaan lukaista enemmän tuotetietoutta aiemmasta postauksesta. Mitään vertailukohdettahan meillä ei ole, koska tämä on ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) kuivurimme, mutta se tekee mitä pitääkin, ei pidä kohtuutonta ääntä, ei kuumene siten, että talo palaa alta, on selkeä ja helppokäyttöinen, omaa hyvät lisävarusteet erilaisia kuivatuksia ajatellen ja siihen mahtuu pahuksen paljon tavaraa kerralla. Eikä laite ole hajonnut siitä huolimatta, että se on joutunut heti tiukkaan rääkkiin. Raukka puhaltelee päivät pitkät ja puolen yötäkin milloin mitäkin sen mukaan, miten ollaan valvottu vailla normaaleja arkisia aikatauluja. Kuu on tullut tutuksi, eikä ne aamun ensimmäiset säteetkään ihan tuntemattomia ole ollut. Ja tuvassa on tuoksunut jumalaiselle! Pientä innostusta siis ilmassa vissiin. Niin, ja kaikki kuivurissa käynyt maistuu hyvälle, sekin lienee oleellinen mainita kun tässä kehumaan ryhdyttiin.

Testattu on

Ihan ensimmäisenä kuivattiin mustaviinimarjapensaan lehtiä teeksi. On meinaan hyvää, kun laittaa kuivattua minttua ja mustaviinimarjapensaan lehtiä kiehautettuun veteen. Ajateltiin, että nuo pensaan lehdet ovat sellaisia turvallisia testauskuivatettavia, koska jos jokin menee pieleen, voi uusia hakea puolen määrättömästi tuolta puskista ilman, että mitään arvokasta on mennyt hukkaan. Hyvin onnistuivat (näkyvät kuvassa myöhemmin) ja siitä rohkaistuneena olen kuivattanut pian puolet yrttimaastamme tai ainakin siltä tuntuu. Tosi pro-asteelle tunsimme siirtyneemme tänään, kun purkitimme näitä banaanilastuja. Ihan järkyttävän hyviä ja tämän sanoo hän, joka ei ole koskaan niistä piitannut. Valkoinen pöly kuvassa on vaniljapölysokeria, jota pölläytin aavistuksen verran banaanikiekoille ennen kun ne menivät kuivuriin. Herranen aika, mikä tuoksu siitä tulikaan tupaan, kun kuivuri puhalteli vaniljasokerihyppysellisen saaneita banaanikiekkoja.


Sattuipa sitten sunnuntaina kylään isännän veli ja eno, jotka pääsivät seuraavaan koesatsiin maistille ja hyväksi totesivat nämä yrttisuolalla maustetut kirsikkatomaatit. Kirsikkatomaatit pistettiin puoliksi, päälle ripsauteltiin hieman yrttisuolaa, kuivatus (n. 10h) ja sitten tomaatit öljyseokseen, jonka sekaan laitoin myös valkosipulimurskaa. 6 tuntia tomaattien purkituksesta (6 kuivuripellillistä) tomaatteja oli jäljellä yksi puolen litran purkki, josta oli siitäkin syöty puolet.


Tomaattipa oli niin hyvää, että niitä on kuivattu lisää. Tässä isommat tomaatit harsokupujen alla omenoiden kanssa, sillä tomaatit olivat liian raakoja tullakseen hyviksi kuivurissa. Yksi omena per kupu kypsytti tomaatit yön yli. Tämä siis pienenä vinkkinä jos ette moista tiedä ja joskus olisi tarvetta kypsyttää tomaatteja nopeutetusti. Omena avuksi! Alaoikealla on testauserää 3, joka on parhaillaan kuivurissa. Siinä tomaattiviipaleen päälle on siroteltu parmesaania yrttisuolan sijaan. Väittävät maailmalla, että olisi todella hyvää, joten testaamme. Myöhemmin teemme vielä tomaattisipsejä, jotka kuivataan rapeiksi.


Tomaatit siis todettu huikean hyviksi ja tässäkin puhuu nyt tyyppi, joka ei ole koskaan lämmennyt aurinkokuivatuille tomaateille, joissa omasta mielestäni on aina hieman pistävän tunkkainen maku. Näissä ei ole. Ovat herkkua!

Uuden somassa ruokakomerossa on nyt itse kasvatettuja ja kuivattuja herkkuja sekä hieman muidenkin satoa ja lisää tulee. Tyhjät purkit odottavat täytteitään. Alaoikealla on osastoa "kaikkea pitää kokeilla jos hyväksi väitetään" ja tässä tapauksessa nuo hassut suikaleet ovat vesimelonia. Kuivuriin mennessään olivat peukalon paksuisia, tuossa n. 9h kuivatuksen jälkeen (kesken kuivatusta) muistuttavat lähinnä jotain liskojen kieliä. En oikeeen tiedä onko vesimeloni kuivaamisen arvoista, mutta hyvää se kyllä on kuivattunakin. Intensiivisesti vesimelonin makuista ja hauskan rapsakkaa. Voisi toimia kivasti vaikkapa joidenkin leivosten tai kakkujen, miksei salaatinkin yllätysmomenttina. Suikaleet voisi ehkäpä taivutella kesken kuivatuksen korkkiruuvin kierteille, siis silloin, kun kuivatus on edennyt vaiheeseen nahkea ja tarttuvainen, muttei vielä kuivan rapsakka.


Tuolla se kuivuri puhaltelee tuvan laatikkopenkin päällä, tuo musta laatikko vasemmalla. Ihan hyvä paikka, saa levitettyä kuivauspellit isolle pöydälle ja on tilaa häärätä rauhassa. Kuvassa myös tuliainen Louhisaaren kartanolinnasta, kopio vanhasta taloleiskasta. Oli niin nätti, että halusin sen raameihin tupaan.


Tähän loppuun piti laittaa kuva Jovelan laiskiaisista, eli mai-koirasta, joka valui ameebana pitkin tyynyjä ja Milosta, joka nukkui varsin muikean näköisenä, mutta jokin häppeninki tai sellaisen kuvitelma herätti rontit, jotka singahtivat makuuhuoneeseen räksyttämään ikkunan takaa näkymättömälle häiritsijälle. Jäljelle jäi hieman myllätty päiväpeti tuvassa ja lempeästi koiria torumatta katsellut äitini valokuvakehyksissä.


Kannattiko, on aina hyvä kysyä itseltään kun pennosiaan hölvää ja tämän laitteen kohdalla voimme todeta, että kannatti. Näin ensialuksi kuivuri saa puhallella meille sitä ja tätä, jotta saamme kokemusta, mutta jopas sitten jo joutaa hieman läheisillekin puhallella. Jovelan isännän velikin toi pikkelssipurkit tyhjinä takaisin (täyttöä varten), joten eiköhän siihenkin osoitteeseen täältä lähde pikkelssien ja marmeladin kaveriksi hieman kuivattujakin herkkuja (jotta terkkuja vaan siihen suuntaan synttärikalulle jos käyt lukaisemassa!) ja muutama muukin armaistamme omissa kodeissaan tulee saamaan ehtaa Jovelassa kuivattua apetta kun niiden aika on.

A-pu-va!

