jovela

jovela

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Vähempi on parempi

Voi mikä ihana viikonloppu ja sunnuntai täällä on ollut! Vointi on ollut parempi, labrassa käynnit (toivottavasti) ohi ja aurinko on paistanut niin, että pienestä pakkasesta huolimatta puutarhan puolella taloa rännit liruttelee vettä. Mahtavia kelejä luonto tarjoilee monille juuri nyt talvilomaansa viettäville ja onneksi kuulun myös itse siihen joukkoon. Kyllä se vaan niin on, että se kalenterivuoden ensimmäinen kevätkuukausi lähestyy rapian viikon kuluttua ja sen kyllä huomaa. Aurinko kiipeää horisontin mukavammalle puolelle jo hyvään aikaan aamulla, eikä vilahda takaisin ennen kun kellonkin puolesta on ilta. Tällä viikolla olen pannut merkille myös sen, että linnut ovat aloittaneet aamukujerrukset. Ihana sirkutus käy jo puissa kun aamulla avaa oven koirille aamuliruja varten. Ihan vielä ei linnut pesiä rakentele, mutta jonkinlaista seurustelua on ilmassa.

Meillä ihmisillä täällä Jovelassa on taas menossa pesän putsausvillitys. Kevään merkkejä sekin, varmasti!



Me ollaan käyty järjestelmällisesti läpi kaikki talon kaapit ja laatikot ilman sen tarkoituksenmukaisempaa suunnitelmaa. Tuli aloitetuksi ja paikka kerrallaan ollaan edetty sen suuremmitta huhkimisitta. Turhat on poistettu, tarvittavat järjestetty. Laskettu talvella paikoillaan seisseitä tavaroita alas, putsattu ja puunattu. Tekeepä sellainen puuha hyvää! Puuhaillessa olen pohtinut siivoamista ja miten se eroaa nyt siihen mitä se oli joskus ennen, aikana ennen Jovelaa. Meillä ei esimerkiksi ole siivouskaappia ja olen siitä todella iloinen. Muistan hyvin miten 4 vuotta sitten pakkasimme kaupunkikotia muuttolaatikoihin ja miten hämmästelin sitä siivoustöhnien määrää, joka meiltäkin löytyi siivouskaapista. Ihan turhaan oli haalittu kaappiin jos mitä tököttiä, jotka valmistaja oli korvamerkinnyt tietylle puhdistuskohteelle. Kolme varttia täysinäisiä puteleita annettiin eteenpäin, kun niille ei vissiin ollutkaan ollut käyttöä. Nykyään meillä on Mäntysuopaa, käsitiskiainetta, pesupähkinöitä, sappisaippuaa ja huonekaluvahaa, jonka teen mehiläisvahasta kun sille on tarvetta. Ei niille omaa kaappia tarvitse. Mäntysuopa on meillä sellainen yleispesuaine matoista eri pintoihin. Ei olla muuta kaivattu ja tuoksu on ihana.

Sappisaippua on kyllä jännä saippua. Se tosiaan puhdistaa hankalatkin liat. Pesaisin eilen tarjottimen kantoliinan ja käsipyyhkeen pitsit sappisaippualla. Siinä lähti tummentumat yhdellä pesulla. Tuo tarjottimen kantoliina roikkuu puulieden lähellä ja kerää ilmasta pölyä ja rasvaa itseensä, mutta puhtaaksi se vaan tuli sappisaippualla perinnetekstiilin kärsimättä.



Kattilateline kerää myös itseensä rasvaa ja pölyä ja siinä saa osansa kuparitkin. Niiden päälle levitettiin ketsuppia, annettiin olla sen aikaa kun putsattiin muut tavarat, kuparit pesaistiin ja lopuksi hieman kiillotellaan kankaalla, ja siinä se - Kiiilto on taattu! Kuparille siis ketsuppia tai vaikka ylijäämäsitruunaa, jos jokin yksittäinen esine pitää putsata. Puuhellan valkoiset putsattiin tipalla mäntysuopaa pesusienessä, jonka pinnalle siroteltiin suolaa. Suola ja leivinjauhe on erittäin hyvä puhdistusaine uuneille ja liesille, oli ne puu- tai sähkökäyttöisiä. Ei tarvitse olla erillistä tököttiä tähänkään puuhaan.



Me ollaan käyty läpi koreja, laatikoita, säilytyspaikkoja, ihan kaikkia mahdollisia paikkoja, myös kotivarapuolella. Inventaario on hyvä tehdä muuallakin kuin ruokakomerolla, jota ei nyt olla käyty läpi, sillä se on jo tehty loppusyksystä, mutta kynttilät, patterit, lääkelaatikko, ensiaputarvikkeet, tulitikut.. kaikki sellainen tarpeellinen tavara, jota kotivaraksi täällä kutsutaan, on käyty läpi. Avoimet säilytyslaatikot kerää hiljalleen pölyä ja aina siellä joku kärpänenkin on käpertynyt ikiuneen. Säilöjä on hyvä tyhjentää, imuroida ja sortata.


Kuulumisia viherhuoneelta

Olen todella nauttinut tuon huoneen käytöstä. Se vaan yksinkertaisesti toimii. Hiffasimme tuossa aiemmin, että taimipöydän pukkijalkojen päälle mahtuu 2 puulaatikoakin ja niihin saa mahtumaan isot multasäkit ja kaikenlaisia tarvikkeita ruukuista alkaen. Vaan yhtä olin vailla, riittävän suurta, muttei kuitenkaan 10 litraista kastelukannua. Ei tullut vastaan.


Eilen sitten tupaa putsaillessa otettiin kattilatelineen päältä alas 6 litran vanha pannu puhdistusta varten ja siinä pannua pestessä tulin ajatelleeksi, että siinäpä olisikin hyvä, sopivan kokoinen kastelukannu viherhuoneeseen. Meillä on siis nyt kastelupannu ja se on siinäkin mielessä hyvä, että sillä voi lämmittää veden sopivan lämpöiseksi, kun kaivovesi meillä on suunnilleen +2 asteista.


Pannu taisi maksaa vitosen aikoinaan kirpputorilla, eikä siinä ole mitään vikaa.

Rootmasterit

Jotain pientä olen hölvännytkin kuluneella viikolla, nimittäin tällaisen laadukkaamman Nelson Gardenin Rootmasterin hankimme Kärkkäiseltä. Käytimme jo viime vuonna juurruttaja-taimialustoja ja hyväksi totesimme, mutta vaikka samaa taimialustaa saattoi käyttää monta kertaa, lopulta ne menivät rikki. Nämä NG:n rootmasterit ovat superkestäviä ja ne toimivat samalla myös minikasvihuoneina itämisaikana ja tovin sen jälkeen.


Nämähän toimivat siten, että kasvatuskoloihin laitetaan multaa, se painellaan hyvin, siemen laitetaan multaan ja peitetään mullalla, eli ihan samalla tavalla kuin nyt muutenkin tekisi. Iso ero on siinä mitä sitten tapahtuu. Taimet eivät seiso vedessä jos tulee kasteltua liikaa, mukana on vihreät kastelunauhat, jotka imevät vettä ja vapauttavat sitä tasaisesti, ja nauhat voi pestä uuteen käyttöön. Multa pysyy myös ilmavana kennoston aukkojen vuoksi. Taimet kehittävät vahvat juuret, ja kun on aika siirtää taimi isompaan ruukkuun tai istuttaa se, taimikennosto aukeaa kuin kirja ja taimen saa juuripaakkuineen ulos sormella vetämällä.



Sangen siistiä ja kätevää! Sitten vaan uutta siementä itämään! Tämä NG:n versio on tosiaan laadukasta ja kestävää materiaalia, joten se kestänee vuosia. Itselläni juuri tuo taimien irroittaminen kasvatuskipostaan on ollut haastavaa ja sen vuoksi ihastuin näihin avattaviin taimikasvattamoihin viime vuoden testausten aikana.

Meillä kasvaa muuten jo salaattia tuvassa. Fuskusalaattia! Äidin vanhassa isossa teekupissa on kaupasta ostettu salaatti. Se pysyy siinä ihmeen pitkään raikkaana ja tekee jopa uutta lehteä kun lehtiä napsii käyttöön.


Ja ihan viimeiseksi se odotetun hetken uutinen.. Sitruunapuun ensimmäiset kukat on auki!


Voi luoja, mikä tuoksu sitruunan kukissa on! Näitä kaunokaisia pitää pölyttää vielä käsin, vaikka muutama kärpänen onkin nähty ikkunoiden välissä surraamassa, mutta jos mielii saada sitruunaa, on parasta yrittää saada kukat pölytettyä manuaalisesti.

