sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Yllättäen

Pohdin tätä asiaa tänään melkein koko kotimatkan. mitä kirjoittaa, kirjoittaako mitään ja mikä olisi oikea tapa kirjoittaa. Tämä on meidän talopäiväkirjamme, tarina, joka etenee elämämme mukaan mitä sitten vastaan tuleekaan. Tätä asiaa ei voi ohittaa, sitä ei voi jättää tarinastamme pois, mutta koska kyseessä ei ole kumpikaan meistä, en voi myöskään avata asiaa sen suuremmin ainakaan tässä vaiheessa.

Äitini, josta olen usein kertonut ja yhteisiä puuhiamme täällä jakanut, on sairastunut vakavasti. Hän on ollut huonovointisena jo jonkin aikaa, mutta tilanne sinällään ei ole ollut vakava. Nyt se yllättäen muuttui sellaiseksi. Olen ollut isännän kanssa äitini luona sairaalassa sen minkä olemme saaaneet siellä olla ja yöt äitini kotona. Palasimme hetkeksi Jovelaan tänään illalla ja lähdemme taas pian takaisin. Tulevaisuudesta ei juuri nyt voi sanoa muuta, kuin sen, että se todennäköisesti ei tule olemaan entisensä.

Blogi tulee hiljenemään toviksi. Olen hetken poissa, mutta pian taas takaisin. Pitäkää toisistanne hyvää huolta siellä tahoillanne.

Iloisiin näkemisiin

Jovelan Johanna

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Oi kuusipuu

Piti oikein katsoa tapahtuiko syyskuussa muuta kuin töitä. Varmaankin, en vaan muista mitään erityistä vaikka miten pinnistelisin. Taas yksi hyvä muistutus itselleni tekemisten tasapainon tärkeydestä. En ole pettynyt tai ajattele, että kuukausi oli missään mielessä negatiivinen. Päinvastoin! Jovela-aikaa on kuitenkin ihan hirveä ikävä. Harmitus maksimus, selkäni on sietämättömässä olotilassa juuri nyt. Juuri kun sain työuurastuksen kunnialla päätökseen, selkä prakasi ja loppuviikko ollaankin sitten menty lähinnä lihasrelaksanttien ja särkylääkkeiden tokkuraisessa maailmassa. 

It is, what it is ja mitäs sitä sen enempää murehtimaan. Tänään on tämä selkä ja ehkä huomenna jo parempi. Sitä odotellessa päivitän kuulumisia.

Oletteko (varmaankin olette) kuulleet Itsenäisyyden kuusesta ja Kotikuusista? Wikipedia kertoo kuusista seuraavasti:

Itsenäisyyden kuusi on Helsingin Kaivopuistossa sijaitseva Suomen itsenäisyydelle omistettu kuusi. Suomen itsenäistymisvuonna 1917 kylvetyn kuusen sekä sen edustalla sijaitsevan muistokiven lahjoitti ja omisti Suomen eduskunnalle pääkonsuli Rudolf Ray. Kuusi istutettiin Kaivopuistoon vuonna 1931. Pääkonsuli Rudolf Ray toivoi lahjakirjassaan, että ”Itsenäisyyden kuusen siemenistä koottakoon ja idätettäköön tarpeellinen määrä taimiksi, joita sitten myytäköön kautta maamme kotikuusiksi ja yksilöille ja yhteisöille.”

Jovela oli yksi näistä paikoista, jonne Itsenäisyyden kuusen siemenestä idätetty kuusi istutettiin vuonna 1967. Ostaessamme talon tuo kuusi oli myös ensimmäinen pihalta kaadettu puu. Emme tuolloin tienneet, että kyseessä on Kotikuusi. Sen kuparinen laatta löytyi vasta kevään tultua kannon vierestä. Lopputalvi alkuvuodesta 2013, jolloin Jovela ostettiin, oli runsasluminen. Sinällään päätös ei olisi muuttunut toiseksi, sillä kuusi oli valtava. Sen paksut oksat raahasivat pitkin päätalon kattoa ja se myös imi kaiken ravinnon maasta etupihan puolella puhumattakaan siitä, että se synkensi etupihan tehokkaasti.


Jovelan kotikuusi kaadetiin, mutta sen elämä ei päättynyt siihen. Keräsin keväällä 2013 suuren korillisen mahtavan kokoisia käpyjä talteen. Olen säästänyt käpyjen siemeniä ja aion istuttaa sisälle muutamia uusia kuusia, jotta Itsenäisyyden kuusen tarina tilallamme jatkuu. Ehkäpä jonain vuonna meillä on joulukuusi, jonka kantapuuna on tuo Helsingin (kotikaupunkini) Itsenäisyyden kuusi. Sitä ennen oman Kotikuusemme kauniit kävyt pääsevät koristeiksi joulukuuseemme. Jovelassa vietetään taas joulua, ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, joten tämän tarinan ydin on omalla tavallaan arvokas monella tapaa. Kotikuusi on tuonut meille myös lämpöä. Sen jykevä runko on hakattu klapeiksi, joilla talomme on lämmennyt ja tulee lämpenemään vielä monta kertaa. Voisiko oikeastaan olla kauniimpaa päätöstä Itsenäisyyden kuusen jälkeläiselle, kuin lämmittää suomalaista kotia perinnetalossa, joka on rakennettu toisen maan vallan aikana?!