Tähän loppuun vielä kysymys teille kokeneemmille kuivurikuivaajille, että mikä on tuon ruohosipulin niksi kuivatuksessa? Onko sellaista ylipäätään? Meinaan kaikki muut yrtit ovat toistaiseksi kuivaneet inhimillisessä ajassa, mutta ruohosipulihan otti ja vei saman ajan kuin kirsikkatomaattien puolikkaat? Tietysti se ruohosipuli on rakenteeltaan erilainen muihin yrtteihin verrattuna, mutta oisko tähän mitään niksiä tarjolla? Yksittäisten korsien halkaisu tuntuu ajatuksena kovin työläältä, eikä itsellä nyt muuta ole tullut mieleen. Ruohosipulit oli pätkitty suunnilleen keskisormen mittaan kuivuriin laitettaessa. Pitäisikö ne pilkkoa valmiiksi silpuksi?

Just nyt ja ihan tällä sekunnilla tämä oikea käsi ilmoittaa, että soon nyt lopetettava löpinät tai ei hyvä seuraa, joten se on over and out Jovelasta kunnes toisin kuullaan.

Ps. voisiko joku lähettää tänne hieman sadetta. Lupaa, lupaa, sadekartalla tipat vaan ei ropise katto eikä laula rännit.

Hyvää viikkoa itse kullekin toivottelee

Jovelan Johanna

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Ruokakomeron uudistus

Tarinasta tulee nyt lyhyt, koska ranne oireilee niin kivuliaasti, eikä rannetuen kanssa saa kirjoitettua kunnolla. Ruokakomero, pantry, tuo kotivaralamme ydin on uudistunut ja olemme siihen niin kovin tyytyväisiä. Homma ei ollut helppo, ei. Oikeastaan se oli yksi hankalimmista parannuksista täällä, koska tuossa tilassa mikään ei ole suoraa nähnytkään. Vaan taas valmista tuli, hurraa!




Juomahylly, jossa on myös öljyjä, etikat ja muut putelit. Raameissa Louhisaaren kartanon piha- ja talousrakennuksia. Kattoparrujen virkaa toimittaa kirppikseltä löytyneet 2 euron harjanvarret. Hyötysievistelyä.



Pitsireunuksia ja purkkitukia.





Toisella seinällä on äitini meille säästämä lehtileike, Leenan lähettämä "Män de Soop", eli mäntysuopamainos ja kortti, jollaiset saimme Hexun blogin Helinän kanssa Käsityömarkkinoilta. Pusseissa on mausteita: kanelia, kardemummaa ja neilikkaa. Ruokakomerossa tuoksuu aina keskiaikaravintolan ja joulun sekoitukselta.







On enemmän kuin hankalaa saada kunnon kuvia tuolta, koska tila on mutkikas, mutta tässä päätyhyllykkö kokonaisuutena sen verran, mitä kameran linssiin mahtuu.



Hieman fiilisteltiin illalla. Ellen olisi ollut jo niin väsy, olisin ottanut jakkaran ja vaan istunut tuolla hetkisen nuuhkien mausteista tuoksua. Viinikellaria emme tähän taloon saa, koska ei ole kellaria lainkaan, mutta viininurkkaus olkoon tuo uunin vanha muuri. Näissä kuvissa viinit tosin eivät näy, kun muuriväliseinän takaa en saanut itseäni taipumaan sopivalle mutkalle, mutta siellä niitä on puulaatikoissa.




Illan hämärässä, kun aurinko oli painunut jo mailleen päästäen kuun taivaalle, ruokakomero oli melkein taianomainen patteritoimintoisen myrskylyhdyn hämyssä. Ei sitä meidän kameraan saa tallennettua, mutta illalla kun kaikki tavarat olivat vihdoin löytäneet paikkansa, tuvassa radio soitti hiljaa musiikkia satojen vuosien takaa, mausteet tuoksuivat ruokakomerossa, talo ja eläimet siellä uinuivat, kasvikuivuri hurisi hiljaa omalla paikallaan tuvassa, olin hetken jossain ihan muualla. Täydellinen rauha. Jos silmät sulki, olisi voinut kuvitella olevansa jossain kaukana maailman toisella puolella, jossain hiljentyneessä maustebasaarissa tai joulumuorin tuvassa maustekaapin luona tai yhtälailla kuvitella essuun pukeutuneen piian saapuvan naksauttamaan valon kokonaan pois. Tulin ajatelleeksi, että elämä oli juuri silloin niin täydellisen hyvä.


Täydellinen ei tuo ruokakomero kuitenkaan ole, eikä täydellinen sovi tähän väärän vänkyrän taloon, jossa epätäydellinen on täydellistä. Tämä kelpaa meille oikein hyvin, joten tavallaan se sitten onkin täydellinen, juuri meille. Ruokakomero on siistiytynyt ja selkiytynyt. Kaikelle on paikkansa. Siellä on enemmän valoa kun pinnat ovat valkoisia, mutta silti se ei ole mikään laboratorio. Lasipurkit hyllyillä odottavat kuivuriherkkuja, joita olen tässä jo ehtinyt tehdä useamman satsin uudella lelullamme. Niistä sitten lisää kun käsi taas pelaa. Harmillisia tällaiset vaivat kun olisi niin paljon kaikkea mukavaa puuhattavaa. Oh, well, sellaista se on elämä, epätäydellisen täydellistä!


Leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille siellä toivottelee

Jovelan Johanna

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Aikamatkalla keskiajalta 1800-luvulle (markkinoilta hyötypuutarhaan)

Viime viikonloppu oli varsinainen aikamatka! Töiden lomassa ehdimme käydä tutustumassa ihanaan Louhisaaren kartanoon, sen hyötypuutarhaan 1700-luvun hengessä ja tietenkin myös keskiaikamarkkinoilla Turussa. 


Louhisaaren kartano on upea ja täynnä mielenkiintoista historiaa. Miljöö ja kartanon interiööri on luonnollisesti upea monella tapaa, mutta katsojan silmät löytävät sieltä muutakin kuin vain aikalaisupeutta. Jokaisessa wanhassa talossa on kerrostumia menneistä ajoista ja ihmisistä talon historiassa. Toiset ovat hienoissa kultaraameissa seinällä, toisista on jäänyt jäljelle kuluneita kahvoja ja arkisten askareiden elämänjälkiä, painaumia kynnyksissä siinä, missä kiireiset askeleet ovat useimmiten osuneet kynnykselle.



Louhisaari tunnetaan eritoten Mannerheimin lapsuudenkotina, mutta talon historia on sitä vanhempi. Se on valmistunut 1650. Muinoin talo sijaitsi aiva meren rannalla ja sen pihalla oli kylpylärakennuskin, mutta tänä päivänä luonto on siirrellyt vesiään siten, että rantaviivalle on 400 metrin matka. Kartanossa on sekä vanhaa omaa, että museoviraston sinne tuomaa esineistöä ja huonekaluja. Louhisaari on kokenut vuosien aikana kovia. Mannerheimin isän huithapelielämäntyyli kostautui konkurssin merkeissä ja kiinteistön irtaimistoa myytiin huutokaupalla. Välillä kartano on ollut hylättynä, välillä viljasäilömönä. Kovimmat ajat kartano koki ehkäpä silloin, kun venäläiset hallinnoivat kartanoa. Poistuessaan venäläiset veivät mukanaan kaiken lattialankkuja myöten. Vaan eivät ihan kaikkea sentään!




