jovela

jovela

torstai 30. heinäkuuta 2015

Kurkkaus Gerdaan

Muut täällä vielä nukkuvat (ja on syytäkin, Gerdalla maalatiin puolille öin eilen), itse en malttanut enää pysyä peiton alla. Oli päästävä kurkkaamaan miltä Gerdan tupa näyttää päivänvalossa maalattuna.

Käytän helposti ylisanoja kun kirjoitan Gerdasta. Gerdassa vaan on se jokin. Gerda on aina ollut suloinen, vaikka se onkin ollut rapistunut. Kuivat sammaleet ovat tursuilleet, kaikkialla on ollut kaikenlaista repsottavaa sitä ja tätä, lattia viertää, ikkunat ovat rikki, kuori sään suutelema ja sisällä on ollut hämyisää. Gerda ei ole menettänyt tässä tuparemontissa suloisuuttaan. Se on herännyt uudelleen henkiin. Tänään vielä viimeistellään kaikkea sitä, mitä täällä on tarkoituksena tällä remppakerralla tehdä ja sitten pääsemme möbleeraamaan. Tässä on pieni esikurkkaus Gerdan tupaan tänä aamuna.


Gerdan kupeella kasvava Rosa Aspirin -ruusukin on juhlistamassa Gerdan paluuta.


Kehuja 

Kuten yleensä, rapatessa roiskuu. Taaskaan ei ole mennyt ihan mutkitta (väärän vänkyrän taloissa ei koskaan ole mitään ihan suoraa), mutta tällä kertaa (taas) tarkoitan itseäni. Joku (ei tarvitse arvata kuka) meni horjahtamaan ja siten tipahtamaan jalat edellä viereisen tuolin läpi siihen malliin, että pari varvasta taipui kohti nenää  eikä loputkaan varpaan siitä loikasta nauttineet. Tuli taas todettua, että täällä terveydenhuolto toimii kuin siloitellussa TV-sarjassa. Soitto viikonloppuyönä (klo 23.30, monta tuntia kärvisteltyäni) ensiapuun, että ois pipi, joka pahenee vaan, että saisiko tulla. Sanoivat että tule heti vaan. Olivat ovella vastassa kun tultiin. Lykkivät nilkkulotta-Jovelaskan sisälle pyörätuolilla, ottivat henkilötiedot ja sanoivat, että aulaan odottamaan, lääkäri kutsuu sitten. Isäntä ehti ottaa ehkä kolme askelta aulaa kohti eukkoa tuolissa lykkien ja minä pistää käteni laukkuun ottaakseni kirjan esille, kun lääkäri jo huuteli, että sopii tulla. Lääkäri katseli ja kokeili, tuumaili, että taitaisi olla hyvä kuvata, mutta kuvataan vasta huomenna, tassua kiedottiin parempaan asentoon, varmistettiin, että on kipulääkitystä ja tuliaisiksi annettiin keppiä, jonka avulla liikkuminen onnistui ilman tuolia. Sain nukuttua kivutta omassa kodissa.

Kaupunkilaisena (ent.) olen niin tottunut sihen, että viikonloppuna yöpäivystys on viimeinen paikka, minne mennä ellei hätä tai kipu ole kamala. Täällä olin ainoa asiakas viime viikonloppuna, kun kurvasimme ensiavun eteen. Niin moni ystävistä kertoo, miten lääkäriin ei meinaa päästä edes ajanvarauksella. Täällä se on toisin, olen saanut aina ajan samalle päivälle ja pitää sitäkin kehua, että täällä hoitohenkilökunta on aivan ihanaa! Jaksavat hymyilläkin.

Tällainen pieni päivitys täältä remppaamosta. Meillä on maalia maalattavana, viimesitelemättömiä viimeistelemättä, mööpeliä siirtämättä ja tavaroita sijoittelematta, joten "reppuli-varvas" (isännän uusi lempinimi rouvalleen) lähtee nyt herättelemään isäntää ja avuksi tullutta ystäväämme <3. Tavoitteena olisi, että saisimme likimain valmista tänään!

Huomenna sitten kuvia siitä, miltä näyttää kun kaikki on tämän rempan osalta valmiina.

Siihen saakka, iloista päivää!

Jovelan Johanna

torstai 23. heinäkuuta 2015

Aikamatkalle, hyvä rouva (ja tarjolla ilmaisia mööpeleitä)

Näin pitkä blogitauko tuli, mutta olisi pikaista asiaa. Jos haluat suoraan ilmaisiin mööpeleihin, skippaa tämä alun hurmostelu! Ilmaiset ovat postauksen lopussa. On kiire saada ne pois tieltä (myös se lipasto ja iso peili, jotka ei ole ilmaisia, vaan myynnissä ja löytyvät täältä)

Ok, täällähän ei voi mitään tehdä löytämättä jotain. Täältä ei koskaan löydy mitään raha-arvokasta. Jostain syystä Kallen-Gallelaa ei löydy pinkopahvien alta, eikä Venäjän ruhtinaskunnasta kukaan vallankumoushuolinen käynyt jemmaamassa Fabergén munia ullakon fyllinkeihin pahan päivän varalle. Täältä löytyy vaan tarinoita.