Patakaappi

Toinen päivityksemme liittyy patakaappiin. Kovasti isäntä on sitä hionut ja yksi laitekin on jo ehtinyt rikki mennä tässä hiontavaiheessa (mitä leluja nykyään tehdäänkään)! Kaappi alkaa olla viittä vaille valmis, mutta sen siirtoa tupaan joudutaan odottelemaan vielä. Mun selällä ei nyt nosteta edes sukkaa lattialta, saati sitten avusteta tuollaisen painavan täyspuukaapin ronttaamisessa.


Alimmat kuvat kertovat iloisesta yllätyksestä! Kaapille saatiin tarkka ikä. Se on tehty 11.7.1932 Soilille. Tekijän nimmari sopii talon asukkaan nimiin, mutta kuka sitten kaapin saaja Soili on ollut, jää selvitettävien henkilöiden listalle. Meillähän on tiedossa ainoastaan verijanana talossa asuneet. Olisiko Soili ollut talon pojan, tulevan nuoren isännän morsian, tuore vaimo, nuorempi emäntä? Mukavaa kuitenkin saada tietää milloin kaappi on tehty ja kuka sen teki.

Syksykö?


No on kieltämättä syksy. Niin on aamut sumuisia, illat pimenevät toinen toistaan aikaisemmin ja vaikkakin vielä päivisin tuntuu lämpimältä, öisin on talven sanansaattaja muutamaan kertaan puhaltanut huuraa nurmikolle. Kovasti silti kesä pitää kiinni viimeisistä sotureistaan. Meillä kukkii edelleen siellä ja täällä. Suopayrtti ei anna periksi, voikukat ovat tainneet mennä ihan sekaisin, keittiöpuutarhassa ananaskirsikka on rutistanut lehtensä, mutta pukkaa edelleen hedelmää ja päivänkakkaratkaan eivät näytä talviteloille vetäytymisen merkkejä.


Risuaita

Tänään paistaa aurinko täydeltä terältä ja varjot syntyvät sen mukaan, mutta tässä pieni näyte risuaidasta tänään. Lehdet ovat kuolleet ja risuaita painunut. Aita alkaa muistuttamaan enemmän aitaa, mutta koska meillä ei ole ollut kunnon syyssateita jotka hakkaisivat kuivat lehdet oksista maahan, aita on hieman hassu nyt. Muistuttaa risukompostijonoa! Kunhan selkä taas pelaa ja meillä on sopiva hetki isännän kanssa aikaa ja inspistä, lisäämme taas risua tuohon.



Isännän taotut

On se vaan hauskaa joka viikko nähdä uusia harjoituksia ja valmiita juttuja. Olen laittanut pieniä detaljeeharjoitusjuttuja kynttilävadille saliin. Niitä on mukavaa katsella välillä.



Isäntä teki tuossa aiemmin hienon kahvan Gerdan oveen (yläkuvassa näkyy kierrettyä vartta ylimpänä), mutta muutakin valmista isäntä on ehtinyt opinnoissaan takomaan.

Olikohan se viime viikolla kun tämä sarvinaulakko valmistui (?) ja sepä vasta hieno mielestäni onkin! Sain heti idean muutamasta samaan tapaan toteutettavasta pöytäsomisteesta, joita isäntä lupasi tehdä meille jouluksi.



Sain myös hienon kynttilänjalan tupaan. Se sopii niin hyvin tuon paikoilleen jätetyn leivinuunin luukun kanssa. Tietty menin hieman tönimään kynttilää kun siirsin sitä ja steariinia pääsi roiskahtamaan kynttilänjalalle, mutta nämä takorautaiset eivät tietenkään ole moisesta moksiskaan.



Tällaista täällä. Nyt tilanne taas rauhoittuu ja pääsen elämään Jovelaa kunnolla. Monenlaisia projekteja on tiedossa loppuvuoteen saakka, mutta ne eivät sentään kaikkea aikaa vie. Sitäpaitsi nekin ovat niin mieluisia. Seuraavaksi työn alle menee mm. jouluideakalenterin luukkusisältöjen suunnittelu ja toteutus.

Oi kuusipuu, joulu siis jo mielessä Jovelan emännällä, mutta kun ihan työn puolesta saa ja täytyy hypätä pari kuukautta kalenterissa eteenpäin, teen sen hyvillä mielin, vailla nolotusta kuunnellen ulkomaista jouluradiota, joka soittaa juuri niitä ihania joululauluja ympäri vuoden.