Museovirasto on tehnyt huikean työn paljastaen kartanon alkuperäiset kattomaalaukset, joita on valtavissa saleissa ja huoneissa. Osa kattomaalauksista on aivan poikkeuksellisia, vanhoja, alkuperäisiä, niin hienoja, ettei vastaavia löytynyt kuin kirkoista. Kyseessä on Euroopan hienoimpia säilyneitä kattomaalauksia ja niitä on Louhisaaressa todella paljon.


Kartanon 1. kerros on aikoinaan ollut palvelusväen kerros. 2. kerros on entisöity 1800-luvun henkeen, eli Mannerheimien aikaan ja 3. kerros Flemingien aikaan 1600-luvulle. Flemingit olivat ihmisiä, jotka olivat tai ainakin halusivat antaa ymmärtää olevansa säätyluokkaa, jota tänä päivänä kutsuttaisiin ökyrikkaiksi. Asumisen oleellisin seikka oli näyttää vaurautta ja sitä Louhisaaressa on nähtävillä edelleenkin. Itseäni kuitenkin kiinnostaa aina eniten huomattavasti tavallisemmat arkiset asiat ja tarinat. Se miten ihmiset elivät. Seuraavissa muutamissa kuvassa näkyy niitä kaikkia.



Kankaat olivat äärimmäisen kalliita, mutta samalla niillä oli myös hyötykäyttöä. Hulppea sänky on vuorattu kalliilla kankailla kauttaaltaan vaurauden korostamiseksi, mutta yhtälailla kankaat olivat tarpeellisia. Kivestä tehty kartano oli talvisin jäätävän kylmä. Avotakat ja tulisijat eivät kyenneet siihen aikaan pitämään lämpöä yllä kylminä talvina. Pesuvedet jäätyivät vateihinsa. Sängyn alle laitettiin kuparinen kekälepannu, joka toi lämpöä sänkyyn. Sängyn verhot vedettiin yöksi kiinni, jotta edes sängyssä olisi lämmin. Opas kertoi, että hulppeasta sisustuksesta huolimatta makuuhuoneissa haisi karmealle. 1600-luvulla peseytyminen oli pahasta. Kunnolla peseydyttiin jopa vain kerran vuodessa jos oli ihan pakko ja vaatteita ei pesty lainkaan. Lovely! Se siitä romantiikasta!

Kuvassa myös isännän salin hulppea kattokruunu. Samaisessa huoneessa oli myös maustekaappi ja valtava liinavaatekaappi, jonka ovia pidettiin auki vieraiden läsnäollessa. Pröystäilyä molemmat, sillä liinavaatteet olivat luksusta ja mausteet äärimmäisen kalliita. Niitä ei suotu säilytettäväksi palvelijoiden tiloissa. Mausteetkin olivat lukkojen takana.




Värejä käytettiin paljon, hyvinkin rohkeasti. Sitä rohkeaa värien ja kuvioiden käyttöä (vaikka joskus menisi hieman pieleenkin, vaikkapa seinämaalauksessa, jossa banaaneilla on kovin erikoinen muoto ja väri) näkyyy taatusti Helinän blogissa kun hän kiireiltään joutaa tekemään oman postauksensa Louhisaaresta. Tässä kuvakollaasissa näkyy Mannerheimien seurapeli. Kyseessä on ruletin esi-isä, Biribisso. Pelin idea on kuten ruletissakin, rahapanos laitetaan halutun numeron kohdalle ja oikeaan osunut voittaa. peli on kehitelty 1600-luvulla Italiassa. Mannerheimien Biribisso on n. 1790-luvulta.


Itseäni kiinnosti kovasti kartanon 1. kerroksessa sijainneet palvelusväen tilat. Hulppein koskaan näkemäni ruokavarasto sijaitsee siellä. Kattokorkeus on huikea, katoissa kuvioinnit ja ruokien säilytykseen varattuja huoneita 3. Kuvassa suuria lihatiinuja, 3. kerroksen huoneessa ollut alkoholiarkku (jollaisen haluaisin meillekin) ja hienoa taontatyötä. Otin aika paljon kuvia erilaisista taontatöistä kirjojen lukoista kahvoihin. Tiedä mitä inspiraatiota tuo isäntä vielä saa omalle pajalleen niistä..



Louhisaaren kartanon puutarhassa on tänä kesänä avattu hyötypuutarha 1700-luvun tyyliin. Luonnollisesti kävimme myös siellä. Puutarha on vasta avattu ja siten tekeillä, joten parhaassa kukoistuksessa se todennäköisesti tulee olemaan vasta hieman myöhemmin. Pääsimme puutarhaan kiertelemään omatoimisesti ja lisämaksutta, myöhemmin puutarha aidataan ja sinne on tarjolla 4,- opastettuja kierroksia.



Louhisaaren kartanon hyötypuutarha on kasvatuslaatikkopuutarha, pääasiassa yrttejä, hyötykukkia ja pienimuotoisesti erilaisia vihanneksia. En tiedä olinko hieman pettynyt vai ilahtunut, mutta siellä kasvaa pääasiassa juuri sitä samaa, mitä meilläkin on nyt tai oli viime vuonna ja niitä on aikoinaan kasvatettu samoista syistä kuin miksi me kasvatamme niitä nyt. On maun vuoksi, värin vuoksi, tuoksun vuoksi tai erikoisominaisuuden vuoksi, kuten vaikkapa rohto-ominaisuus tai luonnonsaippuan vuoksi (rohtosuopayrtti, jota ei kuitenkaan yllätykseksemme ollut tuolla). Muutaman itselleni erikoisen ja uuden kasvatin kuitenkin löysin ja tietenkin nappasin kameraan, sillä näitä haluan myös meille.



Vasemmalla: Tuoksuresedan kerrotaan olleen 1700-1800-luvun taitteessa yksi Euroopan muotikasveista säätyläisten keskuudessa. Se on siis vanhanajan tuoksukasvi, joka houkuttelee mehiläisiä. Suloinen tuoksu siinä olikin. Näin jälkikäteen tuoksua on vaikea kuvailla, mutta ihana se oli. Ei mikään pistävän parfyyminen vaan enemmänkin hunajaisen suloinen, pehmeä ja tuoksuna niin kaunis, että sitä oli pakko nuuhkia moneen kertaan. Ymmärrän hyvin, miksi tätä tuoksukaunotarta on vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta haluttu kasvattaa leikkokukaksi ja tuoksulähteeksi. Niin haluan minäkin!

Yläoikea: Pohjoismaihin 1100-luvulla saapunut Tarhamaltsa (Tarhasavikka) on värikäs ja maukas hyötykasvi. Kyseessä on Euroopan vanhimpia keittiökasveja. Tarhamaltsaa käytetään mm. salaateissa ja pinaatin tapaan, makua kuvaillaan aavistuksen suolaiseksi. Keitettäessä punainen Tarhamaltsa luovuttaa värinsä, jolloin keittonesteestä tulee punajuuriliemen värinen. 