Tällaista tänne kuuluu tällä viikolla. Nyt kun olen joutunut olemaan töiden osalta jouten, on ollut paljon aikaa ajatella ja voinnin mukaan puuhaillakin, ja se tekee hyvää. Kyllä se vaan niin on, että kun me pian 4 vuotta sitten tehtiin iso loikka toisenlaiseen elämään, me löysimme jotain sellaista, joka on me. Uusi kevät, kesä ja syksy ennen seuraavaa talvea taas edessä, uusi satokausi, remonttia ja hääräilyä, vanhojen oppien ja vinkkien opiskelua, sitä meillä on odotettavissa.

Sellaista yksinkertaista, omaehtoisempaa elämää. Ihan parasta

Lämpimin sunnuntaiterveisin

Jovelan Johanna 

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Valoja ja iloja

Johan on ollut viikko. Sunnuntaipostauksesta ei tällä kertaa kovin pitkää tule, sillä olen viettänyt kaksi edellistä päivää kahteen eri otteeseen päivystyksessä ja päivystysosastolla saamassa letkuilla vettä ja troppia ja olo on sangen uupunut. Mennään siis suorilla iloisempiin asioihin, ja iloinen olenkin, kun saa olla taas kotona ja nauttia pienistä asioista.

Ensimmäinen iso ilon aihe on valo. Voi että sitä nyt tuntuu olevan, vaikka päivä olisi harmaakin. Tammikuussahan alkaa jo huomata, miten valon määrä lisääntyy päivittäin. Tässä helmikuussa sitä ei enää voi olla huomaamatta. Esimerkiksi täällä meillä viikossa valoisan ajan kesto lisääntyy viikossa 40 minuuttia. Tiirailen ihastellen tavalliseen tapaan tämän sivuston auringon nousu- ja laskuaikoja täällä meidän seudulla Lounais-Suomessa. Tuolla voi siis laittaa minkä tahansa suomalaisen paikkakunnan hakuun ja ihastella valon määrän lisääntymistä kuluvan kuukauden tai vaikkapa kolmen kuukauden aikajaksolla. Pelkkä vilkaisu ilahduttaa pirskaleesti! Kyllä tässä kevättä kohti mennään kovaa kyytiä!

Jos mikä, niin tämä on ilo! Meidän sitruunapuu kukkii! Pieniä sitruunan alkuja on paljon, 6 isoa sitruunaa on korjuukypsiä ja tuoksuvat ihanalle (en raski vielä kaikkia ottaa pois) ja nyt kun sitruuna pääsi viileään, mutta valoisaan huoneeseen, se innostui kukkimaan! Pieniä valkoisia nuppuja löytyy oksilta, enkä malta odottaa kun kukat aukeavat.


Ollaan iloittu tuosta uudesta huoneesta kovasti, vaikka viikonlopuksi suunniteltu yövieraiden saapuminen jouduttiinkin perumaan, mutta taimipuolella ollaan tuossa viikolla ehditty testailla huonetta taimikasvattamokäytössä. On kyllä silkkaa luksusta, kun tälle puuhalle on ihan oma tila ja kaikki tarvittavat tarpeet ovat siinä käden ulottuvilla siististi saatavilla. Muutamat siemenet siellä jo mullassa onkin. Paprikat saivat hatuikseen kertakäyttökuoharilasien lasiosan. Ollaan hieman inventoitu kaappeja ja kaikenlaista turhaa on karsittu pois tai laitettu uusiokäyttöön, kuten nyt vaikka nuo minikasvihuoneina toimivat kaapin perukoille unohtuneet ylijäämälasit.


Tuolla kelmun alla on tämän vuoden hurahdukseni - ihan turha kuvitella, ettei jotain hurahduksia olisi joka vuonna. Tänä vuonna se on Luffa, eli pesusienikurkku.


Pesusienikurkku on hauska kasvi. Se on tosiaan kurkku ja näyttää erikoiselta putkikurpitsalta. Nuoria vihanneksia voi syödä, mutta kasvia kasvatetaan erityisesti nimenomaan pesusieniksi, jollaisia löytyy likimain kaikista kemppareista ja hygieniaosastoilta kaupassa kuin kaupassa. Kun kurkku on täysikasvuinen, sen annetaan kuivua. Vihannes kuoritaan kuin banaani, sen siemenet poistetaan ja jäljelle jää kuvan oikealla puolella näkyvä putki. Sen voi halutessaan leikata auki, leikata muotoon, sitä voi ommella kuin kangasta tai putken voi käyttää sellaisenaan pesusienenä, eli vamppuna. Monet valavat Luffaan saippuaa ja leikkaavat sitten Luffan kiekoiksi. Luffaputkeen voi kiinnittää narun, jolloin sitä voi vedellä selän puolella kroppaa ja se soveltuu myös kasvojen puhdistukseen sellaisenaan tai saippua sisäänsä valettuna. Meillä Luffat laitettiin multaan tällä viikolla, jotta se onnistuessaan ehtisi valmiiksi meidän leveyspiirillä. Jos kaikki menee kuten toivoa sopii, satoa saataisiin heinä-elokuussa. Luffan taimet kasvavat yli 2 metriä korkeiksi ja ne vaativat lämpöä sekä siemen- että kasvuaikanaan, joten kasvi vaatii meillä kasvihuoneen. Saas nähdä miten tämän kanssa käy! Jännää kuin mikä!

Iloa on tuottanut myös mainittu inventaario kotona. Hissukseen, paikka ja kaappi kerrallaan ollaan käyty läpi nurkkia karsien turhaa pois. Yllättäen tilaa löytyy ja nurkat vapautuvat turhista. Olemme menneet linjauksella jätteisiin-kierrätykseen-lahjoitukseen. Patakaapissakin vapautui tilaa kummasti.


Tuolla kaapin päällä on ystävältä saatuja patenttikorkillisia olutpulloja, jotka odottavat omatekoista siideriä. Meillä puskee vuosittain raparperia niin vimmatusti, ettei meinaa kaksi ihmistä saada niitä hyödynnetyksi, joten keväällä voisi kokeilla raparperisiiderin valmistusta. Alahyllylle löytyi nyt tilaa ihan käyttölautasille. Ovat siinä kätevästi saatavilla, kuten erilaiset kattaus- ja muut pikkuliinatkin, joita meillä on käytössä, ei vaan koristeina.

Salin puolella ei olla ehditty jatkaa hommia ihan kuten oli ajatus, kun emäntä päätyi lasarettiin, mutta aikansa kaikella. Nyt saa olla kuten on ja sitten taas jatketaan kun vointi ja aika sallii. Salissa on nyt kuitenkin se suunniteltu 4:n yöpaikan setti makuupaikkoja. Meillähän on salissa vakiona leveä divaani, jossa voi nukkua parivuodemaisesti. Tuo harmaa sohva on nyt vaan siirretty pois tieltä ja on lähdössä pois meiltä.


Ja tuossa alaoikealla näkyy meidän uninurkka salissa, vaikkei se nurkka oikeasti ole. Onpahan kuitenkin unipaikka salin aivan toisella laidalla ja se koostuu 150cm leveästä ekopatjasta, joka oli ennen meidän sängyssä sekä sängyn puretuista rakenteista kierrätetystä futonimaisesta pohjasta, jonka isäntä nikkaroi hetkessä kasaan. Kissojen mielestä paikka on aivan ykkönen, sillä selkänojatyynyn takaa voi väijyä lintuja ikkunan toisella puolella. Ikkunan alla on takorautainen ikkunateline ja siinä on siemenkakkuja. Kissojen mielestä ruokailevat linnut ovat kovin viihdyttävää seurattavaa ja linnut eivät voisi vähemmän piitata kissoista. Ovat huomanneet jo, ettei vaanijat sieltä läpi pääse. Joskus joku isompi lintu tuntuu oikeen härnäävän kissoja. Huvinsa kullakin!

Ja sitten se viimeinen ilo tältä viikolta, josta kerron joka vuosi täällä: Merikotkien pesinnän seuranta! Miten käy tänä vuonna? Pesällä on jo yksi pari käynyt melkein päivittäin katsastamassa paikkaa ja rakkautta tuntuu olevan ilmassa. Aloitan joka vuosi suunnilleen näihin aikoihin merikotkien pesäpuuhien seurannan ja jatkan aina siihen saakka kun mahdollinen poikanen tai poikaset hylkäävät pesän. Livekamera, jota tänä vuonna voi katsella myös takautuvasti YouTuben liven kautta löytyy täältä. Tässä vielä pari kuvakaappausta alkuviikolta.



 Merikotkien pesän seuraaminen on koukuttavaa ja rentouttavaa vaikkei pesässä olisi vielä ketään. Humiseva metsä itsessään ja luonnon muut äänet, kuten pöllöjen huhuilu ovat mukavaa taustamelua ja sitten kun kevät etenee, ne ensimmäiset muuttolintujen huutelut saa kuulla tämän luontokameran välittämänä, sillä kamera on Latviassa. Se on joka vuosi sellainen ilo, ettei moista toista. Linnut huutelevat olevansa matkallaan ja tuovat kevään tullessaan. Sitä odotellessa!