Gerdan uunin takaa löytyi paketillinen Suno pesupulveria. Kuten aina kun täältä löytyy jotain, seuraava etappini on tutkia miltä ajalta mikin löytö on ja mitä siitä kerrotaan. Tämä on yksi suurista ilonaiheistani täällä. Arkihistoriaa nuuhkivia tutkimuksia menneisiin aikoihin.



Suno pesuainetta valmisti Turun Saippua Oy, jonka historia ulottuu vuoteen 1886. Arkistolaitos kertoo Kauppaneuvos Edward Åströmin (1856-1927) perustaneen Turkuun terveyssuolaa valmistaneen tehtaan Åströms Tekniska Fabrikerin vuonna 1886. Sama lähde mainitsee, että vuonna 1905 tehtaalla valmistettiin yhdeksän tonnia saippuaa sekä 3 tonnia ravintotarvikkeita ja kosmetiikkaa. 1937 yrityksen nimeksi tuli Turun Saippua Oy – Åbo Tvål Ab. Kerrotaan, että nimenvaihdoksen syynä olisi ollut yritystoimintaa haittaavat trustihuhut, eli monopoliepäilyt. Tehdas oli 1925 myyty Lever Brothersille, joka myöhemmin osaltaan muodosti nykyajan Unileverin. Kahden sodan ja monen yrityskaupan jälkeen Unileverin konserniin kuulunut tehdas lopetti toimintansa 2002. Jäljelle jäi ainakin tämä paketti Sunoa, joka on nukkunut Gerdan uunin takana keräten pölyä puolensataa vuotta.

Tämä paketti kertoo omalla tavallaan monestakin asiasta. Vaikkapa siitä, miten pienet kotimaiset valmistajat ja tuotteet lakkaavat olemasta kun ulkomaiset ostajafirmat tekevät kannattavuuslaskelmiaan. Harva enää muistaisi tällaista Suno pesujauhetta, mutta tuskin kukaan välttyy tuon Turun Sinapin tuotannonkin kertaalleen Ruotsiin siirtäneen globaalin megakonserni Unileverin tuotteilta. Minusta olisi mukavaa, jos olisi vielä kotimaisia fabriikkeja. Olisi kotimaisia fabriikkeja, kotimaisia tuotteita ja suomalaisia, jotka ostaisivat kotimaista. Olisi ihmisillä töitä ja vähemmän huolia.

Suno kertoo eniten ihan tavallisten ihmisten tavallisesta arjesta, jollaista täälläkin elettiin. Ensin tuotepakkauksessa mainitaan patapyykkiohje. Se taisi olla se yleisin keino pestä pyykkiä vielä Sunonkin aikaan. Täälläkin on (nyt jo romahtaneena) oikea pesutupa, jossa on mm. valtava pyykkipata. On hauskaa kuvitella talon asukkaita ja piikoja pyykillä siellä - vaikkakaan heistä se pyykkimäärä ei varmaankaan ollut silloin hauskaa. Käsipyykki, kuumat ja kylmät vedet, esiliotukset, jynssääminen, huuhtelut.. kyllä siinä on ollut puuhaa. Nykyään on koneet, joilla pestään, mutta silti joka toisessa torpassa valloitellaan pyykkivuoria tämän tästä. Sellaista haastetta ei ollut ennen, vaikka pyykit pestiin käsin. Homma on tehty niin helpoksi (ainakin mainoksissa), että meillä on tapana haalia kovin paljon vaatteita ja vaihtaa niitä huvin vuoksi (vaikka ikinä ei muka ole mitään sopivaa vaatetta saatavilla vaatekaapista vedettäväksi), eikä niitä vaatemääriä sitten monikaan ehdi pestä ajallaan. Sitten on stressaavia pyykkivuoria. Hassua. Mielensäpahoittaja sanoisi, että kyllä ennen oli paremmin, vaikka käsin pestiin.

Sitten tulivat nämä teolliset pesuaineet iloisine pakkauksineen. Luvattiin helppoutta ja tehoa kunhan ei vaan käytetä muiden pesuaineita samaan aikaan. Jokin tässäkin pakkauksessa 60 vuoden takaa tuntuu samalta kuin nykyajan pesuainemainoksissa. Nainen siinä hymyhuulin mekossaan ihailee tahratonta lopputulosta, jonka vain tämä pesuaine voi saada aikaan. Ihmeellisen ihanaa, helppoa ja hauskaa oli pesuainepakkausten maailma silloin ja nyt. Ei haittaa, vaikka lapsi tulee kotiin mudassa kierineenä ja repii vaatekaapillisen puhdasta pyykkiä lattialle kikattaen kuraiselle koiralle, joka käy sen puhtaan pyykkipinon päälle loikoilemaan. Aina on Omo, Suno tai se jokin jonkin pakkauksen sisällä, jonka vuoksi moisen pikkujutun edessä ei ole syytä lannistua. Yhtään syyllistämättä ainoastaan sitä pesuainetta käyttävien kodissa kasvaa iloisia ja onnellisia lapsia, joiden isät suukottavat vaimojaan poskelle sujahtaessaan puhtoiseen paitaansa. Jep, jep!