Alaoikea: Ilmasipuli on erikoinen pieniä sipuleita tekevä hyötykasvi, jonka kaikki osat ovat syötäviä. Sipuleita kehittyy sekä kasvin varsien päihin että maan alle. Kasvi on monivuotinen.

Oppeja outoja

Kun ostimme lippuja opastetulle kierrokselle itse kartanossa, meillä kävi tuuri. Itseäni kiinnostaa aina kovasti kaikki aikalaisoppaat, jollaisen huomasin lipunmyyntihuoneen hyllyssä. Kysyin onko kirja myynnissä vai vaan näytillä. Museoihminen kertoi, ettei kirjaa ole heillä myynnissä, mutta sen kyseisen museon varastosta löytyneen kirjan voin kyllä ostaa. Museoihminen laittoi kirjan piiloon opastetun käynnin ajaksi ja sen jälkeen sain sitten käydä ostamassa opuksen Louhisaaren linnan talousreseptit (n.1770-1850) itselleni.


Kirja on käsittämätön setti ohjeita ja reseptejä sekä ruokiin että erilaisten vaivojen hoitoon. Kuvitusta on vähänlaisesti, mutta se vähä on mielenkiintoista. Sivuilta löytää mm. alkuperäisten kirjoitusten kopioita. Kirjoittajina on esimerkiksi Mannerheimin äiti 
(1842-1881), joka kuoli nuorena surun murtamana. Mannerheimin isä oli menettänyt uhkapeleissä ja huonoilla valinnoillaan perheen omaisuuden, myös vaimonsa perimän suuren omaisuuden ja pakeni maasta rakastajattarensa kanssa jättäen vaimonsa ja lapsensa oman onnensa nojaan. Eritoten Mannerheimin äidin, Hélène Mannerheimin arkisia muistiinpanoja ja ohjeita luki liikuttuneena. Niissä kerrotaan 7 lapsen äidin arjen ajatuksista taloudenohoidon kautta ennen kun henkilökohtainen maailma käytännössä romahti. Sellaistahan se on ihmisen elämä nyt ja oli silloin. Koskaan ei voi tietää miten arvokkaita ne arjen pienet asiat oikeastaan ovatkaan.

Kirjan luettuani herää yksi oivallus ja yksi kysymys. Oivallus on se, että likimain vaivasta huolimatta kaikkia lehmistä lapsiin ja luteista lumppuihin hoidettiin paloviinalla. Harvassa on reseptit, joissa jotain ja jotain ei lisättäisi paloviinaan, jota sitten nautitaan vauvasta vaariin (ja eläimiin) aamusta iltaan tai kunnes vaiva helpottaa. Herännyt kysymys taas on se, että millaisella mielikuvituksella nämä ihmiset tuolloin olivat varustettu? Reseptit ovat sangen mielikuvituksellisia. Kenelle on tullut mieleen, että pahat peräpukamat voi hoitaa laittamalla kannullisen tuoretta hevosenkakkaa ja kannullisen kiehuvaa vettä vatiin, jonka höyryssä sitten tulee istua 6-8 kertaa aamun aikana? Ja tämä oli se tehokkain hoito peräpukamiin. Miksi juuri hevosenkakkaa? Miksei vaikkapa laventelia, ruusua tai mitä tahansa muuta kuin ulostetta? Toiseksi paras hoitokeino, jota tuli tehdä oli pukamia tai ei, oli peräaukon päälle tiiviisti survottu pellavatilkku, jonka sisällä oli kostutettua hiiltynyttä korkkia. Kuka olisi uskonut?! Mistä moiset mieleen tulleet?! Flunssaa taasen hoidetaan ottamalla ensin ulostuslääkettä ja sen jälkeen tissutellaan menemään erilaisia sekoituksia, joiden kantavana ainesosana on paloviina. Ja näiden hoitomuotojen nimeen vannottiin "20 vuoden kokemuksella paras" saatettiin sanoa ohjeessa. Tiedä sitten ovatko oikeasti käypiä hoitoja (testata en meinaa) vai eikö vaan kehdattu sanoa, ettei arvostetun henkilön antama hoiva tehonnutkaan. Tietysti noiden paloviinalääkkeiden voi ajatella helpottaneen oloa. Niinhän sitä sanotaan, että kännissä ei olla köyhiä tai kipeitä.

Keskiajalle


Nåja, kuvakollaasissa on myös 1910 julkaistun kasviskeittokirjan uusintapainos. Se oli löytö keskiaikamarkkinoilta, jonne aasinsiltaa pitkin käymme seuraavaksi.

Olemme käyneet keskiaikamarkkinoilla Turussa vain kerran. Puhuttu ollaan kymmenisen vuotta, mutta kerran olemme joutaneet paikalle. Nyt työkeikka osui niin mukavasti, että kävimme siellä pe-la ja vielä sunnuntainakin. Samaan aikaan keskiaikamarkkinoiden kanssa oli myös käsityömarkkinat. Aurajoen ranta ja markkina-alueet olivat täynnä sekä myyjiä että kansaa ja loistavia esiintyjiä sekä keskiaikaväkeä, eli tapahtuma-avustajia, joilla oli ajanmukaiset vaatteet päällä ja meininkikin sen mukaista. Lauantaina väkeä oli ajoittain niin, ettei eteenpäin meinattu päästä, vaan kivaa oli! Koska kävimme esimaistamassa perjantaina tarjonnan, saimme kaikessa rauhassa lauantaina tehdä etukäteistietoisia ostoksia ja koska siinä hoodeilla olimme sunnuntaina joka tapauksessa, kävimme vielä hakemassa muutaman kivan pikkujutun, ettei jää harmittamaan. Isäntä luonnollisesti nautti eniten seppien kojuista ja työnäytöksistä. Me Helinän kanssa tutkimme kaikkea yrteistä kankaisiin - vaan yhtään lampaantaljaa ei tullut ostettua! Se johtuu kuulema siitä, että meillä on kotona enemmän taljoja kuin siellä markkinoilla myyjillä, mutta se on nyt vaan sellaista ilkeämielistä naljailua (niin, Helinä, sinä jolla on mekkoja enemmän kuin niitä valmistuu tehtaalta, mitäs tuli hankittua? Niin, mekkokangastapa hyvinkin, rontti ;D)

Kaikki löysivät mieluisia juttuja markkinoilta. Käsityöläispuolelta löysin botanical -printtejä vuodelta 1920 ja ne näytän myöhemmin, kun saan ne raameihin makuuhuoneeseen. Löysimme aivan käsittämättömän hienoja makkaratikkuja yhtä käsittämättömään hintaan 10,-/4kpl samaiselta puolelta tapahtumaa. Makkaratikuissa on erittäin jämerät puuvarret (kuva yläoikealla) ja ne on valmistettu nuorisotyöpajalla. Nuorten valmistama paaaksu leikkuulauta, tarkemmin hakkeluslauta ostettiin myös mukavalla 8 euron hinnalla. Ostin keskiaikapuolelta myös aika monta pussia kuivattuja yrttejä, joita ei meillä ole ollut tänä vuonna ja sitten se ihanin ostos, eli nuo puiset tarjoilulankut. Ne on vaan niin  eikä suinkaan hinnalla pilattuja. 20,- oli kappalehinta ja luonnollisesti hieman hiottu hinta jos osti useamman. Meille tuli 3 tarjoilulankkua. Alimmassa kuvassa on yksityiskohta isännän synttärilahjasta, eli perinteisestä hevosjousipyssystä ja nuolista. Laitoin tähän vaan yksityiskohtakuvan, koska sitä itseäni leukaan saakka yltävää isoa jouskaria oli kovin hankalaa kuvata yksin. Todella hieno se on ja isäntä on sillä jo ammuskellut pihalla. Isännällä on siis ennestäänkin aitoja jouskareita, vissiin yksi kilpailuharkkajousikin ja aina välillä niillä tykkää ammuskella maaliin, mutta tällaista hienoa nahkakoristeltua perinnejouskaria ei vielä ollut.