Näillä lyhyillä terveisillä toivottelen hyvää alkavaa viikkoa kaikille.

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Makuuhuoneesta vierashuone-orangeriaksi

Instaa seuraavat ovatkin jo muutamia makupaloja nähneet tämän viikon puuhistamme, mutta nyt tuolla entisessä makuuhuoneessamme, joka muuntui vierashuone-orangeriaksi, ollaan melkein valmiita. Tervetuloa siis virtuaalivilkaisulle uuteen huoneeseen Jovelassa!



Koko homma lähti pohdinnosta tai oikeastaan enemmänkin huomiosta, ettei tuo huone toimi meillä makuuhuoneena. Siellä on pyöritelty mööpeleitä, jopa rakennettu paremmin tuohon tilaan sopiva sänky ja ostettu mittatilauspatja erikoismitoilla, mutta aina vaan huomattiin, ettei huone palvele tarpeitamme lainkaan. Siihen on yksi selkeä syykin: mittasuhteet. Huone ei ole erityisen pieni, se on 15m2 kokoinen, mutta mittasuhteiltaan haastava, sillä vaikkakin huone on yli 5,5 metriä pitkä, sen syvyys on nippanappa 2,7 metriä, ja kun huone on vielä joskus ollut 2 pientä kammaria ja sen puolivälin tienoilla on pätkä väliseinää (näkyy noissa kuvissa) ja väliseinän takana on kaakeliuuni, ei parisänkyä pysyvässä käytössä voi laittaa kuin yhteen suuntaan. Se sitten jätti sängyn päädyn ja ikkunaseinän väliin sen 70 cm kulkutilaa, jonka myötä niin me kuin yövieraamme kolhivat kinttujaan sänkyjen kulmiin ja tavaroiden kantaminen huoneen toisesta päästä toiseen oli haastavaa. Eikä huonetta sitten muuhun voinutkaan käyttää, kuin nukkumiseen.

Pakollinen makuuhuone?

Pohdimme onko meillä oltava erikseen makuuhuone? Tässä asiassa oletus on standardi ja jostain syystä myös meillä on ollut automaattisena ajatusmallina, että jos kodissa on enemmän kuin yksi huone, toisen niistä on oltava makuuhuone. Harvassa on ne kodit, joissa ei oletuksena jo rakennusvaiheessa olisi makuuhuonetta, mutta tarvitaanko makuuhuoneeksi korvamerkittyä huonetta aina? Lapsiperheissä varmaankin kyllä, lapsi kaipaa kasvaessaan omaa tilaa, mutta kahden aikuisen taloudessa? Tulimme siihen johtopäätökseen, että ei tarvita. Meillä on muita tarpeita huoneelle tässä 120 neliön kaksiossamme, joka talo oikeastaan on. Täällä on tupa, sali, välitila-läpikulkuhuone, jossa on vedetön vessamme ja viemäritön kylpyhuoneemme, eteinen ja sitten tuo yksi erikoisen mallinen huone, joka oli makuuhuoneemme.

Huone tarpeen mukaan

Meillä on tarve vierashuoneelle, alkuvuodesta keväälle paikalle, jossa voi kasvattaa taimia ilman, että koko huusholli on kuukausia sekaisin ja talvisin meillä olisi tarvetta pienelle orangerialle, jossa sitruuna- mandariini- ja arikoosipuumme voivat talvehtia. Tupaan ne eivät mahdu, salissa ne eivät kissojen vuoksi voi olla, mutta ihan omaa orangeriaakaan ei ole olemassa. Tämä huone on kuin tehty näitä kaikkia tarpeita varten!

1) Kun muutimme kaupungista tänne maalle,  oma "seurapiirimme" jäi sinne 200 kilometrin päähän, joten meillä käy viikonloppu- ja lomavieraita. Jos on kinkerit, yöpyjiä voi olla useitakin ja silloin olisi tarpeen yöpaikat, jotka eivät tee koko talosta yömajaa. Nyt tuolla huoneessa on arkikäytössä 1 varavuode, jonka voi levittää parivuoteeksi. Keväällä näiden tilalle tulee talon oma metallisänky, joka sekin on parivuoteeksi avautuva ja sen alle saa nuo kaksi varavuodetta piiloon. Tarvittaessa siis huoneen "orangeria-puolelle" voi levittää myös vierasparivuoteen siten, että molemmille puolille on oma sisäänkäyntinsä ja tilojen väliin voi vetää väliverhon! Hieman omaa yörauhaa ja 4 mahtuu yöpymään samassa huoneessa omissa unisopeissaan.

2) Huoneessa ei ole erillistä lämmitystä arkisin, se on siis juuri sopivan viileä sitruspuiden talvehtimiselle. Huone on myös erittäin valoisa suurten ikkunoidensa vuoksi. Sitten kun on aika laittaa taimia kasvamaan, alkaa myös hiljalleen se aika, kun talvehtivia sitruspuita aletaan herätellä kevättä kohti.



3) Taimikausi alkaa tässä helmikuussa kun laitellaan esimerkiksi paprikan siemenet multiin. Sitä ja tulevaa taimikautta varten hankittiin Byggmaxista pukkijalat (5,95 kpl) ja niiden päälle laitettiin vessahuoneen ison kaapin purkamisen jälkeen vapautuneet pitkät täyspuiset hyllylevyt. Taimikasvatukselle on nyt oma paikka, joka ei ole muun tiellä ja kun kasvatuskausi on ohi, pukkijalat ja levyt saa siististi piiloon pois tieltä.



Tuolle yhdelle tilapäistaimipöydälle mahtuisi yli 100 tainta ja taimien kasvettua suuremmiksi, ne voi jakaa toiselle samanlaiselle pöydälle, joka mahtuu toisen ikkunan eteen. Jos sitten sattuu isompi poppoo vieraita taloon taimiaikaan, nuo kasvatusalustat taimipöytineen voi nostaa takan ja kaakeliuunin väliin juuri siihen kohtaan, joka ennen jakoi väliseinällä tilan kahdeksi huoneeksi.


Vaatekaappimme mahtui juuri passelisti tuvan puoleiselle seinälle kuin siihen tehtynä. Se meinaan on täydelleen seinän ja oven karmin välissä, ei senttiäkään vajaana tai yli menevänä! Kaakeliuuni on ns. kylmä uuni, sitä ei voi käyttää, mutta sen sisällä poltetaan kyllä palkkikynttilöitä.

Pöydällä on puutarhakirjoja ja mandariinipuu, jossa on yksi hedelmä viime vuoden satona. Jospa se tänä vuonna innostuisi kukkimaan ja tekemään uusia hedelmiä runsaammin. Sitruuna, joka talvehtii nyt takan päällä, on jo uusia alkuja täynnä.


Ja tuolla on varsinainen vierashuonepuoli. Huoneen päätyseinä on ollut maalaamattomana siitä saakka kun se paperoitiin makulatuurilla yli 4 vuotta sitten. Muu huoneesta tapetoitiin, mutta tuo jätettiin tapetitta, koska seinän peitti suuri vaatekaappi. Nyt päätyseinä maalattiin kyyhkynharmaalla kalkkimaalilla. Kuvassa Mai, joka heti omi vuoteen itselleen, on juuri loikkaamassa päiväsängylle, joka tosiaan saadaan avattua parivuodemittaan. Arkikäytössä se ei toimisi, sillä tila jäisi taas sangen hankalaksi, mutta vierailujen ajan se toiminee hyvin.


Päivisin vuoteen päällä on päiväpeitto, joka peittää alleen ehkäpä ihanimman pussilakanan ikinä! Koirien kynnet kuitenkin rikkovat pussilakanoita, kun molemmat ajoittain petaavat paikkaansa. Tuonne vierashuonepuolelle huonetta on muuten oma sisäänkäyntikin. Ovi sijaitsee sängyn vasemmalla puolella ja johtaa välihuoneeseen.


Tällainen siitä sitten tuli ja olen ihan pökerryksissä ilosta! En malttaisi millään odottaa taimikautta ja nythän sitä ei enää odotella, vaan tänään multiin menee ne paprikan siemenet. Pitää vaan mennä Gerdasta kaivelemaan esille kasvatuslampun alusta, jotta saadaan tyypeille hieman lisävaloa ja lämpöä.