Tervetuloa aikamatkalle, kesto 14 minuuttia!

Hohtavan puhdas, se on aina ollut unelmani! Elämäni helpoin pyykkipäivä! Näin vakuuttavasti sitä ennen mainostettiin rouville Suno pesuainetta. Vain puhtainta hänelle, sanoo äitiä näyttelevä neito peitellessään lasta vuoteeseen ja kävelee olohuoneeseen jossa aviomies istuskelee jouten nojatuolissaan kirjaa lukien ja tupakkaa poltellen. Rouva jatkaa edellistä lausettaan todeten, kuten hänellekin, hohtavan puhdas paita ja hipaisee aviomiestään hellästi.. Sisäkkö ilmoittaa iltateen olevan katettu, isäntä laittaa tupakkatakin päälleen ja istuu sohvapöydän äärelle kommentoiden että kyllä se puhtaus vaan on ihmeellistä, johon rouva liinavaatekaapilta vastaa kertomalla puhtauden olevan kodin onni. Esirippu sulkeutuu ja ilmoille pärähtää loppufanfaarit. Katsoja jätetään idylliseen mielikuvaan ihanasta puhtaudesta onnellisessa kodissa. 

Mainosfilmi on samaan aikaan hupaisa ja hurmaava. Kannattaa katsoa! Ylen arkistosta löytyy tämä hauska mainospätkä, jota voit hämmästellä klikkaamalla tästä!



Useita aikalaismainoksia ja mainosfilmejä katselleena voin tiivistää ne seuraavasti, kun kyseessä on jokin taloustuote:

Onnellisessa kodissa käytetään juuri tätä pesuainetta tai tuotetta (merkistä huolimatta)
Nainen on aina ikionnellinen ja pukeutuu mekkoon.
Mies on yleensä nojatuolissa tupakka tai piippu toisessa ja kirja toisessa kädessä, ellei sanomalehti sitten lepää sopivasti polven päällä. Joskus molempien jalkojen päällä, mutta silloin täytyy ehdottomasti olla rahi ja tossut.
Nainen koskettaa jossain vaiheessa miehen olkapäätä.
Idyllissä pitää olla lapsi tai lapsia. Mielellään kammattuja, palmikoituja ja sievästi hymyileviä. Heidänkin onnellisuutensa tavalla tai toisella on tästä tuotteesta kiinni.


Mielikuvat myyvät nyt ja ne myivät silloin. Ennen mainoksissa haettiin hyveellisiä seikkoja, perheidylliä, kansakunnan tukipilareita. Nyt, no, kyllähän me tiedämme millä parhaiten nykyään myydään ;) 

Puhtauden aasinsiltaa pitkin julistetaan ulkoistettavaksi seuraavat mööpelit Gerdan rempan tieltä.

Hyvät rouvat, kotia etsivät:


Muistaakseni Ikean Billy kaappi, jonka alle on laitettu renkaat. Leveys 40cm, korkeus 208 cm (renkaiden kanssa). Ken mielii, saa noutaa ilmaiseksi Vehmaalta pikimmiten, kiitos! Jos et halua sopia tässä, laita meiliä jovelassa@gmail.com Varattu!




ja tällainen taso, jossa on joskus ollut korkelle nouseva taustalevy, jota ei enää ole (Huom! pinnassa 2 pientä reikää levyä varten). Pinta vaatii putsausta. Kaksi laatikkoa, kuten kuvasta ilmenee ja napakat pyörät alla. Pituutta tasolla on n. 120 cm ja leveyttä n. 50 cm. Sopii hyvin tasoksi (neropatti), TV-tasoksi (daa-a) tai mäkiauton pohjaksi (emme suosittele). Ilmaiseksi saa noutaa tämänkin, äkkiä, pliis.



Onko tarvetta (ilmaisille) rautasängyille?

Meillä olisi muutama ylimääräinen rautasaänky/heteka tuolla Gerdassa. Saattavat vaatia jotain pientä kiristelyä ja taatusti kaipaavat kunnon pesua oltuaan ulkovarastossa muuton jälkeen, mutta kyllä niissä sitä ennen on porukka hyvin nukkunut. Sängyt ovat kuvassa oikealla ja siis päätylaudattomia. Tuo päätylautainen on meillä tuvassa vieraspetinä. Nämä kuvat ovat heinäkuulta 2013 jos joku ihmettelee. Kammaria tässä laiteltiin. Eivät siis ole Gerdasta :)




Rautasängyt ovat Gerdan takahuoneessa kaiken alla, joten menee pikkutovi kaiveluun. Meinaa, että ensi viikon lopulla pääsee ehkä noutamaan. Otapa tästä siis oiva sänky tai kaksi! Ties mitä niissäkin on tehty! Pala kotimaista historiaa neljällä jalalla! Onnellisessa kodissa on oltava ihmeellinen nitinäpeti (nitinät joutuu tekemään itse, nämä ei muistaakseni nitise). Rouva hyvä, nämä tuotteet ovat eduksenne!