Unkarilaisen jousipyssyn mukana tuli ohjeet. Kohta 6 oli hieman huolestuttava, mutta toki oleellinen. Suomennettuna ohje informeeraa, ettei koskaan tule osoittaa jousipyssyllä ja nuolella kohti eläintä tai ihmistä, jota ei ole tarkoitus ampua. Se on hyvä ohje se, mutta ehkäpä me kuitenkin täällä sojottelemme jouskarilla ainoastaan maalitaulua kohti, sillä meillä ei ole jouskarin tehoista huolimatta aikomusta ampua sen enempää eläimiä kuin ihmisiäkään... paitsi jos tulee se zombie apokalyptinen vouhotus. Maailmanloppu ja pikkujääkausi. Silloin ehkä "Jovelan Darren" joutuu jouskamaan muutakin kuin maalitauluja ;D

Maailmanlopusta asiaan kuuluviin loppusanoihin, että ruokakomeron pikkuremppa etenee. Ehkäpä viikonloppuna saamme kaiken hallitusti takaisin ja on aika taas napsutella kameralla muutama kuva tänne blogiin. Tämä tarina ja turina oli nyt tässä, ehkä joku jaksoi lukea ihan loppuunkin saakka!

Siihen saakka, hyviä kesäpäiviä, iloisia ilmoja ja auvoisaa arkea, armaat. Ja käykäähän Louhisaaren kartanolinnassa. Väittäisin, että kannattaa reissu moinen. Siellä saa muuten myös oivan maukasta buffet -lounasta. Oikein maistuvaa ja perinteikästä silleineen, graaveineen ja sellaisineen.

Ja nyt suunta kohti ruokakomeroa! Näkymisiin!

Jovelan Johanna



lauantai 2. heinäkuuta 2016

Jovelan Johanna & etelän hetelmät

Ihan pikainen postaus perjantain puuhista!

Nythän nääs on taas se aika, jolloin on hyvä tehdä marmeladeja kotivaraksi. Herkullisia aprikooseja ja persikoita sekä nektariineja saa edullisesti ja kotipuutarhoissakin alkaa sato kypsyä. Meillä on kaksi marmeladireseptiä, joilla teen marmeladit joka vuosi. Toinen on kehuskelematta maailman paras applesiinimarmeladi, vaikka onkin oikeasti porkkana-appelsiinimarmeladi ja toinen on todellinen etelän hedelmien suloisin unelma, eli aprikoosimarmeladi, jonka voi tehdä yhtälailla myös persikoista tai nektariineista tai niiden yhdistelmistä.

Appelsiini(-porkkana)marmeladi on  parhaimmillaan aamiaismarmeladina ja hedelmämarmeladi taas jälkiruoissa, leivonnaisissa, täytekakuissa, pannukakkujen tai juustojen kumppanina sekä jogurttien, viilien ja erilaisten hyydykkeiden lisukkeena. Molemmat säilyvät kuukausia tai eivät, sillä ne ovat niin valtavan hyviä. Meillä ei säily, joten teen marmeladeja muutaman kerran vuodessa. Nämä marmeladit kyllä tekevät kauppansa. Ei ole aivan tavatonta, että Jovelan viikonloppuvieraista joku kysäisee vienosti aamupalalle käydessään, että mahtaako tarjolla olla myös "sitä ihanaa marmeladia" jos emäntä unohtaa nostaa sen pöytään, jotta vinkiksi vaan niihin suuntiin, että nyt sitä taas saa! Edellinen satsi oli valitettavasti päässyt loppumaan, lusikkakin nuoltu puhtaaksi.



Appelsiini(-porkkana)marmeladi

n. 9 dl appelsiineista puristettua mehua (appelsiinien koosta ja mehukkuudesta riippuen n. 10 appelsiinia)
1 sitruunan mehu, n. 1 dl
1 kg hillosokeria
1/2 kg raastettua porkkanaa

Laita kaikki ainekset kattilaan ja keittele hissukseen n. 40-50 minuuttia. Kuori välillä vaahtoa pois, jotta saat kirkasta marmeladia. Kauho tai kaada marmeladi purkkeihin. Tästä määrästä tulee hieman vajaa 2 litraa valmista marmeladia. Anna marmeladin jäähtyä ja säilytä purkkeja viileässä.

Kuvassa vasemmalla appelsiini(-porkkana)marmeladi ja oikealla aprikoosimarmeladi.



Tämä resepti on ollut täällä aiemminkin, mutta jos joku siellä mielii tätä kokeilla, säästän etsimisen vaivan laittamalla reseptin tähän uudelleen.

Aprikoosimarmeladi (tämä soveltuu erityisen hyvin maukkaiden juustojen kaveriksi)

2 kg aprikoosia tai persikkaa tai nektariineja TAI niiden yhdistelmiä kuten mielit. HUOM! jos omaat runsaan kirsikkasadon, tällä reseptillä syntyy myös jumalaisen hyvä kirsikkakompotti! Kirsikoita ei kuorita, ne keitellään sellaisenaan, jolloin kivien poistaminen on helppoa.

1 dl sitruunamehua
0,5 dl konjakkia
1 kg hillosokeria

Laita kypsät hedelmät hetkeksi kiehuvaan veteen. Irroita kuoret, jotka irtoavat nyt helposti. Puristele hedelmien kivet irti ja laita hedelmäpalat kattilaan. Lisää nesteet ja hillosokeri. Keitä hiljalleen 15 minuuttia. Kuori vaahto pois. Anna jäähtyä hieman, soseuta. Purkita marmeladit ja säilytä ne viileässä.

Tästä määrästä tulee n 2,3 litraa marmeladia.


Jonain syksyisen harmaana päivänä, jolloin sade rummuttelee peltikatolla tai niinä talven loputtomilta tuntuvina päivinä, jolloin hämärästä hämärään on vain hetki, paahdan muutaman leivän, sipaisen leivän rapealle pinnalle voita ja levitän sen päälle reippaan lusikallisen purkitettua kesää muistellen näitä ihanan aurinkoisia ja lämpimiä kesäpäiviä. Purkitettua aurinkoa ja kesää - sitä nämä ovat.

Oikeastaan kotivara on myös talletettuja muistoja keväästä, kesästä, syksystä ja talvestakin. Kullakin vuodenajalla on omat muistonsa talletettavaksi - myös ruokamielessä. Eipä ole hullumpaa sitten kesän mentyä katsella sieviä purkkirivejä kesän väreissä ja maistella meheviä makuja. Ensi viikolla vuorossa jotain vihreää. On kurkkupikkelssien vuoro! Oi miten ihanaa onkaan kesä, köökki ja kotivarailu!