Tuossa lattialla valkoisen kaapin edessä on muuten aprikoosipuut ja kellon vasemmalla puolella takan päällä on meidän toinen sitruunapuu. Korkeampi puu valkoisella pöydällä on mandariinipuu ja oksien seasta pilkistää sen ainoa hedelmä. Pöydän alta taas pilkistää pyykkikorit. Nekin kivasti piilossa, mutta helposti saatavilla. Niin! Ja sähkötakka tosiaan myös maalattiin! Sen moderni pinta on ärsyttänyt itseäni suunnattomasti ja olin jo heivaamassa koko takkaa myytäväksi, mutta päätettiin sitten kokeilla siihen kalkkimaalia ja sehän on nyt ihan kiva! Laitoin takkaan vielä muutaman metallikoristeen maalauksen jälkeen. Takka on ihan kiva olemassa jos tarvitsee lämmittää huonetta tovin. On sievempi kuin irtopatteri ja se tarjoaa myös kaivatun laskutason talvehtijoille.


Tällainen on ollut paluu arkeen ja Jovelaan työpainotteisen kauden jälkeen. Tällä viikolla rymsteerattiin myös sitä välitilahuonetta, jossa on vedetön vessamme. Sitä järkeistettiin purkamalla iso kaappi pois ja laittamalla tilalle pienempi kaappi, joka jättää enemmän tilaa muille tilan funktioille, kuten pulsaattorille.

Missä me nukumme, mitä tapahtui ihanalle ekopatjalle?


Arvaan jonkun siellä miettivän ;) Tähän palaamme ensi viikolla jos vaan saamme valmista aikaiseksi, mutta saliin tulee nyt tarvittaessa yöpaikat neljälle ihmiselle, joista kaksi olemme me ja siitä ihanasta mittatilausekopaljasta tulee jättiottomaani! Taloon tulee siis ilman sirkustemppuja ja lattioilla seilaavia varapatjoja nukkumapaikat 9:lle ihmiselle ja toki vielä sitten, jos kinkerit kasvavat, niitä ilmapatjojakin voi vielä joihinkin nurkkiin laittaa kulkua hankaloittamaan.

Täällä jatkuu puuhat! Vieteriä kiinnittämään, siemeniä multaan piilottamaan ja muualla sijaitsevia kaaoksia selättämään siis!

Aurinkoista sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille siellä!

Lämmöllä

Jovelan Johanna

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Paluu arkeen

Tässä on taas muutama viikko hurahtanut omissa puuhissa työn äärellä ja vuosikin on ehtinyt vaihtua. Nämä talvet muutenkin tarjoavat sangen laihasti kerrottavaa, kun puutarha on talviunillaan ja talossa ei tapahdu juuri muuta kuin sitä ihan tavallista arkea ja töitä, jotka ajoittain vievät koko akan mennessään. Olin  hyvän tovin reissussakin, jonka myötä paluun kotiin on taas ollut kerrassaan makoisaa. On aika palata taas arkeen ja sunnuntaipostauksiin!

Vuosi on vaihtunut ja on uusien suunnitelmien aika! Vuoden vaihtuessa sitä jotenkin virkistyy ja alkaa suunnata ajatuksiaan kohti kevättä ja kesää, lähinnä puutarhan seuraavaa satokautta. Tässä vaiheessa meillä on jo sen verran elämää takana tässä talossa, että seuraavan satokauden suunnitelmat tulevat melkein itsestään. Sitä jo hieman ymmärtää mitkä kasvatettavat viihtyvät täällä, mistä on meille muutakin kuin vain kasvattamisen iloa ja ehkäpä sellainen kiihkein kokeilun terä on jo taittunut. Varmuudella kuitenkin vuoden vaihtuminen käynnistää siemenluetteloiden selailun ja puutarhasuunnitelmat tulevalle keväälle ja niin on käynyt tänäkin vuonna. Valon päivittäinen määrä lisääntyy ja siemenluetteloiden sivut kääntyvät hiirenkorville nurkistaan.


Viime vuoden puutarhapuuhista tämä siemenrengasidea oli varmasti antoisin. Vaikka täällä on nyt jo muutaman vuoden ajan kasvateltu itselle syötävää, yhä edelleen ollaan ihan uunoja sen suhteen mikä mullasta nousevista on toivottu taimi ja mikä rikkaruohoa. On jopa käynyt niin (2016), että olen nyppinyt melkein koko penkillisen porkkanaa rikkaruohona ja laatikkoon jäi mielestäni porkkanan alkujen näköisiä rikkaruohoja kasvamaan. Onmy! Se harmitti sen verran, että viime kesälle kaikki suoraan kasvatuslaatikoihin kylvetyt siemenet laitettiin vessapaperirullista leikattuihin renkaisiin. Ja se toimi! Voi miten helppoa oli pitää kasvatuslaatikot ruodussa, kun varmuudella tiesi renkaiden ulkopuolella kasvavien olevan rikkaruohoja ja renkaiden sisällä kasvavien olevan todennäköisemmin sitä mitä pitikin. Kesän aikana paperirenkaat maantuivat multaan. Nuo vessahuuhtelukelpoisiksi mainostetut toimivat myös hyvin, ne lösähtivät kastelun myötä, mutta jättivät valkoisen renkaan multaan riittävän pitkäksi ajaksi, jotta niitä saattoi käyttää tässä mielessä. Tänä vuonna ehdottomasti kylvämme siemenet tällä tavalla uudelleen.


Ehdin tässä jo tekemään alustavaa kasvatussuunnitelmaa, johon taatusti tulee muutoksia tavalliseen tapaan, kun vastaan kuitenkin tulee joku uusi innostava kasvatettava.  Osa aiemman satokauden kasvatetuista nousee uudelleen, jos vaan elävät yli talven kuten aiemmin ovat tehneet ja viime vuonna säilöimme ensimmäistä kertaa siemeniäkin runsaasti. Monivuotisia kasvatettavia meillä on vaikkapa piparjuuri, jotkut monivuotiset yrtit ja maa-artisokka. Satokaudelle 2018 varmuudella kasvatamme lisäksi tavallista ruokaperunaa, sinistä/lilaa perunaa, pinkkiä perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, sipulia, valkosipulia, yrttejä, lilapalkoherneitä, kurpitsaa ja mansikkaa. Kasvihuoneissa saa tavalliseen tapaan kasvaa runsaasti erilaisia tomaattilaatuja, kurkkua ja paprikaa, mutta varmaan myös jotain ihan uuttakin. Viime vuonna istutetut vadelmat tekevät toivottavasti kunnon sadon nyt tulevana satokautena. Noin muuten viime vuonna marjasatokausi oli kyllä hyvä. Erityisesti mustaherukkaa tuli paljon. Tänä vuonna sitten odotellaan hyvää vadelmasatoa!

Jos viime kesä oli sään osalta outo, niin sitä on kyllä tämä talvikin ollut. Vuoroin vaikka mitä, muttei kauaa ja sitten taas jotain muuta. Tässä esimerkiksi on kaksi peräkkäistä päivää meillä. Toinen on kuin maaliskuu ja toinen postikorttitalvi.


Välillä on ollut myrskyjä ja sähköt menneet niin meiltä kuin monelta muultakin taloudelta. Meillä se ei suurempia huolia aiheuta, mutta pohjoisessa on ihmiset olleet kovilla, kun sähkökatkoksia on saattanut olla viikonkin verran, eikä nykyiset kodit toimi harmeitta ilman sähköä. Kovia pakkasia ei ole ollut täällä meillä lainkaan - talven toistaiseksi kovimmat miinuksetkin osuivat juuri sille viikolle, kun emme olleet kotona ollenkaan. Lumitöihin ei ole uhrattu hikeä ja aikaa, koska se mikä on alas tullut, on kadonnut sateiden myötä seuraavana päivänä. Erikoinen talvi tämä 2017/2018. Meillä on lisälämpöpatteritkin edelleen kesälomalla Gerdassa. Ollaan pärjätty ilmankin.

Nyt loppuviikosta on ollut jotenkin keväinen olo muutenkin. Talvihan ei ole vielä likimainkaan ohi, mutta valon määrä kasvaa selkeästi joka päivä. Valo ja ilma on erilainen ja tuoksuu kevään lupauksilta. Hyvinhän tässä ehtii vielä tulla vaikka millaiset pakkaset ja lunta pitkänkin puntin verran, mutta silti tällä viikolla ilmassa on ollut kevään ensimmäisiä viestejä. Valo viipyy horisontissa pidempään ja sen sävy on muuttunut. Lehtopöllöt huutelee yössä itselleen siippaa ja peurat ovat siirtyneet meidän puolelle peltoja - se tuntuu tapahtuvan aina näihin aikoihin jos on leutoa.

Tänä viikonloppuna on muuten lintujen pihabongausviikonloppu. Oletteko osallistuneet? Meillä käy niin kiva kokoelma erilaisia lintuja ja yksi erikoisempikin vieras lintulaudalla, että on hauskaa raportoida niistä Birdlifelle.