Jos propagandamainokseni aihetti välittömän ymmärryksen puutteeseen kotonanne, sopii tarpeestaan huudella tässä tai laittaa meiliä jos jotain orpomööpeliä tekee mieli: jovelassa@gmail.com Nyt saa halvalla, eli ilmaiseksi ja kaupan päälle saa turistiopastetun kierroksen väärän vänkyrän talossa nimeltä Jovela kera kaffe och pulla.

Tää akka painelee nyt kohti Gerdaa. Heipsun keiksun hyvät ihmiset!

Jovelan Johanna

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Villa Gerda

Villa Gerdan joutsenlaulu on alkanut.  Koska eniten jälkikäteen harmittaa kun ei tullut otetuksi niitä ennen -kuvia, otin nyt kunnolla ennen -kuvia. Tukka hiekassa, pölyssä ja ropisseessa sammaleessa postaan nämä muistoksi ja menen sitten isännän kanssa saunaan vapautumaan hämähäkinseiteistä ja purkumoskasta.

Ollaan tyhjennetty tupahuone, poistettu risaa, tutkittu uuni, lapattu uunin takaa ja nurkista jätesäkillinen hiekkaa. Imuroitu ja lakaistu kuivaa sammalsilppua, revitty seinään jääneitä pinkopahvipaloja, tapetteja ja nauloja. Niin paljon nauloja. Löydetty hiirenkolo, kuolleita kärpäsiä ja ampiaisia, tervehditty sisälle lentänyttä lintua. Tämä vaihe on aina tympein. Moskaa, roskaa, moskaa ja roskaa, nauloja, ruuveja, rautalankaa, nastoja, koukkuja, riekaleita ja kaikkialta ropisevaa jotain.

Gerdan tupa on nyt naku (kuvissa ei vielä). Huomenna alkaa uunin paikkailut koristeuuniksi. Revitään loput postimerkin kokoiset palat pinkopahvia katosta. Perjantaina maalataan ulkona, lauantaina alkaa huokolevytys sisällä ja sitten paneloidaan.

Tällaista Gerdassa oli tänään.




Leveitä ovat vanhat lattia- ja kattolankut, jykeviä seinähirret.




Kaunotar. Mun tulevassa työtilassa on ehkä maailman kaunein uuni, ainakin mun maailmani kaunein! Vaikka se ei enää lämmitä pikkutaloa, se lämmittää mieltä. Kaunotar! Miten maltan odottaa, että näen sen pintakunnostettuna. Ajattelen, että hankin sellaisen tuikulla lämmittävän kannun, jolla voi kuumentaa teetä tai glögiä. Ryystän ilma höyryten jotain lämmintä Gerdan tuvassa pitkälle syksyyn. Poltan kynttilöitä uunin kannen päällä. En juuri nyt voi kuvitella inspiroivampaa paikkaa hiljentyä rauhassa ja keskittyä puuhiini.







Siellä täällä oli merkkejä menneistä vuosista. Saimme ehjänä muutaman palan tapettia talteen. Laitan ne kehyksiin muistoksi.


Pian hirret saavat uuden palttoon. Paljaalle ei voi jättää. Työhuoneessa ei saa olla sammalpölyä.




Tuleva sesonkityömaisemani. Hieman eri kulmasta olisi näkymä suoraan niitylle, jossa käyskentelee hevosia - suoraan tien toisella puolella. Tästä ikkunasta voin vilkutella ohiajaville autoille.



Lintu lensi kuistille, pelästyi raukka eikä osannut ulos. Otin kiinni liinaan ja vein turvaan pihalle. Istui pienen hetken kädellä ennen kun lensi pois. Täällä on luonto aina niin lähellä. Gerdaan kuuluu linnunlaulu.


Jos tämänkin saisi vaihteeksi käyttöön tai sitten laitetaan myyntiin. Jos joku ihastui tähän 145x75 cm pöytään, joka vilahtee noissa kuvissa, niin saa älähtää. Voin myydäkin halvalla jos joku joutaa noutamaan ensi viikolla Vehmaalta.



Näkymisiin ihanat siellä!

Jovelan Johanna

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Painokoneet seis! Gerdalla on asiaa!

Gerdan vuoro piti olla vasta ensi kesänä ja silloinkin vain pienimuotoisesti, mutta jos jokin on täällä varmaa, niin se, että suunnitelmat muuttuvat aina. Päätalon julkisivun maalaamisen myötä Gerda nosti ponnekkaasti päätään pihalla kysellen, että entäs minä?! Daamit ensin, hyvänen aika, ja sai sitten sitä maalia pintaansa. Vaan tyytyikö siihen? No ei! Lisää vaatii, vaikka kaikkia seiniä ei olla vielä maalattu.

Painokoneet pysäyttävä uutinen Jovelasta onkin se, että ensi viikolla alkaa Gerdan tuvan sisähommat! Joudumme taas kerran tekemään niin, että teemme sisältä ennen kun teemme ulkoa, koska Gerdan tupatila on saatava talven ja hiirenkestäväksi varasto- ja työtilaksi. Gerdan hirret ovat pääasiassa asillisessa kunnossa, kuten lattiakin, joten korjaukset voidaan suorittaa ulkopuoleltakin myöhemmin. 

Gerdan tupahuone tyhjennetään, seinät huokolevytetään (eristetään), tupa jynssätään, huokolevyjen päälle nakutellaan puupanelointi, joka maalataan hengittävällä maalilla ja omasta mielestäni maailma kaunein tupauuni saa samalla sievän kuoren. Uunia ei voi käyttää, mutta se on niin kaunis, että se ansaitsee tulla paikkailluksi koristekäyttöön. 


Gerdan tuvan uuni on kuin prinsessasaduista molemminpuolisine linnantornimaisine reunoineen.



Gerda reppanainen saa siis hieman laittelua myös sisällä. Isännän pajamyymälätila pitää sitten saada laitettua talven aikana kuntoon. Pajamyymälä tulee Gerdan kammariin.

Viimeinen kurkistus Gerdan pikkutupaan ennen remonttia

Varastona nyt, varastona myöhemminkin, mutta aivan eri tavalla..





Gerdan seinäpaneelit maalataan valkoisiksi, jotta tupa olisi valoisa (ei sähkövaloja). Katto on tumma, mutta wanha ja kaunis, joten siihen emme koske maalisudilla. Lattialankut ovat leveitä, sileitä ja niin kauniisti patinoituneita, että lattia saa ainoastaan mäntysuopapesun ennen kun sille levitetään uusi matto. Uunin sävyksi valittiin hiekka, joka sopinee kauniisti katon ja lattian väliin yhdistäväksi tekijäksi ja valkoisen tasapainottajaksi. Uunia paikkaillaan ja maalataan, ei muuta.

Gerda on tärkeä, se on suloinen, mutta se on myös oikeasti tärkeä. Gerda on tärkeä tavaroidemme varastoinnin kannalta (myös työvaraston). Jos säät sallivat, Gerdan seinissä pitäisi viikonloppuun mennessä olla maalia kaikkialla siellä, minne ylletään ilman nosturia. Loput suditaan sitten kun naapurivaaralaisten kanssa saadaan taivuteltua sääukot maalaussäiden kannalle. Siellä suunnassa on hieman enemmän tuota maalattavaa ja isännät ovat pohtineet maalausnosturin yhteisvuokrausta. Ensi viikolla sitten alkaa sisäparannukset. Olen niin liekeissä taas kerran. Remppamateriaalit on tilattu, maalit noudettu (värikarttaa tuijotettu silmät ristissä) ja mielessä on jo kuva sievästä tilasta. Voi Gerda, Gerda..

Pikkuhuvila on tässä maalauskelejä ja sisäremppamateriaalitoimitusta odotellessaan jo saanut pientä huomiota kupeellaan olevan klapisuojan osalta. Sehän tehtiin trukkilavoista ja jätepuusta muovilla kattaen tällaiseksi:



Eihän tuollainen muovi ole mistään kotoisin sitten kun seinä on keltainen, listat ja hirsikotelot valkoisia.. pistäisi silmään ihan koko ajan, joten..



Isäntä naputteli alelaarista ostettua huopaa Gerdan klapisuojan peitoksi. Paremmalta tuo näyttää kuin joku jätemuovi! Seuravaksi sitten pistää silmään tuo katto, mutta sille ei enää tänä vuonna ehditä tehdä mitään, sillä..