Ja nyt kipin kapin suu aamupalaa täyteen, sitten kohti 1700-luvun hyötypuutarhaa ja sieltä keskiajalle! Tänä viikonloppuna me aikamatkailemme isännän kanssa. Matkassa mukana Hexun blogista tuttu, työkeikan myötä tänne pesiytynyt Hoo Höderö, jonka blogiin varmaan tulee molemmista paikoista kuvia myöhemmin. Itse taidan tehdä postauksen vain siitä hyötypuutarhasta.

Ihanaa viikonloppua, armaat siellä!

Jovelan Johanna

torstai 30. kesäkuuta 2016

Kotivara: osa kasvikuivuri

Onpa kivaa tehdä postaus kotivarasta taas! Johan tässä onkin sen aiheen osalta tovi kulunut edellisestä postauksesta. Ajankohta on nyt kuitenkin sellainen, että meillä alkaa pantryn, eli ruokakomeron, eli kotivaralamme pieni parannusremontti ensi viikolla ja sen myötä toteutin yhden tarvehankintahaaveistamme, joka on ollut pohdinnassa ja tutkinnassa jo parin kesän verran, eli kasvikuivuri.


Huhhuh miten on kasvikuivureita maailma ja marketit pullollaan. On suurta ja pientä, halpaa ja kallista, pyöreää, litteää ja lipastomaista. Valitse sitten niistä se oikea ummikkona ja toivo parasta! Jotta pettymys ei olisi ihan kamala, olen viime päivinä lukenut muiden blogeista kokemuksia erilaisista kasvikuivureista välttääksemme sellaisen laitteen hankintaa, jolle ei sitten ole käyttöä jos se ei vastaa lainkaan odotuksia. Kasvikuivuri on kuitenkin meille hyötylaite, jolla säilötään omaa satoa ja jolla voi hyödyntää myös erilaisia tarjouksia uudella tavalla. Ihan alussa innostusta mietin josko sellainen ihan pieni (ja halpa) pikkukuivuri olisi meille passeli alkuun, mutta tulin sitten järkiini hyvin nopeasti. Miksipä sitä ostaa pikkuista laitetta vaan testimielessä "kun halvalla saa", varsinkin kun niin monen kokemukset niistä ovat olleet aika murskaavia. Asetin meille kasvikuivurin kriteereiksi sen, että siihen mahtuu riittävästi kuivattavaa kerralla, että kone tosiaan kuivaa tasaisesti kaiken samaan aikaan kuivuriin laitetun, ajastin osoittautui oleelliseksi ominaisuudeksi monen kirjoituksissa, joten ajastin pitää olla ja laitteen tehot sellaisia, ettei koko päivää tarvitse yhtä satsia kuivattaa. Mielummin siis hieman enemmän euroja tähän laitetaan, jotta laite sitten tosiaan toimii sen hankintatarkoituksen mukaisesti sen sijaan, että se on ensi-innostuksen jälkeen varastossa puoli vuotta ja sen jälkeen kirppispöydällä kun sen viemä tila varastossa tarvitaan jollekin toiselle tavaralle.

Huolellisten kokemusuteluiden ja vertailujen jälkeen päädyimme Optimum P200 kasvikuivuriin, joka on parhaillaan tarjouksessa 199,- (299,-). Jos laite on mitä se lupaa olevansa, se lienee hintansa väärti.


Mitään kokemusta tästä laitteesta meillä ei vielä ole, sillä masina on vasta matkalla meille, mutta laitan tähän ne ominaisuudet, joiden perusteella muiden (ulkomaisten bloggaajien) käyttäjäkokemusten lisäksi päädyimme tuohon kuivuriin:


40 tunnin ajastin ja automaattinen virrankatkaisu. 

Lämpösäätö (säädettävä termostaatti) kuivatettavien mukaan optimaalisesti 29-68C ja ohjastin eri kuivatettavien oikean lämpötilan valintaan.

Tehokas kuivain (630 wattia), joka kuivaa tasaisesti, kauttaaltaan ja nopeasti.

Paralex -kuivausmenetelmä (ilma liikkuu ylhäältä alas ja takaata eteen). Maut eivät sekoitu ja kuivatettavat kuivuvat tasaisesti. Ruoka- ja kotibloggaajat maailmalla ovat kovasti kehuneet sitä, että tässä kuivurissa voi kuivattaa samaan aikaan eri kuivatettavia ilman, että kaikki maistuu toisillensa.

Likaa hylkivät (ja myrkkyvapaat) kuivauskorit ovat riittävän suuria:
34.5 cm x 4.5 cm x 37 cm ja 

Laitteen koko: 38.5 cm (lev.) x 49 cm (syv) x 31 cm (kork.) Paino 6,7 kg. Ei siis mikään keittiötasolaite, mutta ei vie pantryssä liikaa tilaa.

3 vuoden takuu ja 30 vrk. palautusoikeus jos et ole tyytyväinen testattuasi laitetta. Lisämaksusta tälle laitteelle saa jopa 5 vuoden takuun, joten ilmeisesti uskovat laitteen olevan myös käytössä kestävä.

Nyt kun tuota kuivuria vasta odotellaan saapuvaksi, sitä luuhaa yöt pitkät pitkin Pinterestiä ajatellen, että sitä sitten tullaan kuivaamaan puoli peltoa ja kasseittain kaikkea herkullista markettien ja paikallisten myyjien apajilta, mutta on meillä ihan realistisiakin ajatuksia. Ihan kaikkea omaa satoa ei saada pakastettua ja säilöttyä - on siinä rajansa minkä verran kaksi ihmistä viikonloppuvieraineen saa sylttyjä ja pikkelssejä syötyä vuodessa, joten paljon on kuivatettavaakin. Ensinnäkin meillä on nyt selkeästi megayrttivuosi. Pelkästään erilaisia minttuja, ruohosipulia ja salviaa on valtavasti. Lisäksi haluan tehdä valmiita keitto- ja pataseoksia, joita sitten voi ottaa suoraan pussista tai purkista tarpeen mukaan. Haluan kuivattaa erilaisia hedelmiä, tehdä toffee-kaneliomenaviipaleita, kuivattaa ja jauhaa jauhoksi marjoja, tehdä erilaisia yrttimausteseoksia luonnon aineksista ja ehkä kokeilla jopa beef jerkyn valmistamista paikallisen tilamyymälän laadukkaasta lihasta. Aivan varmasti tulen testaamaan itse valmistettavia lemmikkien kuivaruokia, hedelmänahkarullia, krutoneita, korppujauhoja, tomaattisipsejä, eli kuivatettuja ja maustettuja tomaattiviipaleita ja monen montaa muuta herkkua sekä kuivattaa rohtosuorayrttimme juurista leikattuja viipaleita, kukkia ja lehtiä, joita voi käyttää pesupähkinöiden sijaan (ja niiden pesuteho-ominaisuudet ovat pesupähkinöitä vahvemmat).