Meillä alkaa pieni sisäremppaosuus tässä pian, kun asetutaan kunnolla takaisin taloksi kotiin. Tuolla makkarissa saatetaan muutama kesken jäänyt juttu päätökseen ja sen huoneen rooli tulee myös muuttumaan enemmän meidän tarpeita vastaavaksi. Tästä lisää ensi viikolla

Keväämmällä myös etupihalle tulee muutos, se ei vaan taivu siihen rotiin, johon yritämme sitä saada, joten plan B otetaan käyttöön.

Uusi vuosi, uusia puuhia - kuten aina. Täällä ei hommat tekemällä lopu, eikä ole väliksikään. Talvisin vedetään henkeä ja sitten taas mennään. 2018 ei varmaankaan ole yhtään sen vähäpuuhaisempi kuin aiemmatkaan vuoden.


Mitä teille kuuluu vuoden vaihduttua? Uusia suunnitelmia tiedossa?

Lämpimin terveisin



Jovelan Johanna

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Yksikätisen jouluvalmistelut

Tänä(kin) vuonna Jovelan joulua tehdään maltillisin elkein. Oli tarkoituksena kääriä muutamia paketteja kuluvana viikonloppuna ja tehdä joululaatikot, ehkä perheen perinteinen joulukakkukin, mutta eipäs tuo nyt onnistu, vaikka mieli tekisi. Käsi ei nyt vaan kestä mitään ylimääräisiä hauskoja, kun ei meinaa oikeen kestää tavallisia arkisia työasioitakaan kipuilematta kiukkuisesti. Sellaista se on, kun kohdalle osuu ja ainoa hoito on nollata vaivan aiheuttaja, eli rasitus. Sitä rasitusta taas ei voi juuri nyt työsaralla ihan toivotulla tavalla karsia, joten pitää karsia vapaa-ajan iloista sen mitä pystyy ja ottaa sitten tuo itse jouluaika levon, rentoutumisen ja loman merkeissä - jospa bursiitti-ilkiö siitä sitten ymmärtää poistua areenalta.

Joulu tulee niin tai näin, eikä meillä isännän kanssa mitään hullunmyllyä muutenkaan ole ollut ajatuksena järjestää. Olemme kahden elukoiden kanssa ja tehdään mitä lystää. Isäntä on ottanut arjen pyörittämisen harteilleen likimain yksin, kunnes emännän käsi taas kestää ja joulua ollaan laiteltu hieman nurkille sen verran mitä on huvittanut. Pieniä juttuja vainen, siellä ja täällä. Mitään uuttakaan ei meinata hankkia tänä vuonna.

Jos ei muuta, niin Jovelan pääovi ainakin on komeimmillaan näin jouluaikaan. Pitäähän julkisivun olla kunnossa, kuten sanotaan! On sammalta, jäkälää, valoa, havua ja omenoita, jotka sitten keväällä kierrätetään tomaattilan lannoitteeksi.


Ilmojen puolesta voisi olla mitä vaan. Täällä sataa vuorotellen vettä ja lunta ja kaikkea sen väliltä. Välillä paistaa aurinko niin kirkkaasti ja sitten saattaa taas olla suorastaan kaatosadetta. Ei ole ollut saunavedestä pulaa, tai lisälämmitykselle tarvetta. Meillä on yhä edelleen, joulukuun puolivälin paikkeilla vain salissa sähköpatteri päällä. Se on ainutlaatuisen erikoista se. Tässä talossa kun ei ole mitään lämmitysjärjestelmää, vain uunit, paitsi mainitussa salissa, jossa ei ole toimivaa uunia lainkaan. Irtosähköpatterit ovat siis edelleen kesälomalla. Mahtavaa!

Kammarissa ja tuvassa tuoksuu hyasinteille - ne ovat lempijoulukukkiani, joita ilman joulu ei tule. Muutama lempikoriste on nostettu esille, omenapyramideja on siellä ja täällä ja tuvan kuivatusorren kattoteline pitelee itsenäisyyden kuusen kävyistä tehtyjä koristeita. Riittää joulukoristeiden osalta meille nämä. Tupa itse punaisine tapetteineen ja kupareineen on sellainen koko vuoden jouluhuone, ettei se liikaa kuorruttelua tarvitse ollakseen jouluinen.


Onpa huikeaa ajatella, ettei tässä ole montaa kuukautta kun jo kevät antaa merkkejä tulostaan. Luonnonvaloa sitä kaipaakin, ovat illat kovin pitkiä kun ne pitää aloittaa jo päivällä, vaikka toisaalta kirkkaalla säällä tähtitaivas on aivan voittamattoman hieno. Mutta, pihalla on aivan sysimustaa, ellei kuu loimota taivaalla. Hyvä kun rakennukset erottaa pimeydestä.

Gerdan kuistillekin laitettiin pieniä valoja ilman tulipalovaaraa. Meillä on ollut jo pari vuotta käytössä nämä Clasulta ostetut led-kruunukynttilät, jotka toimii kahdella AA-patterilla. Yksillä pattereilla ollaan pärjätty aina koko talvi ja sitä ennen osan syksyäkin! Täksi talveksi led-kynttilät siirrettiin Gerdan kuistille ja ikkunoille.


Näin lyhyisiin terveisiin jää nyt sunnuntaipostaus, jotta käsi saisi yhden kunnon lepopäivän. Palaan kyllä vielä ennen joulua jutustelemaan tänne, mutta ensi viikonloppu on meillä kovin kiireinen, enkä välttämättä ehdi tänne kertomaan kuulumisia.



Mutta, kuunnelmavinkki pitää silti laittaa! Nimittäin omiin lapsuuden jouluihin kuului vahvasti myös kuunnelmat. Ei ollut joulua ilman Noita Nokinenän hauskaa joulutarinaa, ja niitä kuuntelen edelleenkin jouluvalmisteluiden viihteenä. Toinen lapsuudesta saakka mukana kulkenut kuunnelmasarja on ratkiriemukas Knalli & Sateenvarjo, joka kertoo kahdesta varsin tohelosta brittiläisestä virkamiehestä, joiden tuumaan tarttuminen johtaa aina jos millaiseen sähellykseen. Yle on julkaissut myös näitä hauskoja kuunnelmia kuunneltavaksi Areenassa, siis Nokineniä ja Knalli & Sateenvarjoja, joista heitän vinkkinä nyt viimeksi mainitun sarjan jakson Kirje Joulupukille, joka on sangen poskilihaksia koetteleva tarina. Mikäänhän ei voi mennä pieleen.. Taattua brittihuumoria loistavin suomalaisin ääninäyttelijöin. Viihdettä kerrassaan!

Ennen seuraavaa postausta löydät meidät halutessasi instasta, jonne saattaa jokunenkin kuva aineellistua ennen jouluviikkoa :)

Joulunodotuksen iloa suuntiinne toivotellen

Jovelan Johanna

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Inventaario ruokakomerolla

Miten hauskaa on vaan olla kotona. Pihan sysimustassa pimeydessä lämpiää sauna. Isäntä katselee sohvalla padillaan joitain taontavideoita korvanappi korvassaan ja Freya-kissa sylissään. Itse köllöttelen divaanilla vällyjen alla Pippa-kissa kyljessä kuunnellen kuunnelmaa ja aloitellen sunnuntaipostausta. Näin viikonloppuisin siinä usein sitten tovin kuluttua käy niin, että silmät alkavat lupsua ja painuvat kiinni. Kissa hurisee vieressä, kaikkialla on hiljaista ja hämärää. Uni livahtaa silmään varkain ja me tuhisemme Pipan kanssa kilpaa. Silloin isäntä sanoo Jovelan emännän olevan palaverissa kissan kanssa. Aiheena on aina yksi ja sama: montako katkarapua kuuluu laittaa kissojen jouluruokalautaselle! Mutta tänään päivänokoset on jo otettu ja saunaa odotellessa ryystellään kupit kahvia ja nakutellaan sunnuntaipostaus eetteriin. Viime sunnuntaina en päässyt kuulumisia kertomaan, koska olkatulehdus, eli bursiitti tuli kylään samaan aikaan kulkutaudin kanssa. Puolen viikkoa siinä meni niistellessä ja röhäillessä oikea käsi kipeänä. Vaan se oli silloin ja nyt ollaan taas normaalissa arjessa, joka kuluu töiden merkeissä. Eilen sitten isännän kanssa hoidettiin pois ruokakomeron, eli kotivaralamme vuosi-inventaario. Olipas se homma!

Nykyisellään homma on tosiaan hieman suurehko yhdelle päivälle tehtäväksi, joten isäntä tyhjensi komeron loppuviikosta valmiiksi odottamaan lauantaita. Eilen ruokakomeron viimeiset nurkat tyhjennettiin, hyllyt pyyhittiin ja koko komero imuroitiin huolellisesti.