Vaan tänään otan elämän levon kannalta. Kirjoittaminen makuulta, oudossa asennossa on haastavaa, typoja pitää korjata jatkuvasti ja näkökään ei ole ihan kirkas lääkkeiden vuoksi, joten lukeminen on kovin hankalaa. Taidan ottaa taas pienet nokoset. Kyllä tämä tästä :)

Mitä parhainta sunnuntaita teille siellä. Olette ajatuksissani usein :)

Jovelan Johanna

tiistai 23. syyskuuta 2014

Talvi yllätti bloggaajan

Näin se on vaan myönnettävä. Aamulla +16 sisällä, yöksi lukemaa -1, varpaat aamulla jäässä lattialla ja niin viluinen olo, ettei hetkeen tiennyt pitäisikö vaan jäädä sänkyyn ihan suosiolla odottamaan parannusta asiaintilaan. Hieman kuumeinen olo vielä, arvaahan sen, että vilu oli. 

Kylmä viima puhalsi talon nurkkia ja pohjaa. Niin oltiin varauduttu siihen, kun kylmä tulee, mutta ei taidettu ihan olla varautuneita siihen, että se tuli nyt. Vastahan pari päivää sitten mittari näytti +20 astetta ja vaikka säätiedotuksessa vilauteltiin -4 yölämpöä, niin eihän se nyt n i i n kamalan kylmä voi olla! Viime talvikin pärjättiin niin hyvin viikonloppu- ja loma-asukkaina. Ei tämän näin pitänyt mennä! Meillähän piti olla tällaista tunnelmaltaan ja muutenkin:


Ihan niin ei tämä ensimmäinen talven lupaus mennyt. Marisemalla se ei kuitenkaan parane, eikä itsestään, joten ei kun ylös, jalkeille ja tulentekoon! Koirat osaavat ottaa nämä asiat iisisti. Lämpimistä sängyn vällyistä makoisasti venytellen saliin ja divaanin lämpimiin vällyihin jatkotorkuille. Mikäs siinä on huopia ja tyynyjä potkiessa kun ihmispalvelijat pistää röttelöä lämpiämään pienemmillä ja suuremmilla liekeillä. Kostoksi vein koirat ulos. Rontit, raukkikset. Kestimme siellä noin 3 minuuttia ja sitten kipin kapin kaikki kolme sisälle kintut tutisten. Kesämekkokeli taisi mennä jo. Missä kaikki lämpimät vaatteet?




Salissa, jossa työnurkkaukseni sijaitsee, oli ensin 15 astetta plussaa. Jotkut eivät laittaneet enää pönttikseen puita edellisenä iltana. Se sitten hieman kostautui. Piti pistää petroolilämmitin hönkkimään tunniksi, jotta salissa kykeni tehdä töitä. Koirat ovat karanneet takaisin sänkyyn. Ei mitään kenttäkestävyyttä!



Pönttis, armas, ruma kuin mikä, mutta ah niin rakas. Röttelömme sydän. Tuvan puuhellan kytkentä (viivästyi kuukaudella) ei kyllä tule päivääkään liian aikaisin. Siihen on vielä 3 viikkoa. Onneksi ilman lämpenevät ainakin seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Halailin pönttistä, hrrrr!


Tämä ei näytä siltä, mutta töitä tässä tehdään. Töppöset jalassa, huopa päällä divaanilla, läppäri sylissä ja taustaviihteenä pyörii Kahden kerroksen väkeä (uudempi versio). Lämpöä tässä vaiheessa jo +20. Kello näyttäisi olevan 9 aamulla.


No nyt se alkoi tuntumaan jo tältä. Kynttilät palavat makkarissakin ja taustalla näkyy tupaan, jossa kynttilöiden lisäksi loimuttelee biotakka.


Lämpöä +22 ja silti viluttaa. Pistän sen kuumeisen olon piikkiin, sillä välillä vilutus oli sellaista, että piti laittaa lämpöhuopa peffan alle. Isäntä oli vetänyt lämmintä päälle ja lähti hiomaan patakaappia verstaalle. Siellä oli kamalan kylmä, kun kävin kääntymässä. Homma alkaa onneksi olla jo loppusuoralla ja sen jälkeen tuo  lavuaarin ja jääkaapin välinen alue muuttuu. Patakaappi tulee siihen.


Niin, talvi yllätti bloggaajat. Kävi heittämässä yhden miinusasteen lentosuukon. Onneksi ymmärsi, ettei täällä olla ihan vielä valmiita ja lähti vielä hetkeksi pois. Ehditään saada böördikahvilankin tarpeet valmiiksi ja lintujen ruokintapiste sievine kuppeineen ulos. Pian sen ruokinnankin aika on jo edessä. Tänään selkeästi linnutkin olivat hämmästelevällä asenteella liikkeessä, kun jäätävästä sateesta ei löytynykään ötökkäruokaa.


Koirien mielestä päivä oli ihan tavallinen, mitä nyt ulkona ei viitsitty olla kuin se pakollisen lirauksen verran kerrallaan. Ihan tavallinen päivä. Paljon kynttilöitä ja nokosia. Kylmäkö? Höpötystä! Sitä vartenhan on huopia joka tassulle ja aina voi laittaa päänsäkin sellaisen alle jos oikein viluttaa!