2016 kotivaraamme tulee kuivatut oman sadon herkut ja muuta kuivatettua kotivaraa. Pienestä se kaikki alkoi ja nyt ollaan tässä. Kerron sitten tämän kasvikuivurin käyttökokemuksia kun pääsemme testaamaan laitetta ja esittelen uudistettua pantry/kotivararuokakomeroamme kun saamme pienen parannusrempan sinne tehtyä. Mitään suurta remppaa ei ole tiedossa, mutta puramme nuo hyllyt pois ja laitamme ne uudelleen hieman eri tavalla paikoilleen. Siinä samalla maalataan ja otetaan käyttöön tuo aavistuksen nokinen seinä, joka on ollut ennen leivinuunin laitaseinä lieden puolelta. laitamme myös noiden hyllyjen taakse paneloinnin, koska viime syksynä joku hiiri oli jostain raosta sillä seinällä päässyt ruokakomeroon. Selvisimme silloin säikähdyksellä, joten otamme opiksemme ennen seuraavaa syksyä. Ruoat ovat kyllä turvassa, mutta niitä siimahäntiä ei silti tuonne kaivata JA ruokakomero kaipaa hieman lisää tilaratkaisuja ja selkeyttä. Nyt on sen vuoro.


Tällaista täältä tällä kertaa! Viikonloppuna meillä on tiedossa yksi kiva työkeikka, ystäviä, mahdollisesti pientä ukostelua, keskiaikamarkkinat ja vierailu lähialueella kartanossa, jossa pääsee tutustumaan hyötypuutarhaan 1700-luvun malliin. Valtavan hauskaa! Varmaan teen jonkinlaisen postauksen ainakin tuosta hyötypuutarhavierailusta.

Laitan vielä tähän loppuun toivekuvan Pipasta, eli sellaista kuvaa oli toivottu, jossa Pippa näkyisi "hereillä", eli siis että kissa olisi jotenkin tolpillaan, kokovartalokuva! Se onkin hieman haastavaa, koska Pippa rakastaa röhnöttelyä (kuvassa lempipaikallaan ikkunan edessä) ja aina kun otan kameran esille silloin kun Pippa on vauhdissa, kamera kiinnostaa niin paljon ettei kuvan ottamisesta meinaa tulla mitään. On koko linssi kissan naamaa ja tassua täynnä. Tässä sain napattua yhden kuvan Pipasta työpöydälläni lahjomalla tyypin paikoilleen herkkupalalla. Sen jälkeen rontti kipitti vahtipaikalleen lampaanvällyihin väijymään epäilyttävää kärpästä ikkunalla - ja nukahti.




Varaslähdöllä viikonloppuun siis! Pysykää piilossa ukkosilta jos kohdallenne osuvat!

Jovelan Johanna


perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhannusaamuna

Kevät ja kesä ovat olleet niin erikoisia, ettei välillä oikeen tiedä onko suvi vai elokuun upeat kuutamoyöt. Juhannustahan tässä vasta mennään kuitenkin, kesäkuuta, mutta kesä tuntuu olleen läsnä jo kauan. Ollaan saatu koko kesän repertuaari säitäkin tässä kesäkuun ensimmäisinä viikkoina, kun vuorotellen on hellettä ja sadetta, vilpoisempaa ja ukkosta. Pitää puutarhurit virkeinä, etten sanoisi!

Juhannuksen myötä alkoi sitten yrittäjän loma, eli viikkoja kestävä helminauha päiviä, joista osa sisältää töitä ja iso osa ei. Mitään ihmeellisiä suunnitelmia meillä ei ole, kunhan ollaan ja mennään sen mukaan mitä mieli halajaa. Eniten mieli halajaa ihan tavallisia asioita, kirjoja, kokkailua, pitkiä aamu-unia, haaveilua ja haihattelua, pieniä retkiä yhä tuntemattomille lähiseuduille, lossiajeluita ja saariston merituulia. Joutenoloa ja puuhailua sen mukaan, mikä huvittaa eniten. Aloitin eilen lomafiiliksiä keittelemällä jokusen purkin aprikoosihilloa, joka maistuu eritoten hyvältä vähän kaiken kanssa. Paahtoleipä, juustot, kakut ja pannarit sekä kuumennettuna jäätelön mainio kumppani tuo yksinkertainen wanhaan tapaan tehty aprikoosihillo, jonka resepti muuten löytyy tuolta valikon kohdasta reseptit, kun klikkailee aina vaan vanhempia postauksia muutaman sivun verran - jos siis joku siellä mielellään maistelisi samaa herkkua.

Heräilin tänään hieman ennen kahdeksaa ja olen tassutellut hissukseen ympäri huushollia venytellen makeasti ja nauttien siitä, että sähköpostia ei tarvitse tänään avata, (työ)luuri on ihan hiljaa todennäköisesti koko viikonlopun ja kello saa raksuttaa omia aikojaan sitä liiemmin katselematta. Hieman sumuisen utuisa aamu on lämmin, mutta pilvinen. Ennusteen mukaan sadealue ohittaa meidät, eikä todennäköisesti ropsauttele vettä lainkaan. Saa nähdä, eikä sillä väliä. Tulee mitä tulee, nyt on juhannus ja se otetaan vastaan samassa hengessä kuin 2 vuotta sitten, kun istuimme paljussa Jovelan isännän ja äitini kanssa. "Teillä on kellot, meillä on aikaa" sanottiin radiossa afrikkalaisen sananlaskun kertovan ja se on siitä jäänyt meille jonkinlaiseksi punaiseksi elämänlangaksi, jotta arkiset kiireet eivät vie meitä liian kauas siitä, mitä elämältämme haluamme. Tasapuolisesti kaikkea, sitä kiirettäkin.

Tämä on nyt kolmas juhannus Jovelassa sen asukkaana. Tänä vuonna sitä vietetään perinteikkäästi saunoen ja paljuillen, mutta myös uudella terassilla rentoillen. Kolmen liekin isäntä pistää saunan, paljun ja grillin sopivan kuumaksi ja otamme juhannusta vastaan naapurivaaran, eli naapurikylässä asuvan ystävämme kanssa. Ei sen kummempia suunnitelmia, ollaan kuin pellossa miten lystää ja välillä syödään. Tosin se "pelto" on nyt edellisiä juhannuksia fiinimmässä kuosissa. Nyt ei ole pakko kompuroida ja varoa askeliaan sen enempää muhkuroiden, maan piilosta pistävien lasien, nilkkoja taittavien taimikantojen tai kivien vuoksi.

Tässä sitä vaan rönsyillään ajatuksista toiseen, mutta varsinaisesti tulin toivottamaan hyvää juhannusta teille kaikille ja samalla talletan tänne talopäiväkirjaamme kuvakuulumisia puutarhan puolelta. Kotisatoa taidetaan saada tänäkin vuonna!

Juhannusruusut ovat vallan villiintyneet tänä vuonna. Ne suorastaan rehottavat joissain kohdissa etupihaa. Ilmeisesti pihan sorattaminen kunnolla ja sisääntulon levennys, josta johtuen pusikoita raivattiin ja jättikanto poistettiin, vapautti elinvoimaa juhannusruusuille. Koskaan ennen meidän aikana ei ole ollut niin laveaa juhannusruusupuskistoa kuin nyt. Sammakkokunkun omassa valtakunnassa ollaan rehevän reteesti vuorikaunokkien ympäröimänä. Kun tämä kukinto nyt päättyy, alkaa rohtosuopayrttien kukinta. Kunkulla on kauniit alamaiset!