Sataa, sataa ropisee, jylisee, jytisee ja jyrähtelee

Niin se vaan on, että tätä kesää ei oikeen olla vielä toivotettu tervetulleeksikaan kun aatokset jo kääntyvät monella tapaa syksyyn. Ehkäpä se on tämä alati valuva vesi, ehkä se, että linnut kertovat vuodenajan muutoksen olevan jo saapumassa, se että usva kertyy aamuisin pelloille raskaana vaippana tai yksinkertaisesti se, että me asumme tässä vanhassa talossa. Ei täällä vielä villahousuja kaivella esille, mutta joitain pieniä valmisteluita on aloitettu (ja on syytäkin). Vanhaan aikaan varauduttiin kaikkeen, erityisesti talveen. Niin mekin, vaikka talvi tuntuukin tupsahtavan lopulta aivan yllättäen, se ensimmäinen kylmä aamu meinaan. Vielä ei sen aika ole tietenkään, vaikka illat jo pimenevätkin ja muuttuvat koleiksi. Lööpit toiveikkaasti lupaavat hellettä, joka sieltä jostain ihan pian saapuu, mutta sääukko on eri mieltä. Elokuvien aurinkoiset elokuut tuntuvat kaukaisilta. Pilvet peittävät kuutamot ja viljat tekevät edellisiin vuosiin verrattuna kovin matalaa aaltoa tuulessa. Nekin raukat nuupottavat tähkiään sateesta uupuneina. Mitäpä tätä sen enempää murehtimaan, nyt on mitä on ja parempia kelejä odotellessa voi viihdyttää itseään sisätiloja remppaamalla TAI  nyhjäämällä kotoisasti tuvassa äänikirjoja kuunnellen, kynttilöitä poltellen ja kotivaraa täydennellen. Pitää välillä jouten olla, jotta jaksaa puuhailla taas.

Tein eilen sytykkeitä. Huomaan, että olen saavuttanut sytykkeiden osalta jonkinlaisen pöhköyden. Rakastan sulatella kynttilänysiä ja kehitellä erilaisia sytykkeitä, joilla sitten saa tulen roihuamaan niinä vilpoisina aamuina. Kaikista helpoin sytykeversioni on steariiniin dipattu vessapaperiarkki, jonka yritän saada nostettua kuivamaan siten, että siitä muodostuu jonkinlainen huppu, nuppu tai kukka. Tällä kertaa tuvassa tuoksui melkoisen herkulliselle, sillä kynttilänysien seassa oli Paratiisipajan mustaviinimarjakynttilän loppupala. Mielestäni tuo kynttilä on aivan liian voimakas tuoksultaan, mutta siinä muiden seassa se värjäsi steariinin hennon vaaleanpunaiseksi ja tuoksutti tuvan suloiseksi. Tässä heitä kuivaa leivinpaperilla.


Kukkia vai nuppuja? Keijujen mekkoja?


Koko korillinen joka tapauksessa!


Tein eilen pientä inventaariota kynttilävarastojen osalta. Oikeen hyvältä näyttää. Kruunukynttilöitä on kolme puulaatikollista + sekalaisia muita jemmoja, yhteensä varmasti likimain 250 kipaletta, pikkutuikkuja se vakio 800-1000 kappaletta (isossa pyykkikorissa), isoja satakunta ja sekalaisia muita kynttilöitä muutama tusina. 





Meillä poltetaan kynttilöitä melkoisia määriä syksystä kevääseen, joten varastoja on hyvä olla. Tarjouksia hyödyntäen ne eivät myöskään tule kalliiksi. Parhaimpia tarjouksia on ollut Ikean 50 kruunukynttilän laatikollinen viidellä eurolla. Siksi meillä on paljon kynttilöitä aina, ne ostetaan megaläjinä tarjouksista.

Siinä teekuppi kädessä ja villasukat jalassa (sarkastinen blogi -klisee, mutta totta) haahuillessani tulin muistaneeksi, että mattopyykillekin olisi syytä joutaa jos tuo sade jonain päivänä taukoaisi. Mattopyykki kilpailee vuorostaan Gerdan ulkomaalauksen kanssa, joten saapas nähdä riittääkö aurinkoisia päiviä (tunteja). Gerda on kuitenkin prioriteettina ykkösenä. Ja salin lattiaa pitäisi hieman tiivistää. Lankkujen välit ovat eläneet. Pitää ehtiä tunkemaan rivettä rakoihin, jottei toista talvea peräkkäin helmat hulmua tuulisina päivinä. Taljoista täytyy pestä tänä vuonna vain yksi.



Edelleen teekuppi matkassa narisuttelin lattioita tuvan suuntaan tehdäkseni silmämääräistä inventaariota ruokakomerolla. Sehän jäi remppana kesken viime kesänä, tai oikeastaan vaiheeseen. Tehtiin ruokakomeroa siihen saakka, että tila voitiin ottaa käyttöön ja päätimme hoitaa finesset myöhemmin. Jo tekisi mieli. Ihan kiva ja ennen kaikkea tarpeellisen käytännöllinen tämä ruokajemmaamomme on, mutta tekisi silti mieli siellä laitella näkymää siihen malliin, millaisen itselleni mielikuvana piirsin (kyläkauppasuloisuus). Täyttä on kotivaralassa, se tietenkin on pääasia.




Syy, miksi en pääse nyt ruokakomeron kimppuun, on tietenkin Gerda <3 On se vaan niin hyvä syy, että ruokakomero saa nyt odottaa kyläkauppasuloistustaan. Ei makiaa mahan täydeltä. Onpahan sitten taas jotain mukavaa puuhaa, kun se syksy sieltä oikeasti tulee, eikä muualla enää puuhailla, Gerdan tupa on talvivalmis ja hiiretön, ulkomaalaukset tehty niin pitkälle kun niitä tänä vuonna tehdään. Sitten on vasta ruokakomeron vuoro ja vessatilan, mutta se onkin sitten jo ihan eri tarina se.