Meitä ihmisiä hieman palelsi, mutta vielä ei sähköpattereita olla kaivamassa esiin. Niiden aika on sitten jos ei muuten pärjätä ja jos siltä tuntuu heti kun lämpötila laskee miinuksen puolelle, ollaan nynnylästä kotoisia ja sitähän me ei suostuta olemaan.

Eteeenpäin, sanoi mummo hangessa!

Jovelan Johanna


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Päiväni piikana

Tänään sain hieman tuntua siihen, millaista on ehkä ollut olla piikana tässä talossa, tai missä talossa tahansa iso- ja iso-isoäitiemme aikaan. Aamujemme ilo, blogilukijamme "aamun lukija" kyseli eilen, onko meillä tehty jo viimeinen sadonkorjuu ja mainitsi, että yöpakkaset tulevat. Seuraan hyvin tiiviisti säätiedotteita yleensä, mutta viimeisessä tiedotteessa ei oltu ennustettu vielä yöpakkasia. Muutos oli tullut ja tännekin lupailtiin ensi viikolle parille yölle -4 pakkasastetta. Tulipa vipinää kinttuihin! Isäntä oli hiomassa patakaappia verstaallaan, joten vetäisin punaiset kumpparini jalkaan ja painelin kakkoset vanavedessä kohti köökkipuutarhaa. Siitä alkoikin melkoinen homma!

Olemme syöneet satoa koko kesän ja syksyn. Sitä on jo säilötty ja pakastettu, mutta kottikärryt silti piti ottaa avuksi, ei noita muuten olisi tupaan saanut.



Sitten alkoi putsaaminen. Ämpäreittäin ja vadeittain. Olipa tämäkin varsinainen homma ensikertalaiselle (kuvassa vain osa juureksista tietysti), mutta pientä siihen verrattuna kun illalla pesin kottikärryllisen juureksia yksi kerrallaan! Hildur, oi Hildur, tuo mainio virtuaalipiika/sisäkkömme kävi mielessä! Olisin puolivälissä antanut munuaiseni vaihtokaupassa yhtä vanhanajan Hilduria vastaan!



Tänään sitten alkoi punnitseminen ja pilkkominen, sillä tarkoituksena oli tehdä maukkaita juureslaatikoita sunnuntaipaistien lisukkeiksi tuleville syksyn ja talven viikonlopuille. Pidän paistisunnuntaiperinteestä ja meillä onkin yleensä sunnuntaisin jotain paistia, ankanrintaa tai ylipäätään jotain kokoliharuokaa. Noh, tuumasta siis toimeen..



Menneen maailman Hildurit eivät olisi moisista saaneet nauttia, mutta tämä emäntä kyllä osaa viihdyttää itseään puuhatessaan järkeviä. Vaikka saareke oli pullollaan kulhoa, konetta ja vuokia, mukaan piti saada mahtuman läppäri, jolta katsella Komisario Lewistä. Biotakka oli kovin sopiva alustaksi. Ja sitten hommiin..



Pilko, keitä, soseuta, sotke! Liukuhihnana ainakin kolme toimintoa menossa koko ajan samaan aikaan.



Kippaa vuokiin, kuorruta, koristele, vuole voita päälle ja paista.



Nuuhki valmiita ruokia ihastuneena. Levitä valmiita ja paistoa odottelevia vuokia joka tasolle. Muista merkitä vuoat kunnolla, jotta ystävän vierailuja varten tehdyt lakto-gluttanegat eivät mene missään vaiheessa sekaisin tavallisten kanssa.



Toista kunnes olet tehnyt 16 litraa juureslaatikkoa, pari lanttulaatikkoa, keittänyt ja soseuttanut pelkkää porkkana-palsternakkaseosta keittoja ja juures -duchesseja varten. Jäähdytä, pussita ja pakasta soseet. Katso tiskivuorta pökertymättä ja ajattele taas Hildureita!

Jos jollain siellä on valtaisat juuressadot tai juuresruoat noin muuten kiinnostavat, laitanpa tähän tuon juureslaatikkoni ohjeen. Se on kerrassaan maistuvaa paistien ja liharuokien lisukkeena noin ylipäätään. Yleensä tarjoilen sitä paistin lisäksi valkosipulikurkkujen, jonkin hyytelön ja paistikastikkeen kanssa. Jos tarjoilusta jää juureslaatikkoa yli, loput voi paistaa uunissa duchessen tyyliin seuraavana päivänä joko sellaisenaan tai lisäämällä muutaman keitetyn ja soseutetun perunan sekaan. Tämä juureslaatikko on mukaelma keskiaikaisesta serkustaan.

Juureslaatikko a'la Jovela

Käytän yleensä porkkana-palsternakka (3:1) tai lanttu-porkkana-palsternakka seosta, jossa on 2 osaa porkkanaa, 1 osa lanttua ja 1 osa palsternakkaa.