Pottuloita, omenoita, lilapalkohernettä ja maa-artisokkaa niin komeassa kasvussa että! Viime vuoden juhannuksena perunat eivät yltäneet reppanat edes kasvatuslaatikon reunalle, mutta tänä vuonna ollaaan kolmisenkymmentä senttiä laitoja korkeammalla. Ikiwanha, varmaan satavuotias omenapuukin tekee tänä vuonna omenaa. Viime vuonna omenia oli vain muutamia ja ne olivat aivan kauttaaltaan rupisia. Nyt oksilla on taas runsaasti pientä omppupampulaa. Jaksaa yllättää tuo wanha rouva omenapuu.


Tässä toinen wanhus, noin 70 vuotta vanha lumipalloheisi, joka tänäkin vuonna puhkesi sellaiseen kukintaan, että seinän kautta piti laittaa tuet kannattelemaan pensasta. Tässä kuvassa kukinta on jo loppusuoralla, pensaan juurelle on satanut terälehtiä, jotka saavat maan näyttämään lumiselta.


Jotkut himskutin toukat ehtivät mussuttaa toisen marjapensasalueemme karviaisista kaikki lehdet, mutta onneksi keittiöpuutarhalan marjapensasalueella ei toukkia ole näkynyt, joten karviaisia on tulossa. Pitää siirtää ne toiset karviaiset toisaalle keväällä tuolta talon päätypuolelta, jotta sama virhe ei toistu ensi kesänä. Viinimarjaa on tulossa oikein mukavasti ja mansikkakin on tehnyt raakileitaan. On tämä vaan niin ihanaa joka vuosi ihmetellä mitä satoa saadaan ja hyväksyä myös se, ettei aina mene ihan nappiin. Kovin on opettavaista tämä kotipuutarhurointi.


Ja nyt tämä emäntä sulkee koneen, menee laittamaan jättikatkoja marinadiin varrastusta varten ja hilpaisee sitten pihan puolelle laittamaan terassille hieman juhannustunnelmaa.

Suloista suvea teille kaikille siellä tahoillanne Jovelan kööriltä, jonka virallisena juhannustoivottajana toimii kaunis kissaneiti Pippa Pirtelö Pipperström. Pippa herätettiin kesken makoisimpien juhannusaamupäivätorkkujen kiittämään Leenaa ihanasta postista, joka toi mukanaan Pipalle oikean tyttökorennon Kiitos Leena, ja Män de sooppia sinnekin ;)



Hyvää juhannusta, ihanat Toivottavasti sää suosii ja jos ei, niin olkoon tunelma sitäkin lämpöisämpi ja aurikoisempi.

Ps. Jos satut olemaan tässä juhannusaattona kuulolla klo 13-15 välisenä aikana radion äärellä (tai kone lähistöllä) niin virittäydy Yle Radio Suomen taajuuksille tai avaa nettiradio. Tulloopi sangen hauskaa juhannusparodiaa, eli Tohtori Raimon alaston juhannus, eli suomeksi sanottuna hitsin hauska imitaatiota ja hauskaa huumoria sisältävä juhannushupailu a'la
Martti Suosalo, Erja Manto, Nora Rinne, Jukka Puotila ja Jarkko Tamminen.

Lomaheinä suupielessä nakuttelee


Jovelan Johanna


lauantai 18. kesäkuuta 2016

(tee-se-itse) terassilla

Vatsataudin iloissa on täällä kärvistelty, isäntä ja minä, mutta juuri ennen hämärää oli niin hieno valo ulkona, että kävin nappaamassa muutaman kuvan tuosta terassista, jota ei vielä olla ehditty täällä näyttää. Kuvat ovat mitä ovat, valo niin erikoinen eri suuntiin. Kaksi päivää on satanut kaatamalla ja piha sen jäljiltä reuhkana joka suuntaan. Vaan tässä on tuo isännän nikkaroima terassi, jolla ehdimme viime viikonloppuna viettää aikaa rennossa seurassa, kun Jovela oli valokuvaustaustana yhden ilahduttavan sunnuntain ajan.



Väliin pieni setti nikkarointivaiheesta. Harmittavan vähän ehdin napsia kuvia tekovaiheesta. Oli hieman hilpakkaa.. Aidatkin saatiin maalattua, jipii! Niin ja pikkuaitta suloisuus! Siitä tuli niin sievä!


Ja sitten loput.. Isännältä meni viikonloppu tuon tekemiseen. Ensi pohja, sitten päälilaudat (ja vajaa 500 ruuvia) ja lopulta maalaaminen. Maalina on Osmon ekogarden ja maali levitettiin Sinipiialla! Meni muuten joutuisaan ja tasaisesti pintaan maalit! Varmaan parikymmentä minuuttia meni ensimmäisen kerroksen vetäisyyn, joten uskallan suositella! Kaverimmekin vieressä ihmetteli, miksei moinen ole käynyt mielessä ja että kun heillä on vastaava puuha edessä, niin Sinipiialla todellakin maalit lattiaan/terassiin!

Meillä ei ole terassilla tyypillisiä terassikalusteita, vaan niiden virkaa toimittaa 2 sun loungeria, joiden suojassa on mukavaa loikoilla, mutta yhtälailla näille kahdelle mahtuu 6-8 ihmistä istuskelemaan ja syömään. Valkoiset patjat ja muut löhötilpehöörit ovat saunassa sateita paossa. Pöytä on talon vanhoja ovia. Nostettu vaan vanhojen puulaatikoiden päälle ja maalattu päältä. Tuon terassin ympärille on tehty merikivialue. Mukava varpaille!



Noin muuten pihalla voidaan rehevästi. Lilat herneet, pinkit kurpitsat ja melkein kaikki tomaatit kukkivat. Potut ovat komeassa kasvussa ja marjapensaat täynnä raakileita. Talon takaseinäkin on saatu maalattua, tuli mieleen. Ja ikkunapuut. Ollaan oltu reippaita, tosin isäntä sitä maalisutia eniten heilutteli. Minä maalasin kaikkea hieman pienempää, kuten pienen sillan paljulasta köökkipuutarhaan, mööpeleitä, saunan ja aitan ovet ja paljun.



Kylläpä on hassut kuvat, kun jokaisessa on ihan eri valo ja väri, mutta tuo taivas sateen jälkeen oli tovin aivan kuin auringonlasku tai nousu jossain Alabaman maissipeltojen yllä; vahva oranssi, punainen ja purppura vaikkei kameraan tallentunutkaan.Kuvat on siis otettu illalla suunnilleen 23:20 ja nyt kun lopettelen tätä postausta tuntia myöhemmin, rännit laulavat jälleen sadetta. Huomiseksi luvassa kaatosateita ja ukkosta. Sopii lojua jouten!

Jospa tästä taas jaloilleen hiljalleen pääsisi, olo on ollut jokseenkin vetkuli. Inhottavaa tällainen kahteen kertaan yökitty vatsapöpö, kun sen jo luulin antaneen periksi, mutta onneksi isäntä voi jo paremmin.

Kuulumisiin taas paremmalla ajalla ja hyvää juhannusviikon alkua suuntiinne

Jovelan Johanna