Hieman oli oudon näköistä, kun kaikki hyllyt olivat tyhjillään. Koska ruokakomero on tehty tilaan, jossa ennen oli romahtaneen leivinuunin pesäosa, se on hieman hassun muotoinen, mutta kuitenkin riittävän tilava, jotta sinne saa reilusti tavaraa ja sisälle voi kulkea kunnolla. Osa uunin tiilimuurista on jäljellä, koska sitä ei uskalla purkaa liikaa, ettei tuvan puolella näkyvälle muuriseinälle käy hassusti. Kun ruokakomeroon astuu kunnolla sisälle, voi kurkata muuriseinän nurkan taakse, jossa yleensä on jotain vuodenaikaan liittyvää silkaksi silmäniloksi.


Tuvanvastainen tiilimuuriseinä näyttää tältä, aika hassulta, mutta siinäkin on hyödynnetty jokainen kolo ja taso.


Alkusyksystä ja joskus kesän aikaan parikin lukijaa kyseli mitä kaikkea meillä on kotivarassa nykyään ja onko sen sisältö muuttunut paljon sinä aikana kun olemme asuneet täällä. Pohdiskelin tuota eilen kun järjestelimme tavaroita takaisin komeroon. Ruokakomeron sisältö on muuttunut oikeastaan aika vähän. Meillä kotivarassa on vain sellaisia tarpeita, joita käytämme muutenkin, ei mitään lopunaikojen palvojien preppailumeininkiä kuivatettuine lihoineen ja maailmanlopun muonineen. Ruokakomeromme on oikeastaan sellainen pieni kotipuoti, josta otamme mitä tarvitsemme, jotta jokaista tarvetta ei tarvitse kaupan kautta hakea yksitellen. Ostamme tarjouksista useamman ja käytämme aikajärjestyksessä pois. Harvemmin mikään arkinen tarve loppuu kesken ja kun ruokakomerolla varasto käy vähiin, hankimme seuraavan satsin lisää tarjoushinnoin.

Yksi meille uusi tulokas kuitenkin tuli mieleen ja se on tuo hyllyllä näkyvä iskukuumennettu kestomaito, joka säilyy muutaman kuukauden. Niitä meillä on nykyään aina muutama komerossa, koska akuutti pannukakku-, räiskäle-, riisipuuro- tai perunamuusikohtaus on hankalasti hoidettavissa ilman maitoa ja maitojauhe, jota meillä on myös aina, ei ole ihan sama asia.

Näiden kuvien mukaan meillä syödään paljon pastaa, käytetään ketsuppia ja sokeria, hillotaan hillosokerilla ja elukoita varten on kokonainen hyllyllinen ruokaa. Myös omatekoista pikkelssiä ja kuivahiivaa on tallentunut kameraan.


Purkkeja piisaa! On itse tehtyä ja ostettua, kokonainen puulaatikollinen kissanruokapusseja, jono sinappia, mausteita, kahvia ja kuivurilla kuivattuja herkkuja, kuten banaanilastuja.


Teetä kunnon laatikollinen, vierasvaraksi ja omaan suuhun keksejä, tarjouksesta ostettuja makeuttajia, jotka aina loppuvat kesken kun vielä yhden painalluksen tarvitsisi, isoissa 5 litran vesipulloissa riisiä ja makaroonia makaroonilaatikkoa varten, tummaa riisiä koirille, tomaattimurskaa ja -sosetta, kahvipapuja, perusraaka-aineita monenlaisiin pastoihin ja patoihin, majoneesiakin näyttää olevan jonon verran. Lisäksi hyllyillä on tietenkin kaikenlaisia jauhoja leivontaan, suurustamiseen, kuorruttamiseen ja muuhun kokkailuun, itse tehtyjä yrttisuoloja, lihaliemikuutioita, kuivattuja hedelmiä, lisukkeita suolakurkuista kapriksiin, oman sadon hilloja, hyytelöitä ja kompotteja, muutama litra öljyjä, erilaisia etikoita, sushi-tarpeita - kaikkea mitä tarvitsee kokkaillessa ja leipoessa. Jossain tuolla reunalla, kameran saatuttamattomissa on myös pino leivinpaperia, tuorekelmua, foliota ja paperipusseja sekä itse tehtyä mustaviinimarjalikööriä ja ihan lattiatasossa ämpärillinen siemeniä linnuille, vessapaperipaali, kissanhiekkaa ja hygieniatuotteita sekä korillinen mallas- ja virvoitusjuomia.


Ruokakomeron päädyssä on juomahylly, josta löytyy kekkerijuomia meille ja vieraillemme. Kahdestaan ei tule poksauteltua korkkia auki, mutta vieraiden tullessa kilistelemme yhdessä. Ei viitsisi sitäkään varten ajella kaupunkiin saakka, joten juomahyllystä löytyy erilaisia viinejä erilaisiin tarpeisiin. Katossa ja sisääntulon puolella komeroa roikkuu yrttejä ja sipulia, jotka ovat tykänneet olla ruokakomerossa, jossa on pimeää, ilmavaa ja viileää. Komero pysyy viileänä kesälläkin, ja talvella se pysyy plussalla kovimmillakin pakkasilla.


Koska ruokakomerossa on yrttejä, siellä tuoksuu aina ihanalle. Lisäksi komeron katosta roikkuu kankaisia pusseja, joissa on kanelia ja neilikkaa sisällä. Pidän mausteiden tuoksusta. Nyt jouluiseen aikaan komerossa on myös kuivattuja appelsiiniviipaleita ja kanelitankoja sekä tähtianiksia pusseissa, ihan vaan koristeena. Lyhty on patterikäyttöinen ja se on komerossa tarvetta varten. Jos tulee sähkökatkos, komerossa ei näe kättäänkään ilman valoa!


Siinäpä se, pähkinänkuoressaan tuo meidän ruokakomeromme, oma lapsellinen haaveeni ikiomasta kotipuodista, jonne voi mennä ostoksille päivittäin ja se on toiminut erittäin hyvin - niin hyvin, etten ilman enää olisi millään! Tämän kummempia ei tällä viikolla täällä sitten puuhailtukaan, tuo käsi ei oikeen anna mitään ihmeellisyyksiä tehdä vieläkään, mutta ruokakomeroinventaario oli kyllä puuha kerrassaan!

Joulurauhaa odotellessa

Lueskelin tällä viikolla nelisen sataa vuotta vanhaa joulurauhan julistusta. 1600-luvulla julistettu joulurauha nykyihmisen korvaan kuulostaa enemmänkin syyteluennalta, mutta mitähän miettisi sen ajan ihminen nykyajan jouluista oman aikansa joulurauhan julistuksen hengessä? Siihen aikaan kiellettiin kaikenlainen kaupustelu jouluna tietyn ajan jälkeen ja juomien tarjoilukin määräytyi jumalanpalveluksen ajankohdan mukaan. Hyvin ankarasti manattiin olemaan juoksemasta ympäri kaupunkia "kuin perkeleet" sillä asuvaisten tuli pysyä kotonaan ja rauhallisesti juhlaa kunnioittaa. Lisäksi kehoitettiin välttämään ylensyömistä, ylenjuomista ja turhia valoja!

Turhista valoista ainakaan meitä Jovelalaisia ei voi syyttää - meillä palaa näin pimeän aikaan yksi pieni pöytälamppu tuvassa ja toinen tai kaksi vastaavaa salissa. Muuten valoa tuovat kynttilät - ellei sitten tehdä jotain valoa tarvitsevaa hommaa, jolloin on järkevää valaista enemmän, mutta noin muuten me elelemme lempeissä valoissa energiaa säästäen.

Ihan turhuuksien valoiksi en laske tätä tänään kuistille kieputeltua lempeää valosarjaa, joka toimii paristoilla, tai niitä Gerdan ikkunoille laitettuja, paristoilla toimivia kruunukynttilöitä, jotka palavat reilusti yli puoli vuotta kahdella AA-patterilla ulkolämpötilassa.  Meillä on sysipimeää täällä katuvalottoman tien varrella ja ilta tulee aikaisin. Näin joulua kohti mennessä sitä kaipaa hieman valopilkkuja muuten niin lempeään pimeyteen. Tänään sitä valoa sai sekä Gerdan ikkunat että tämä kuistimme.


Kotitonttu Aukustikin on ollut joulumielellä. Tänään on tehty lintujen joulukakut - niitä pähkinöitä ja sulatettua kookosvoita. Lintulaudalla käy sellainen kuhina, ettei ennen ole nähtykään. Hyvinkin kolmisen kymmentä siipiveikkoa saattaa olla samaan aikaan appeella! On siinä syytä olla kakut valmiina kaksin kappalein, ettei kesken lopu!

Isäntä kutsuu jo sunnuntai-illan saunaan, joten päätän sunnuntaipostauksen Ylen suotuisalla avustuksella taas kuunnelmavinkkeihin. Ihanaa, kun Yle on juhlavuoden kunniaksi vapauttanut kuunneltavaksi niin hirmuisen monta kivaa kuunnelmaa ja lisää on vielä tulossa joulukuussa!