Yhtä (yhteen laskettua) juureskiloa (pesty, putsattu) kohti:
1 dl korppujauhoja, jotka imeytetään
2 dl kermaan, joihin lisätään
2 rkl siirappia ja
1 tl kanelia tai keskiaikamaustetta (valmis seos) ja
1 muna

Juurekset pilkotaan, keitetään suolatussa vedessä ja soseutetaan ilman vettä. Muut aineet saavat imeytyä sillä aikaa keskenään. Juuressose sekoitetaan muihin aineisiin. Tarkista suola. Kippaa seos voideltuun vuokaan, tasoita, ripottele pinnalle korppujauhoja ja tee lusikalla pintaan kuviointi. Vuole jääkaappikylmästä voista lastuja vuoan pinalle. Paista 200C, määrästä riippuen n. 45 min - 1,5h. Itse teen juureslaatikot yleensä 2 litran vuokiin, joiden paistoaika on n. 1h.

Kymmenen kuvaa kesään

Niin moni on tämän tehnyt ja niitä on kiva seurata. Nyt teen meillekin oman. Olkoon tämä reuhkala ensimmäinen kuva. Keittiöpuutarhan puoli kaipaisi hoitavaa kättä ja siimaleikkurimiestä, mutta emäntä on ollut muissa puuhissa ja isäntä omissaan, joten tältä se näyttää kun ei toviin jouda mitään tekemään.


Kesän perään en haikaile, vaan nautin tästä upeasta syksystä sen kaiken annin myötä. Odotan ensimmäistä talvea talossa sen asukkaana. Olen iloinen siitä, että on ylipäätään neljä vuodenaikaa, vaikka pimeys ei olekaan itselleni aina ihan helppoa siedettävää. Nyt on kuitenkin puutarhan aika päästä hyvin ansaittuun lepoonsa. Sen anti meille on ylittänyt kaikki toiveemme. Vailla mitään kokemusta olemme ensikertalaisina saaneet sadon, josta on riittänyt syötävää pitkin kesää ja syksyä ja nyt saimme vielä melkoisen satsin juuresruokia ja niiden raaka-aineita pakastettavaksi. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Ensi viikolla nostelemme vielä perunaa ja teen siitä sitten osittain pakkaseen ruokia.

Kannattiko? No kyllä! Pelkästään tänään sain pakastettavaksi n. 3 kuukauden edestä sunnuntaipaistin lisukkeita, eikä ne tokikaan kaikki ole tuota juureslaatikkoa. Myös joulun lanttulaatikot ovat nyt jo tehtynä ja se on kertakaikkiaan niin sykähdyttävä juttu, että voisin tirauttaa tipan simmusta. Ensimmäistä kertaa omaan joulupöytään oman maan lantuista tehtyä lanttulaatikkoa. Oi miten meinaan rinta rottingilla kantaa herkkua pöytään kun joulu tulee!

Tällainen sunnuntai tällä kertaa täällä. Huomenna jaksaakin taas tarttua arjen askareisiin työsaralla. Pää on tyhjennetty muilla puuhilla ja kroppaakin rasitettu, sillä eihän tällainen puuha mitään kevyttä kokkailua ole, kun se lähtee saappaat jalassa ja kourat mullassa. Ensi viikolla isännän pajaopinnot jatkuvat. Saapas nähdä mitä jännää ehkä jo ensi viikolla syntyy!

Ps. tänään ei taideta pönttikseen paljoa puuta laittaa yön viileyttä karkoittamaan. Täällä tuoksuu kuin maustekaupassa ja lämpömittari näyttää sisälämmöksi 24. Sellaista se on, kun koko päivän tuvassa paistuu ja kiehuu!

Entisten ja tämän ajan Hildureille ja käsityötaitajille hattua nostaen (Hildur, oi Hildur, mikä tiskivuori täällä onkaan!)

Jovelan Johanna

perjantai 19. syyskuuta 2014

Takaisin taloon

Isännän verstaan takahuoneeseen on aikojen myötä kertynyt jos mitä tavaraa ja roskaa silkasta rojusta vanhoihin ikkunoihin ja se kaikki jäi meille talokauppojen myötä. Monia aarteita olemme sieltä löytäneet, paloja talon historiasta, jotkut pieniä ja jotkut suurempia. Tällä kertaa kerron teille hieman suuremmasta löydöstä.



Verstaan varastohuoneen takaseinää vasten piileskeli sinne hylätty vanha pata- ja maustekaappi. Keittiöantiikkia kirja kertoo näistä kaapeista seuraavaa:

"Hyvin varustettuun keittiöön kuului ehdottomasti maustekaappi, jonka lokerikoissa säilytettiin niin kaupasta hankitut kuin itse kasvatetut ja kuivatetut mausteet ja yrtit. Korkean keittiökaapin yläosan laatikoissa säilytettiin mausteita ja myös manteleita. rusinoita ja muita kuivattuja hedelmiä. Alaosassa pidettiin kattiloita."

Patakaapeiksi näitä kutsuttiin aikoinaan ja tämä Jovelan kaappi on todennäköisesti jostain vuosisadan vaihteen jälkeiseltä ajalta, sillä siinä on myös maustelaatikot "oikealla kohdalla" ja vetoalustat niiden alla.



Kaappi on kohtuullisessa kunnossa. Hieman kolhuja ja vaurioita, pari kerrosta maaleja, tunkkainen sisältä ja takalevy alaosastaan rikki. Tässä isäntä on jo kipannut kaapin vatsallensa saamaan selkäpuolelle uutta korjauslevyosaa.



Kaapissa on 4 ovellista kaappia, keskiökolo ja laskutaso, jonka alla on 2 ulosvedettävää laskutasoa sekä 2 leveää aterinlaatikkoa.



Maustelaatikoiden tila on keskellä kaappia. Ne sijoitettiin yleensä tuohon, jotta laatikon saattoi ottaa kokonaan alas ja laskea tasolle. Vaikka vuosisadan vaihteessa mausteet alkoivatkin jo olla yleisiä ja hinnatkin tuonnin vuoksi kohtuullisia, mausteita käsiteltiin edelleen arvostavalla tavalla vanhasta tottumuksesta. Mausteet annosteltiin usein laskutasolla, jotta niitä ei kanneltaisi ympäri keittiötä, jolloin maustelaatikko saattaisi lipsahtaa kädestä. Osa mausteista piti jauhaa siemenistä käyttöä varten, joten laatikoiden yläpuolella olevassa syvennyksessä saattoi olla mortteleita.



Onneksi kaikki laatikot ovat ehjiä ja tallella! Ulos vedettävät laskutasot ovat rikki, mutta ne voi korjata. Nämä maustelaatikot ovat ekstrasöpöjä mielestäni.



Nyt tämä kertaalleen hylätty kaappi korjataan ja se hiotaan vanhoista maaleistaan puhtaaksi. Kuvissa värit saattavat näyttää ihan kivoilta, mutta livenä ne ovat aika karseita. Vanhaa, teräväreunaista maalilastua irtoilee, pinnat ovat nuhjuisia ja kolmen eri värin yhdistelmä paljaaksi kuluneiden puupintojen kanssa ei toimisi. Lisäksi hionnalla saadaan kaappi kunnolla puhtaaksi. Emme aio maalata kaappia ainakaan vielä. Hirsiseinän vuoksi kaappi sopinee valkoiselle helmiponttiseinälle sellaisenaankin.



Patakaappi pääsee siis takaisin taloon, jonne se on kuulunutkin. Sen leveys 120 cm on juuri passeli jääkaapin ja lavuaarin väliseen tilaan tuvassa.

Tästä kaapista tulee ensimmäinen huonekaluprojekti taloon jääneiden lukuisten mööpeleiden saralla. Aika ihana kaappi kerrassaan!

Kulunut viikko on ollut melkoisen rankka ja olen kovin uupunut. Inhottava päänsärky on kiusannut melkein joka ilta kaikesta näytön tuijottelusta johtuen, mutta toisaalta olen kyllä iloinen projektin etenemisestä ja siitä, että saan keskittyä hommaan kunnolla. Pari viikkoa vielä pitää jaksaa puurtaa, mutta tässä välissä pidän kyllä ainakin yhden päivän viikossa, etten pahemmin edes katso koneen suuntaan. Onneksi täällä on aina paljon kaikkea muutakin puuhailtavaa, joka vie ajatukset ihan muualle ja tuo vaihtelua mukanaan.

Kylläpä osaakin haukotuttaa! Silmät lupsuvat unihiekkaisina ja uni kutsuu.

Ps. Olen lisännyt tulevan pajamestarin toivelistalle kunnollisen joulukuusen jalan! Sellaisen, joka ei kippaa vaikka kuusta hieman tönäisisi. Uskomatonta ajatella, että syksy on jo edennyt näin pitkälle. Vielä riittää lämpöä päiviin, mutta illat alkavat jo olla kovin koleita auringon painuessa mailleen joka päivä edellistä aikaisemmin ja se kaikki kyllä kertoo siitä, että talvea kohti mennään. Talvi tuo tullessaan joulun, sen ensimmäisen täällä. Uskomatonta. Olemme pian asuneet Jovelassa puoli vuotta. Onko se pitkä aika vai lyhyt aika, pohdin joskus enkä osaa vastata. Toisaalta aika on mennyt nopeasti, mutta toisaalta tuntuu kuin olisimme aina olleet täällä. Tämän puolen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon ja juuri nyt tuntuu siltä, että tulevaisuus on tarjoamassa meille aivan uusia seikkailuja ja elämyksiä runsain mitoin. Niin paljon, mitä odottaa ja niin paljon mistä nauttia tässä ja nyt.

On ihmisellä hyvä olla. Väärän vänkyrän talo ja pian patakaappi sen tuvassa. Mielihyvä siitä, että saadaan korjattua jotain käytöön. Oma sänky missä nukkua puhtaissa vällyissä. Onhan siinä mistä iloita. 

Pss. Linnunrata kuulema kulkee juuri paljumme yläpuolen yli kaartuen. On se taivaan tähtivyö niin komeaa katseltavaa säkkipimeässä illassa, kun lämmin vesi höyryää ympärillä ja maailman ainoat äänet ovat joitain yölintujen huutoja. Buranaakin parempaa lääkettä päänsärkyyn, tuli eilen todettua.

Hyvää yötä ja kauniita unia!

Jovelan Johanna 

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kun Jovelan isäntä yllärit teki!

Pikaiset terveiset työpajalta! Eihän tämä mikään työpaja ole, vaan salista eroteltu työnurkkaus, josta nakuttelen teille, mutta teki niin kovasti mieli käyttää sanaa paja. Miksikö? Olen ratketa ilosta, joten kerronpa sen teille!


Noh, Jovelan isäntä on pohdiskellut jo tovin, jospa vielä muutaman vuoden alle nelikymppisenä lähtisi uudelleen koulunpenkille ja hankkisi itseään kiinnostavan koulutuksen. Pohdinnot loppuivat eilen, kun isäntä kävi lähikoulussa jutustelemassa ja tuli takaisin opiskelijana!

Jovelan isäntä aloitti siltä istumalta, tai oikeastaan varsinaisesti tänään uuden alan työpohjaisen koulutuksen, joka tähtää siihen, että hänestä tulee perinneseppä. Tänään isäntä kävi sitten tutustumassa koulutuspaikkaan, opettajiin ja pajaan ja pääsi testaamaan olisiko hänestä alalle.  Minä sanon niin ylepänä, että ON! Todellakin on! Puolen tunnin tutustumisajan jälkeen isäntä meinaan tarttui työkaluihin ja takoi meille kaksi hakaa ja niiden vastakappaleet. Eikö ole hienot ja ihan ensikertalaiselta vielä!


Isäntä opiskelee siis aikuisoppiskelijana työnäyttöpohjaisesti ja on oppia saamassa kolmena päivänä viikossa. Miten voikin olla niin fiksu järjestely mahdollista!? Olen kovin yllättynyt moisesta ja ihan järjettömän iloinen tästä päätöksestä. Isäntä itse on kovin tyytyväinen ja innoissaan mahdollisuudesta päästä taontaoppiin ja takomaan kaikkea. Eikä edes nyrpistellyt kun toikaisin innoissani, että sittenhän saan sellaisen kattilatelineen, joka ripustetaan kattoon ja ja ja.. Tuumasi vaan suu virneessä, että hän saa käydä takomassa pajalla vapaapäivinäänkin, joten pitääpä sitten joku päivä sinne mennä takomaan kattilatelinettä ja ja ja!

Olen niin iloinen, niin ylpeä tuosta maailman parhaasta miehestä, joka asustelee tätä Jovelaa kanssani. Tulevaisuudessa siintää haave omasta pajasta isännälle täällä Jovelassa, sillä haluamme elää, tyoskennellä ja olla täällä - ei vaan tulla tänne mennäksemme pois hankkimaan rahaa, jotta voimme käydä kodissamme nukkumassa välillä.

Niin iloinen ja ylpeänä (joko mainitsin?!). Voi huokaus! Takorautaa! Me likes!



Senat sakaisin soperrellen

Jovelan Johanna (se innostunut, miehestään ylpeä tulevan perinnesepän vaimo, jos asia jäi vielä hieman epäselväksi!)

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

# Gerda # Risuaita

Oho, mikä sunnuntai! Jos viikko on mennyt koneella kökkien, nyt sai läppärin luukku olla tiukasti kiinni, sillä pistimme hulinaksi pihalla! Nämä uskomattoman upeat syyspäivät suorastaan vaativat luokseen nauttimaan auringosta. Meillä kun tuota raivattavaa löytyy, teimme lisää tilaa auringolle.

Gerdan edusta kaipasi hieman huomiota. Nuo nurkkapuskat tien laidassa tursuilevat joka suuntaan ja näkyvyys tielle on huono kun lähtee autolla pihasta.




Kävi siinä sitten mielessä - kun olin juuri aamusella lukenut Autuas Olo -blogistin kukkasipulikirjavinkin, että jos meinataan epäonnistua kevätkukkien kanssa, pitäisi kukkasipuleille olla jonkinlainen istutuspaikka. Gerdan eteen olen ne kuvitellut, tuohon kivijalan eteen siis. Huomatkaa nurkkapuskat! Viimeinen tilaisuus!


Puskat meinaan saivat kyytiä a' la minä ja samalla isäntä loihti lanta-multaseoksesta ja ylijäämätiilistä mainion kukkaloistoalueen.



Puskat pois ja kukkaistutusalue tilalle! Näen jo kaikki ne lumikellot, perunanarsissit ja mitä niitä nyt sitten onkaan tuossa edustalla, kun kevät taas saapuu.