Olipa tässä taas paljon asiaa. Olen niin innoissani! Saatan nyt olla taas pikkiriikkisen pienellä tauolla blogimaailmasta, koska meillä on niin paljon puuhaa täällä (otetaan yksi varastohuone ja tyhjennetään se), (niin, ja sitten olisi vähän maalaushommia ulkona), (todellakin, se remppakin sitten pitää tehdä), (ja työt), (ja nukkua), joten ymmärtänette jos Jovelan emäntä on huopatossutehtaan hissukka tovin ;) Olen hengessä mukana mitä ikinä siellä puuhaattekaan ja toivotan tsemppiä muille puuhastelijoille, lomalaisille parempia säitä ja lomalta palaaville työn iloa!

Mitä parhainta viikkoa ihan jokaiselle!

Jovelan Johanna

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Ruodottomia kalavaleita

Kylläpä meillä on komeaa tuolla keittiöpuutarhan puolella. Pitää oikeen teillekin esitellä, miten säät ovat hellineet satoa meille.

Ameriikan maalta saapuneiden lilojen herneiden siemenpussissa luki, että tykkäävät viileästä. Ovat nauttineet suomalaisesta säästä melkein kaksimetrisiksi.


Tekevät kukkaa ja lilaa palkoa.



Kotimainen herne ei ole nauttinut ihan yhtä paljon, mutta korkeuden kompensoi tuuheus.


Maa-artisokka on noussut komeaksi puskaksi.


Yrttilässä näyttää hyvältä, on piparminttua, salviaa ja tilliä.




On tavallista ja lilaa porkkanaa, salaatteja ja punasipulia. Eikö näytä hyvältä?




.. ja tomaattia. On mustaa inkatomaattia, mini- ja luumutomaattia ja tavallista isoa tomaattia..




.. ja mansikkaa..


.. ruohosipulista puhumattakaan!


Totuushan on se, että monet näistä kuvista on otettu melkein maassa makaamalla ja vahvalla zoomilla. Ellei jotain megamuutosta säässä tapahdu, satoa ei juurikaan tänä vuonna tule. Ongelmat alkoivat jo loppukeväästä kun Hyötykasviyhdistyksestä tilatut siemenet joko eivät itäneet lainkaan tai taimet kuolivat ilman mitään syytä melkein laidastaan. Verrokkisiemenet itivät hyvin, mutta kylmä, tuulinen ja sateinen kevät ja kesä tekivät tuhojaan. Vaikka nuo kuvat ovatkin ihan aitoja, totuus on se, että suurin osa kasvatuslaatikoista näyttää tänään tältä


Viime kesänä tähän aikaan perunaa ja porkkanaa syötiin kappakaupalla, nyt perunat ja porkkanat hädin tuskin yltävät kasvatuslaatikon (20 cm korkeaan) reunaan ja kaikki on kitukasvuista. Viime vuonna leikkelin rapukekkereiden somisteeksi valtavan pitkiä kruunutillin oksia. Tänä vuonna niiden kanssa on sama ongelma kuin porkkanoiden ja perunoiden kanssa, eivät edes yllä istutuslaatikon reunan yli.


Viime vuonna heinäkuun 16-18. tein jos mitä pikkelssiä. Oli kurkkupikkelssiä, punasipulihilloketta ja kurpitsapikkelssiä. Punasipulin varret jo kellastuvat päistään, mutta itse sipulit ovat likimain saman kokoisia kun maahan laitettaessa ja jättikurpitsat.. no, kuva kertonee parhaiten.. Tämä on suurimpia taimia ja ovat olleet kasvamassa jo puolitoista kuukautta.


Tomaattia tulee varmaan pariin salaattiin, sillä iso osa taimista näyttää tältä. Kaikkea on kokeiltu. On annettu lannoitetta, on kasteltu ja katsottu ette ole liian märkää. On tuuletettu ja suojattu. Kasvihuone ja kaikki, mutta..


Tänä vuonna ei vaan mikään onnistu. Yksi raekuuro tänne ja herneetkin ovat historiaa. Maa-artisokkalassa ollaan tomerina, mutta en pääse repimään rikkaruohoja sieltä pois, koska kaksi kyytä on alkaneet asuttaa paikkaa. Ja ilmakin on jo oudon syksyinen. Kesää pitäisi olla jäljelllä vielä runsaasti, mutta lööppien "nyt se helle alkaa" -lupauksista huolimatta ulkona on jo syksyn tuntu. Linnut ei enää laula kuten pari viikkoa sitten, varjot pitenevät, illat pimenevät ja ilma on alati kostea jatkuvista sateista. Omenapuussa on vähän omenoita ja nekin keltuaisen kokoisia. Marjapensaissa ei ole edellisten vuosien marjatulvaa ja sekin mitä pienimarjaisina terttuina on, löytyy sateen piiskaamana maasta raakana. Valtaviksi kasvaneet hienot maissit kellastuvat jo. Kerrassaan huono sato, ei voi muuta sanoa ja nyt pitäisi jo hyväksyä, että syksy alkaa ilmoitella itsestään.


Jotain yllättävää on kuitenkin tapahtunut. Jo kuolleeksi luullut kärhöt ja villiviinit päätivät herätä henkiin huvimajalla. Ne kasvavat melkoista tahtia.


Siinä missä Gerdan kukkaniitty on muuttunut fiaskoksi, sammakkokuninkaan valtakunnassa kukkii edelleen niin kiivaasti, etteivät raukat kestä omaa painoaan. Sammakkokin on ihan kukkien peitossa, kruunun pallot ja toinen silmä erottuvat hieman kun oikein tarkkaan katsoo.


Tämä kesä tulee olemaan pettymys sadon osalta, eikä kesä nyt ainakaan loistavien kelien vuoksi mieleen jää, mutta tästä nyt en aio lannistua. Uusien lajikkeiden testaaminen on ollut hauskaa ja ensi vuonna olemme taas piirun kokeneempia ja fiksumpia. Tämä kesä tulee jäämään mieleen kesänä, jolloin julkisivu ja Gerda saivat maalia. Se jos mikä on jo niin upea muisto, ettei muut pettymykset sitä himmennä. Vaan saisi nyt siltikin tulla sellainen pidempi aurinkoinen jakso, että olisi vähän kesän makua muistoksi talven pimeisiin päiviin.


Sääliksi käy niitä, joille ruoan kasvattaminen on elinkeino. Haasteita piisaa heille tänä kesänä. Mielessä käy myös se, millaista oli elää silloin, kun talous oli pitkälti omavaraisuudesta kiinni. Eikä se nytkään ole niin hopealautasella tarjoiltua tämä ruoka-asia. Ongelmia on maailmallakin, kellä liian kuivaa, kellä kuumaa tai märkää, missä mitäkin haastetta sään, saasteiden tai tautien muodossa. Pitkä on ruoan matka muilta mailta pöytiimme ja matkan varrella on monta mutkaa. Meillä kovasti kinataan maataloustuista unohtaen, että omatuotanto on kuitenkin meidän turvamme. II maailmansodan aikana britit meinasivat hävitä koko taistelun, koska sodan puhjetessa 60% maan ruokakulutuksesta oli tuonnin varassa ja sehän siinä sitten ensimmäisenä töksähti. Näillä meidän sadoilla ei pitkälle pötkittäisi jos oman tuotannon varassa olisimme, joten huono sato pistää miettimään asioita hieman laajemmin. Entä jos jokin menee pielee meillä tai muualla? Globaalisti perusruoan markkinat ovat 60-90-prosenttisesti viiden yrityksen takana, kuten Unilever ja Nestlé joista viimeksi mainittu ajaa pohjavesivarojen kaupallistamista myös EU:n alueella. He pyrkivät poistamaan oikeuden veteen ihmisoikeuksien joukosta. Tarkoittaa siis sitä, että he saisivat ostaa pohjavesioikeudet, jonka jälkeen ihmiset eivät saa käyttää pohjavesiä ja pohjavesialueet voidaan halutessa pakkolunastaa meilläkin. Hullua, mutta vesi on seuraava öljy. Luin juuri Nasan tekemästä tutkimuksesta, jossa kävi ilmi, että meidänkin naapurimaassa vesivarat ovat hupenemassa kovaa kyytiä, eivätkä ne vesivarat enää uusiudu. Huolestuttavaa kerrassaan.

Sellaista se on maailman meno, että välillä tekisi mieli laittaa portti ja siihen lukko. Pysyköön muu maailma sen toisella puolella, niin me saamme pitää oman utopiamme, jossa tänä vuonna ei sato päätä huimaa!

Ps. Päästä tuli mieleen, että joka vuonna iskee se virkkausinto ainakin kerran. En osaa virkata. En kykene noudattamaan ohjeita. Tökin puikolla lankaa aikani ja päätän mitä se eniten alkaa muistuttamaan. Tämä luomus on Mummo Ankan  paljuhattu (saa nauraa). Sen sisällä on hän itse, siis minä. Lörpsyreunan alta katselen kohti varpaita ja yritän osua kameralla jonnekin. Tällainen tästä nyt sitten tuli. Itteäkin naurattaa! Koska tiedän vain yhden henkilön, joka suostuu näitä virityksiäni pistämään päähänsä, ilmoitettakoon, että tein näitä kaksi. Kun seuraavan kerran purnaamme Höttiäisten Höpötelmien Höden kanssa maailman vääryyksistä paljussa, ei päitä palele vaikka sataisi lumipalloja!



Parempia huomisia ja uutisia joka torppaan toivottelee

Jovelan Johanna