Tämän viikon kuunnelmavinkkini ovat siis:

Leikkimurha "Kolmella oppineella herrasmiehellä on tapana, kullakin vuorollaan, järjestää keskinäisiin illanviettoihin jokin pieni yllätysjekku. Tällä kertaa kyseessä on tavallista oudompi, jopa pelottava kuje. Ilta näyttää kuitenkin kääntyvän leikin ja naurun puolelle. Vai kääntyykö sittenkään?"

Atorox - Koneihminen Miten käykään kun maailman ensimmäinen ihmisrobotti varastetaan ja robotin mukana katoaa myös 15 aivotallennenauhaa, joiden kautta robotille voi määritellä persoonallisuuden Auervaarasta mestarivarkaaseen?

Suloista alkavaa joulukuuta ensi viikolla ja mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille siellä toivottelee

Jovelan Johanna

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kehruulla

Tällä viikolla, tarkalleen eilen koitti kovasti odotettu kehräyskurssi, jolle olimme ilmoittautuneet naapurivaarassa, eli "peltojen toispual" asuvan ystäväni kanssa jo alkusyksystä. Meitä kahta vanhan talon uusemäntää yhdistää vanhan talon kodiksi kunnostamisen lisäksi myös kiinnostus erilaisiin perinnetaitoihin, joihin tutustumisessa ja haltuunotossa ystäväni on kunnostautunut erityisesti erilaisten kädentaitojen saralla. Tällä kertaa hän sai puhuttua minutkin kurssille - eipä siihen suostutteluun tosin vaadittu sen kummempaa kuin pirautus luurilla, että kehruukurssi olisi tarjolla naapurikaupungissa ja olin jo innoissani lähdössä mukaan. Ajatus kehruutaidon opettelusta oli jo ollut ajatuksissa muutenkin. Muistaakseni viime talvella törmäsin rentoutusvideoonkin, joka sisältönä käsittää tunnin verran kehruuta. Tasainen rauhallinen rukin ääni, samat toistuvat käsiliikkeet, suorastaan meditatiivista katsottavaa! Kun ystäväni sitten soitteli kehräyskurssista, olin jo melkein rukki kainalossa menossa kehräämään. Pari kuukautta kuitenkin piti odotella ilmoittautumisesta ennen kun suuntasimme kehruupäiväksi kutsutulle kurssille ja se oli kokemus kerrassaan!



Meillähän on talon mukana tullut parikin rukkia, joilla tässä talossa on kehrätty villaa langoiksi. Yksi rukki on edelleen ullakolla, toinen oli Gerdassa, enkä ikipäivänä olisi omin neuvoineni osannut kumpaakaan käyttää. Tämä seikka kävikin hyvin selväksi heti kurssin alussa.

Aloitetaan vaikkapa sellaisesta huvittavasta seikasta, että asetuin kurssirukin taakse väärinpäin, siis siten, että edessäni oleva rukki oli väärä kylki itseeni päin. Tässä voikin heti tehdä selväksi miten noviisi tällä saralla olin, enkä rehellisesti sanottuna kurssin jälkeenkään voi mitenkään taidoillani loistaa, mutta jotain opin sentään ja kehruukipinä on sytytetty! Kehrääminen aloitetaan siis asettumalla rukin oikealle puolelle valmisuasentoon. Rukin oikea puoli ei olekaan se "syvennyspuoli", johon olettaisi kehrääjän mukavasti asettuvan, vaan se toinen puoli, joka omaan silmääni näytti rukin selkäpuolelta. Myöskään rukin perässä oleva tappimainen kahva ei olekaan siinä helpottamassa rukin siirtelyä, eikä se olekaan löystynyt tappi, vaan tappi jonka pitääkin olla löysä, sillä sillä onkin ihan oikea toiminto! Tapista, eli ämmästä kiristetään rukin pyörän lankaa.


Kuvassa lattialla näkyy harjoitusvillaa, joka ei ole valmista lankaa, vaan lankamaisen haituvaista haurasta villaa.

Verrattain yksikertaiselta näyttävä puuha noin ylipäätään on suoraan sanottuna haastavaa ja vaatii harjoittelua. Ensimmäiset kaksi tuntia kurssista meni siihen, että sain ylipäätään jotain kiertymään puolalle ilman, että harjoitusvillanauha katkesi, jota se teki likimain tusinan kertaa vartissa. Oli suunnattoman haastavaa kyetä ohjaamaan harjoitusvillanauhaa kierteellä puolalle ja samaan aikaan polkemaan rukkia. Se kuulostaa helpolta. Mikäs siinä on, senkus polkee vaan, sitähän varten rukissa on poljin. Vaan kun se ei menekään niin! Rukin pyörää ei voi polkea kuin palkeita tai lankaan ei kehity kierrettä ja taas toisaalta kun polkee rauhallisemmin, rukin pyörä ei jaksa mennä ihan kokonaista kierrosta ja juuri kun rukin ohjain on nousemassa ylös ja painat polkimesta lisää vauhtia, pyörä lähteekin väärään suuntaan ja lanka - jos sitä nyt on ylipäätään ehtinyt saada puolalle, menee söherölle. Tämä oli harjoitusrukkini harmi, poljin ei vaan noussut takaisin toivotulla tavalla, joka vaikeutti aloittelijan ähräilyä rukillaan. Itselleni lisähaasteita eilen aiheutti se, että kurssipaikka oli koulussa, jonka lattiat eivät ole rukkiystävällisiä. Rukit liukuivat lattialla kunnes teippasimme ne maalarinteipeillä lattiaan.

Olen pohtinut monta kertaa omaa rukkia katsellessani, että miten lanka varsinaisesti muodostuu villasta rukilla kehrätessä? Nyt tiedän ja koska kehräämisen harjoittelun ensitunnit olivat melkoisen takkuista puuhaa, saman toistoa vailla onnistumisia, kurssin parhaat pisteet olisin saanut puhtaasti rukkitekniikasta. Koukattuani harjoitusvillan sen satakunta kertaa puolalle rukin oikeista koloista, osaan tämän taidon vaikka unissani. Seuraavaksi piti harjoittaa kättä oikealle käsituntumalle ohjaamaan harjoitusvillaa puolalle. Koska vastahakoisella polkimella varustetun rukin polkeminen yhdistettynä tähän taitoon oli niin haastavaa, kehräsin harjoitusvillaa kirjaimellisesti käsin, eli pyöräyttämällä rukin pyörääkin käsin. Oikeastihan puuhan pitäisi edetä siten, että yhdellä kädellä ohjataan kierrettä kohti rukkia pyöräyttämällä rukin pyörää kunnes käden ja rukin väliseen osaan villaa muodostuu kierre, joka taas vapautetaan puolalle ja toisella kädellä ohjataan villaa ohuelti kierteitä valvovalle kädelle, jonka (käsien välisellä) puolella taas kierrettä ei saa syntyä. Lukuisten villan katkeamisten ja hulvattomien söheröiden muodostamisen jälkeen aloin päästä hommasta jyvälle ja aivan kurssin loppupuolella jo sain kehrättyä lankaa myös polkemalla rukkia. Langan laatu tosin polkemalla kehrättynä oli verrattoman hupaisaa katsottavaa, mutta onnistuinpa kuitenkin saamaan lankaa puolalle ja pienen vyyhdin lankaa valmiiksi kurssipäivän aikana!



Kokeilin kahteen kertaan kehräämistä myös ihan karstatusta villasta harjoitusvillan sijaan. Voin sanoa, että se on aloittelijalle todella haastavaa ja karstatun villan suhteen olen aivan alkutekijöissä. Jos tässä vaiheessa pitäisi sukkalangat kehrätä karstatusta villasta, kylmin varpain saisi kulkea, eikä ne harjoitusvillalangatkaan ihan tuosta noin vaan käyttökelpoiseksi langaksi muuttuisi. Langan muodostaminen karstatusta villasta kehräämällä selkeästi vaatii paljon harjoittelua, enkä voi kuin ihailla heitä, jotka tämän taidon hallitsevat. Hatunnosto kaikille heille, jotka ylläpitävät tätä hienoa taitoa tuottaa villoista oikeaa villalankaa. Väitän, että myytävät käsin tehdyt lankavyyhdit ovat enemmän kuin hintojensa väärtejä.


Vasemmalla oma aikaansaannokseni ja oikealla ystäväni kertaa kahta kehrättyä lankaa yhdeksi kaksiväriseksi langaksi.