Entä se toinen hästäkki? No se on sitä itseään, eli nyt alkoi se viime syksynä mainittu perinnerisuaitojen kasaaminen. Meillähän on oli tuossa Gerdaa vastapäätä, saman tien laidalla tämä tilanne:



Ihan pikkasen on ryteikköä sielläkin. Nuo romppeet tuossa ovat hetkellisesti siirretty pois Gerdan seinustalta, koska tuossa laiteltiin juuri sitä kukka-aluetta, mutta kaikki muu on sitä itseään; r-y-t-e-i-k-k-ö-ä. Pihan sisäänajo, hyh!

Risuaita

Risuaitoja on tehty varmaankin siitä alkaen, kun jotain piti raivata ja samalla aidata. Itse tutustuin eri tekniikoihin ja ihastuin n. 400 vuoden takaisin menetelmin. Oikein upeita aitoja taivutellaan tukien lomitse, mutta rustiikkisemmassa versiossa risut ja pienet puut vaan painellaan tukitolppiensa väliin. Aita muodostuu itsekseen vuosien saatossa risua lisäämällä. Osa oksista saattaa lähteä uuteen kasvuun, jolloin syntyy elävä aita. Aita syntyy nopeasti ja se on helppo tehdä. Ilmainenkin se on!

Aidan kasaaminen

Ensin siis pistetään ryteikkö nurin, karsitaan joitain runkoja ja tehdään niistä tuet. Keltainen tanko on rautakanki, jolla tukien kuopat hakattiin maahan. Hanskat ovat isännän. Puuhahuumoria. Tukia laitettiin n. 1,5 m välein.


Sitten alkaa varsinainen aidan valmistus ja se menee suunnilleen näin: kaada, karsi, nosta tukien väliin, paina, kaada, karsi, nosta tukien väliin, paina jne, eikä aikaakaan, kun aita on valmis! Tässä vaiheessa aita on kovin vihreä, mutta lehtien kuivuttua siitä tulee risuaita, joka tiivistyy vuosi vuodelta kunhan muistaa lisätä risua aina välillä. Risuaitaan (sen rinnalle) voi istuttaa kukkivia köynnöksiä, villiviiniä, elämänlankaa.. mitä nyt haluaa, jos haluaa, jolloin aita peittyy hiljalleen kukkiin ja köynnöksiin..

Sivuhuomautus: Miten aina onnistun seisomaan niin, että kaikki on kummasti kallellaan?! Isännän verstasrakennus - se jota ei aloituskuvissa edes kyennyt kunnolla näkemään, on kallellaan, mutta ei se sentään noin pahasti ole syliin tulossa!

Aita joka tapauksessa näyttää tältä:



Karsimme siis pois pusikkoa ja pikkupuita urakalla. Puita taisi kaatua kymmenisen. Suurin osa suunnilleen ranteen paksuista, mutta mukana oli muutamia hieman suurempiakin puita. Ei kuitenkaan mitään kunnolla suurta, vaan juuri sellaista ärsyttävää ryteikönmuodostajaa, jotka yhdessä villiintyneiden puskien kanssa valtaavat pihan. Poissa ovat Gerdan puskat ja pihatien laitaryteiköt. Ensimmäinen risuaita on tehty. Ei hullummin kahdelta yhtenä sunnuntaipäivänä.



Huijasin! "Eikä tässä vielä kaikki" voisi sanoa. Meinaan tuossa kukkaloota-gerdapuskat ja risuaidan välissä kävin järkkäämässä ja rymsteeraamassa työtilaani. Se oli päässyt hieman sekaiseen olotilaan, tavaraa tursuili ja lootat olivat sekaisin joten oli syytä rauhoittaa tilaa, jotta pääsen sotkemaan sen uudelleen ensi viikolla!

Työtilassa näyttää siltä, että siellä ei olla tehty mitään ja ulkona näyttää siltä, että siellä on tehty paljon. OOo! Miten loistava sunnuntai! Passeli kerrassaan! Mankelikin löysi oman paikkansa! Nokkosen puraisu hieman polttelee kinttua ja selkä kiukuttelee, mutta pyh sanon minä! Jos ei missään tunnu, ei mitään ole tehnytkään ja tässä oli sitä tekemisen makua, jota jo kaipasin. Takapuolta ehtii puuduttaa taas koko tulevan viikon.



Kun viimeinen korsi oli taitettu, sauna olikin jo valmis ja kömmimme äitini jälkeen isännän kanssa lauteille rentoutumaan. Nyt jo köllin puhtailla pahnoilla sängyssä. Unettaa! Mikä päivä! Unen tuloa ei taida joutua odotelemaan kauaa. Ihanan väskä olo kerrassaan. Huomenna sitten taas arkisiin puuhiin (sotkemaan työtilaa) ja ihmettelemään mitä viikko tuleekaan tuomaan tullessaan. Saapi nähdä ja sopii kertoa - ja niin sitten teen täällä, kun taas touhuilta joudan.

Hyvää yötä ja kauniita unia toivottelee

Jovelan Johanna