Oli kyllä niin hauska kehruupäivä ja kurssille osallistunut porukka mukava, kaikilla mitä ilmeisimmin lehmän hermot, sillä samoja haasteita eilisen aikana tuntui olevan kunkin kurssirukin äärellä hääränneellä ja lehmän hermoilla oli ohjaajammekin varustettu, sillä hän joutui opettamaan aina uudelleen samat asiat jokaiselle vuorollaan. Joukossamme selkeän poikkeuksen teki kehruutaidon jo haltuun ottanut rouva, jonka puolalle syntyi hienoa, ohuen ohutta koiran karvoista ja lampaan villasta kehrättyä lankaa. Hän on kyllä melkoinen Sherlokkikin, sillä siinä yhdessä porukalla jutustellessamme hän tunnisti minutkin blogia kirjoittavaksi Jovelan emännäksi, vaikkei blogeista ollutkaan mitään puhetta päivän aikana.


Kuvassa kurssilta kotiin hankittua lampaanvillaa ja edessä kanssakurssilaiselta lahjaksi saatua tummaa koirankarvavillaa.

Lämpimät terveiset siis ja kiitokset kehruukanssakurssilaisille kivasta päivästä jos satutte tänne tienne löytämään ja kiitos Anulle kotiinviemisistä, sain mukaani ihanan möykyn koirankarvaa jatkoharjoittelua varten. Täällä Jovelassa alkaa tänään oman rukin puhdistaminen ja katkenneen langan kiinnitys takaisin paikoilleen. Ilokseni huomasin tässä aamulla, että rukkimme noin muuten on ihan käyttökunnossa, pientä korjailua vain muutama osa vaatinee ja mikä parasta, rukin poljinlaudan palautin on loistokunnossa! Kevyt ukkovarpaan painantakin saa rukin pyörän pyörimään kevyesti ja poljin nousee hanakasti ylös sen sijaan, että vauhti hyytyy melkein heti, kuten harjoitusrukkini kanssa tapasi käydä.

Tonttuilua

Rinta rottingilla, ihan itse ja ohjaajan lukuisin neuvoin sain kun sainkin oheisen lumipallon kokoisen kerän villalankaa eilen tehdyksi, laadusta ei kannata mainita eikä siihen kuluneista tunneista. Langasta piti sitten jo kokeilla jotain nykertää ja koska en (ainakaan vielä) edelleenkään ole mikään puikkotaikuri, tein Jovelan uusimmalle asukkaalle, Aukusti-tontulle kaulurin. Aukusti on Jovelan kotitonttu ja saapui meille suuresta maailmasta varustettuna toiveella, että Aukusti seikkailisi instassa kertoen miten täällä valmistaudutaan jouluun ja millaisia puuhia talossa milloinkin tapahtuu. Aukusti kuuluu lastekirjaan pohjautuvaan elf on the shelf -tonttukuntaan, jonka jäseniä on nähty somessa viime vuosina. Toistaiseksi Aukusti on kotiutunut Jovelaan omaan tahtiinsa, mutta nopea tyyppi tonttu on käänteissään, sillä se on ehtinyt jo saunoakin täällä. Tässä Aukusti poseeraa uudessa käsin kehrätystä langasta virkatussa kaulurissaan kannatellen eilistä saavutustani, tuota lumipallon kokoista villalankakerää. Nåja, Aukustin seikkailuja voi tosiaan halutessaan seurata instassa sen mukaan, miten tonttu katsoo asiakseen lyöttäytyä mukaan puuhiimme.


Valosaastetta

Se on jännä, miten sitä katsoo asioita uusin silmin, kun ei toviin ole jotain tehnyt vaikka se joskus ennen olisi ollut ihan tavallista arkea. Tässä asiassa tuo uusin silmin katselu oli kirjaimellista ja kivuliasta. Tuli nääs koettua ylivalaistumisen kivut. Meillä kun ei ole tapana käydä kaupoilla hämärän saati pimeän aikaan, tämän viikon kauppakäynnillä järkytys oli melkoinen. Siinä kun taapersimme parkkipaikalta kaupan ovelle ja siitä sisään, tuntui kun olisi kävellyt suoraan leikkaussaliin tai menneiden aikojen poliisilaitokselle kolmannen asteen kuulustelulampun eteen. Miksi ihmeessä kaupoissa pidetään niin järkyttävän kirkasta valaistusta? Tämän pimeämmän vuodenajan aikana se kontrasti on jäätävä, enkä voi käsittää ketä tai mitä moinen ylivalaisu voisi palvella. Itselläni se ainakin pisti kinttuihin vauhtia ja mukaan lähti tasan se mitä kaupasta tultiin hakemaan. Hetkeäkään enempää kaupoissa ei tehnyt mieli olla, saati tutkia valikoimaa. Joskus teini-ikäisenä olin kesätöissä kaupassa ja silloin tuoretiskeissä oli valot, joilla saatiin lisävalaistua tuoremyyntituotteita. Muualla kaupassa oli ihan normaali valaistus, jossa hyvin pystyi tihrustaa sen mitä pakkauksista halusi lukea jos jotain halusi lukea. En kyllä enää mene kauppaan pimeän aikaan ellei ole ihan pakko. Karmiva kokemus, joka sai silmät ja pään kipeäksi. Tunnen suurta myötätuntoa kaupanalan työntekijöille, jotka joutuvat viettämään tuollaisessa valosaasteessa koko päivän huolimatta siitä, että liikkeiden ylivalaistuksen vaikutuksista tehdyt tutkimukset osoittavat miten haitallista se ihmiselle on, eikä kannusta asiakkaitakaan ostamaan yhtään enempää mitään, kuin maltillisemmin valaistussa liikkeessä - väittäisin, että juuri toisinpäin. Hyi, yök, en mene!

Uusia kuunnelmia!

Ja nyt tämä emäntä siirtyy putsaamaan ikiomaa rukkia. Kehruupalo on syttynyt ja hinku opetella lisää on läsnä. Toivottelen teille kaikille kivaa sunnuntaita ja hyvää alkavaa viikkoa. Kylmempää säätä lupailevat sateiden tilalle, josko saisimme nauttia taas vaihteeksi kuulaan aurinkoisista päivistä näiden harmaampien päivien jälkeen. Tällä viikolla saan lopettaa sunnuntaipostauksen taas kahteen kivaan kuunnelmavinkkiin, joista toinen on mukava ja toinen on oikea helmi! Helmenä pidän oikein perinteistä, hyvän tarinan ja äänimaailman omaavaa neliosaista Mies menettää muistinsa -kuunnelmaa, jonka juoni on herkullinen ja vaan paranee loppua kohti uusin juonenkääntein. Suosittelen tätä täydellä ilolla:

"Teatterimies Peter Duluth herää eräänä kauniina aamuna pää siteissä ja raajat kipsissä, lääkepöhnässä ja muistinsa menettäneenä. Peterille uskotellaan hänen olevan rikas hulttio nimeltään Gordon Friend. Vaikkei Peterillä ole oikeastaan mitään syytä olla uskomatta tähän, hänen epäilyksensä heräävät.."

Varjoissa kulki kuolema taas on oikein kiva ja viihdyttävä kuunnelma, vaikka se loppupuolella kuunnelmaa onkin hieman kökköä tarinankerrontaa ja kuunnelma loppuu mielestäni hieman töksähtäen. Silti oikein hauska ja kuuntelun arvoinen, myöskin neliosainen kuunnelma:

"Tarina alkaa New Yorkista, jossa kaksi liikemiestä sattumalta tutustuvat toisiinsa. Kohtaaminen päättyy automatkaan ja surmaan. Myös Suomen Kuopissa tapahtuuu: paikallisen liikemiehen Mikko Sarmalan näyttelijä-vaimo Ritva Sarmala saa surmansa laskuvarjohypyssä. Varjo havaitaan tutkimuksissa ihan moitteettomaksi, kokeneen hyppääjän toimenpiteet oikeiksi eikä motiivia murhaankaan löydy. Kun soppaan hämmennetäään vielä petokselta haiskahtava vakuutusjuttu, onkin rikostutkijoilla mukavasti töitä."

Kuunnelmia on mukavaa kuunnella kotoillessa ja puuhaillessa. Ehkäpä tässä vielä pääsee itse kuuntelemaan kuunnelmia samalla kun kehrää villaa langaksi mutta sitä ennen tuo kuvan oma rukki putsataan ja huolletaan toimintakuntoon. 


Rukin omia kelojakin on tallella täällä talossa ja eilisen kurssin myötä selvisi myös miksi kummassa joku on tehnyt kahdelle puolalle säilytyskotelon. Kotelo on kätevä nimenomaan kehruupuuhissa, kun lankoja kerrataan, eli yhdistetään kaksi kehrättyä lankaa yhdeksi kaksisäikeiseksi, vahvemmaksi tai vaikkapa kaksiväriseksi langaksi. Näitä puolakoteloita ei kuulema ole paljon jäljellä enää. Onpa hauskaa, että tähän taloon on jäänyt yksi.

Hyvää sunnuntaita ja hyvää isänpäivää - myös omillemme tuolla pilvien toisella puolen.


Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna